Täsmälääkkeet eli biologiset syöpälääkkeet
Yhä useamman syöpälääkkeen teho perustuu tietyn kasvaintyypin erityisiin solun rakenteen ja toiminnan poikkeavuuksiin.
Yhä useamman syöpälääkkeen teho perustuu tietyn kasvaintyypin erityisiin solun rakenteen ja toiminnan poikkeavuuksiin.
Voimakkaimmat tunteet laimenevat ajan myötä pikkuhiljaa ja sopeutuminen muuttuu yhä enemmän omaksi sisäiseksi työskentelyksi.
Hoitejn päätyttyä saatat kokea putoavasi kuin tyhjän päälle, mutta hsilloin syövästä toipuminen usein vasta alkaa. Tällöin sinulla on enemmän aikaa käsitellä kokemaasi ja omia tunteitasi sekä suunnata kohti tulevaisuutta
”Mitenkäs erektiot?”, kysyy lääkäri, kun puolen vuoden tauon jälkeen istun vastaanotolla.
Syöpäsäätiön juhlatoimikunta on ryhmä vapaaehtoisia, jotka ovat 25 vuoden ajan järjestäneet hyväntekeväisyystapahtumia. Vuodesta 1998 alkaen toimikunta on kerännyt varoja tutkimukselle ja syöpäneuvontaan jo 2,7 miljoonaa euroa.
”Pyyhkimään, isi pyyhkimään!”, huutaa 4-vuotias Oiva-poika heleällä äänellä. Tavallinen lapsiperheen arki onkin ollut se, joka on auttanut Eero ja Satu Uotilaa selviämään Eeron vakavasta aivosyövästä ja siihen liittyvistä raskaista hoidoista.
Voit saada kuntoutusta julkisen terveydenhuollon puolella, jos sairautesi ja sen hoidot ovat vaikuttaneet työ- ja toimintakykyysi ja arjessa selviytymiseen.
Kun sairaus yllättää perheen, se nostattaa pintaan tunteita, ajatuksia ja käytännön haasteita, joihin on saatavilla apua. Syöpäjärjestöjen kaikki palvelut ovat perheiden käytössä.
Vanhemman sairastuminen syöpään vaikuttaa myös lapseen ja nuoreen. Lapset puheeksi -keskustelussa voit pohtia lapsen tai nuoren elämäntilannetta syövän muuttaessa perheen arkea.
Syöpäjärjestöjen tukihenkilö voi sairastuneen lisäksi olla myös läheisen tukena.
Voit chattailla syöpään erikoistuneen sairaanhoitajan kanssa – tai soittaa tai lähettää viestin. Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelu on tarkoitettu sinulle, jota syöpä koskettaa.
Voit keskustella chatissä hoitajan kanssa klo 9–15 välillä. Näet chat-kuvakkeen sivustolla oikeassa alanurkassa.
Lue lisääNeuvontapuhelin palvelee numerossa 0800 19414. Hoitaja vastaa puhelimeen maanantaisin ja torstaisin klo 10-18 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10-15. Palvelu on maksuton.
Lue lisääVoit saada vertaistukea sekä kahden kesken tukihenkilön kanssa, että vertaisryhmässä. Vertaistukea on tarjolla sekä kasvokkain että etänä.
Lue lisää