Syöpä-lehti
2020 AYA FICAN -hankkeessa kehitetään nuorena aikuisena syöpään sairastuneiden kokonaisvaltaisen hoidon ja kuntoutumisen tuen toimintamallia. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 18-35-vuotiaiden nuorten aikuisten hoitopolun kehittämistä.
Syöpä-lehti
”Pyyhkimään, isi pyyhkimään!”, huutaa 4-vuotias Oiva-poika heleällä äänellä. Tavallinen lapsiperheen arki onkin ollut se, joka on auttanut Eero ja Satu Uotilaa selviämään Eeron vakavasta aivosyövästä ja siihen liittyvistä raskaista hoidoista.
Syöpä-lehti
Terve luu ei murru arjessa, korostaa Luustoliiton suunnittelija Pauliina Tamminen.
Syöpä-lehti
Syöpäsäätiön juhlatoimikunta on ryhmä vapaaehtoisia, jotka ovat 25 vuoden ajan järjestäneet hyväntekeväisyystapahtumia. Vuodesta 1998 alkaen toimikunta on kerännyt varoja tutkimukselle ja syöpäneuvontaan jo 2,7 miljoonaa euroa.
Syöpä-lehti
Roosa nauha -heijastin heiluu Timon takinliepeessä erityisestä syystä.
Syöpä-lehti
Omia hautajaisjärjestelyjään jo valmistelleelle melanoomapotilaalle tarjottiin mahdollisuutta osallistua uutta lääkettä testaavaan tutkimukseen. Kyseessä oli viimeinen kortti, joka täytyi pelata. Se kannatti.
Syöpä-lehti
Kokemustoimija Mia Lindenin sydämenasia on levittää tietoa Lynchin syndroomasta.
Syöpä-lehti
”Syöpäjärjestöt tarjoaa vuosittain kymmeniä kursseja syöpää sairastaville ja heidän läheisilleen”, kertovat kuntoutuksen asiantuntijat Tuire Muona ja Minna Enqvist. Kursseilla on tavoitteena löytää kullekin osanottajalle sopivia keinoja oman jaksamisen ja arjen pyörittämisen tueksi.
Syöpä-lehti
Laineen perheen talous ei juuri kärsinyt äidin sairastumisesta. Aino Laine sai äitiyspäivärahan sijasta sairauspäivärahaa, ja Hannu Laineen suunniteltua vanhempainvapaata aikaistettiin.
Syöpä-lehti
Roosa nauha -heijastin heiluu Timon takinliepeessä erityisestä syystä.