Syöpä-lehti
Marika Kojon hautajaisissa lauletaan lauluja, syödään mansikkakakkua ja juodaan viskipaukut. Mutta niitä kalentereja, joihin päivämäärä merkitään, ei ole vielä painettu.
Marika Kojon keuhkosyöpä löytyi kolarin jälkeisessä tutkimuksessa.
Syöpä-lehti
Vuoden syöpälääkäriksi valittu Siru Mäkelä on ollut mukana perustamassa geriatrisonkologista yksikköä HUSin syöpäkeskukseen. Yksikkö perustettiin reilu kymmenen vuotta sitten ja Mäkelä on toiminut alusta asti yksikön vastuulääkärinä.
Syöpä-lehti
Syöpä-lehden lukijat kertovat oman tarinansa työhön paluustaan. Lue Sirpan, Johannan ja Riitan tarinat.
Syöpä-lehti
Väestön ikääntyminen ja länsimainen elämäntapa lisäävät suolistosyöpiä sekä miesten että naisten keskuudessa. Seulontatutkimuksilla voidaan saada kiinni vasta kehittymässä olevat suolistosyövät, jotka voivat olla lähes oireettomia.
Syöpä-lehti
Nuorille aikuisille kehitetään omaa hoitopolkua. Eveliina Junkkari ja Katariina Hynninen (kuvassa) pääsivät mukaan kehitystyöhön.
Syöpä-lehti
2020 AYA FICAN -hankkeessa kehitetään nuorena aikuisena syöpään sairastuneiden kokonaisvaltaisen hoidon ja kuntoutumisen tuen toimintamallia. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 18-35-vuotiaiden nuorten aikuisten hoitopolun kehittämistä.
Syöpä-lehti
Melanoomaan sairastuminen lapsena sai Anna Rukon muuttamaan omat kokemuksensa voimavaraksi toimia muiden hyväksi.
Tapahtumat
Kurssi on suunnattu syöpään sairastuneille, jotka haluavat käsitellä liikkeen ja keskustelun avulla omia ajatuksia ja kokemuksia.
Tapahtumat
Kurssiohjelma painottuu terveellisten elämäntapavalintojen vahvistamiseen.
Tapahtumat
Kurssi tarjoaa tietoa suolistosyövästä, sen hoidoista, syövän sairastamisen jälkivaikutuksista ja niiden kanssa pärjäämisestä sekä mahdollistaa omien voimavarojen vahvistamisen, tiedon ja tuen saamisen sekä liikunnan ilon löytämisen.