Äiti ja poika taustalla, poika edustalla hyppää ilmaan.

Läheisen jaksaminen

Sairastuneen voinnista ja voimavaroista huolehtimisen varjoon jää usein puolison tai kumppanin kokema hämmennys, alakulo ja uupumus. Kohdatessasi rakkaasi syöpädiagnoosin, ensimmäinen ajatuksesi voi olla, että hoidetaan tämä asia asiana ja pyrit ehkä ottamaan tilanteen hallintaasi. Hyvää tarkoittava pyrkimyksesi voi lisätä entisestään stressiä sekä sinulle että kumppanillesi.  


Oma hyvinvointi sairastuneen rinnalla 

Jokaisen sairastuneen syöpäpolulla on omanlainen aikajana siitä huolimatta, kuinka hyvin pyrit valmistautumaan ja ennakoimaan edessä oleviin ylä- ja alamäkiin. Elämän todellisuuden kohtaaminen voi olla turhauttavaa ja uuvuttavaa, vaikka sinulla olisi hyvä suunnitelma.

Puolisona ja kumppanina on hyvä olla tietoinen, millaiset asiat herättävät sinussa kuormittavia tunteita. Toisinaan ne saattavat herätä

  • uhrautumisen tunteesta, ”olen antanut niin paljon, enkä saa mitään takaisin”
  • voimattomuuden tunteesta ”en pysty selviytymään näiden kaikkien hoidettavien asioiden kanssa.”
  • läheisyyden ja seksin kaipuusta ”milloin olisi minun vuoroni? Saanko haluta kuten ennen? Onko tarpeeni oikeutettuja?”
  • huoli taloudellisesta ja henkisestä selviytymisestä

Mikä avuksi?

Salli itsellesi omaa aikaa

Ota itsellesi säännöllisesti aikaa. Omien tarpeiden hetkittäinen lykkääminen on ajoittain tarpeellista ja osoittaa mielen joustoa, mutta jos tarpeesi jää pidemmällä aikavälillä kohtaamatta, sillä on merkittävä vaikutus omaan hyvinvointiisi, fyysiseen terveyteesi, ihmissuhteisiin ja elämänlaatuasi. Varmistamalla, että pidät hyvää huolta itsestäsi, pystyt todennäköisemmin tukemaan kumppanisi pidemmällä aikavälillä ja sekä sinä että parisuhteenne voivat paremmin.

On täysin normaalia, että koet syyllisyyttä ottaessasi omaa aikaa, mutta huolehtimalla itsestäsi olet läheisellesi paras apu ja tuki.

Kerro tunteistasi

Sinullakin on lupa tuntea voimakkaita ja kuormittavia tunteita, koko tunneskaala. Tunteita tukahduttamalla saatat kerätä katkeruutta, vihaa, ulkopuolisuuden kokemusta. Tunteiden kohtaaminen auttaa sinua siirtymään eteenpäin ja löytämään uudenlaisia myötätuntoisempaa suhdetta itseesi ja tilanteellesi. On ymmärrettävää, että koet uupumusta ja loukkaantumistakin, etenkin silloin, jos perhe suhteesi ovat olleet aiemmin haastavia ja vaikeita. Saatat kysyä miksi juuri minun tulisi hoitaa ja tukea puolisoani.

Armollisuus itseä kohtaan

On ymmärrettävää, että kumppanin sairastuminen epävarmuuksineen on myös sinulle kuormittavaa. Juuri tällaisessa haastavassa ja kuormittavassa elämäntilanteessa on tärkeää pyrkiä löytämään suhteessa itseen myötätuntoa ja armollisuutta kohtuuttomien vaatimustesi sijaan. Huoli voi ajaa sinua suorittamaan yhä enemmän tai hoitamaan kaikki asiat, joihin aiemmin kykenit. Pysähdy tarkastelemaan, mikä juuri tässä kohtaa on tärkeintä ja säästä voimavarasi näihin asioihin.

Hanki tukea ennen kuin tarvitset sitä

Saatat tuntea itsesi kumppanisi sairauden alussa vahvaksi ja pärjääväksi eikä avun vastaanottaminen ystäviltä tunnu tarpeelliselta. uupumus voi hiipiä pikkuhiljaa, joten on hyvä tukeutua toisiin ja antamalla lupa huolehtia myös itsestä omaa aikaa ottamalla.


Lue lisää aiheesta

Sairastuneen tukeminen

Läheisen sairastuneen kohtaaminen kärsivänä ja kivuliaana herättää läheisissä avuttomuuden ja epävarmuuden tunteita.

Lue artikkeli

Miten selviän tästä?

Voimakkaimmat tunteet laimenevat ajan myötä pikkuhiljaa ja sopeutuminen muuttuu yhä enemmän omaksi sisäiseksi työskentelyksi.

Lue artikkeli

Itsestä huolehtiminen

Säännöllinen vuorokausirytmi ja ruokarytmi sekä liikunta ovat kiinteästi yhteydessä myös mielenhyvinvointiin. Arkirutiineista huolehtiminen on osa itsestä huolehtimista.

Lue artikkeli

Aiheeseen liittyviä sisältöjä

Syöpä-lehti | 2019

Avoimuus auttoi Saulia isän sairastuttua

Sauli Koskinen on TV:stä tuttu viihdepersoona ja lisäksi myös Personal Trainer. Saulilla on rankka vuosi takana, sillä hänen isänsä kuoli aivoihin levinneeseen keuhkosyöpään lokakuussa.
”Vuosi sitten isä sai diagnoosin syövästä ja heinäkuussa kuulimme, että syöpä oli levinnyt.”

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2019

Läheinenkin tarvitsee vertaistukea

”Tyttäreni sairastuttua kaipasin ympärilleni ihmisiä, jotka olivat kokeneet jotain samanlaista, mutta heitä ei ollut helppoa löytää” Satu Rantanen kertoo.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2021

Hyvästit ”koutsille” – syöpä työyhteisössä

Vaikka Pompier-ravintoloiden isä Janek Bjurström on poissa, hän on silti läsnä. Työyhteisössä on huomattu, että vaikka paljon on muuttunut, kaiken ei tarvitse muuttua.

Lue artikkeli