Kivessyöpä

Kivessyövän tavallisia oireita ovat kiveksessä tuntuva kyhmy tai sen suureneminen. Osalla kives kovenee tai on kipeä. Kaikki kyhmyt kiveksessä tai turvotus ovat aina syy käydä lääkärillä.

Usein kivun syyksi paljastuu joku muu asia. Nuorilla äkillinen kipu kivespussin alueella voi olla kiveksen kiertymä, joka vaatii aina välittömän leikkauksen. Tavallisempi kivespussin äkillisen kiputilan aiheuttaja on kiveslisäkkeen kiertymä, joka voidaan hoitaa tulehduskipulääkkeillä ja levolla. Aikuisilla kivespussin patti voi olla vesikives tai lisäkiveksen kysta. Kumpaakaan ei tarvitse hoitaa, ellei patti aiheuta kipua.

Jos kivessyöpä on levinnyt laajemmalle tai lähettänyt etäpesäkkeitä, se saattaa aiheuttaa selkä- tai vatsakipua, hengenahdistusta tai veriyskää.

Kivessyövän aiheuttajia ei tunneta. Synnynnäisen laskeutumattoman kiveksen eli piilokiveksen tiedetään lisäävän kivessyöpään sairastumisen riskiä lähes nelinkertaiseksi, mutta riski on silti alle 1%.

Kivesyöpä on yleinen nimenomaan kehittyneissä maissa.  Epäillään, että jotkut ympäristön kemikaalit saattavat häiritä kiveksen kantasolujen kypsymistä, mutta näitä tekijöitä ei vielä tunneta kovin hyvin. .

Perintötekijät voivat myös vaikuttaa riskiin sairastua kivessyöpään. Kivessyöpään sairastuneen veljellä on kahdeksankertainen riski sairastua kivessyöpään, kun taas sairastuneen isällä ja pojalla riski on nelinkertainen.

Jos sinulla epäillään kivessyöpää, lääkäri tutkii kivekset tunnustelemalla. Tunnustelu aloitetaan normaalista kiveksestä. Normaali kives on pinnaltaan tasainen, liikkuva ja siitä erottaa lisäkiveksen hyvin. Kiveskasvain tuntuu tyypillisesti kiinteänä tai kumimaisena kiinteytenä kiveksen sisällä. Samanaikainen vesikives voi vaikeuttaa kiveksen tunnustelua.

Kivespussin läpivalaisu taskulampulla paljastaa, onko kyseessä syöpä. Syöpä on kiinteä ja valoa läpäisemätön.

Sinulle tehdään myös ultraäänitutkimus, jos epäillään kivessyöpää. Sen avulla voidaan luotettavasti selvittää, onko muutos kiveksen sisä- vai ulkopuolella. Erillistä biopsiaa eli kudosnäytettä ei tarvita.

Kivessyöpä on yksi harvoista syövistä, joille on olemassa luotettavia merkkiaineita: alfafetoproteiini (AFP) ja koriongonadotropiini (hCG-beeta). Suurentuneet merkkiainepitoisuudet viittaavat kasvaimeen, ja niistä on apua kasvaimen luokittelussa, ennusteen arvioinnissa ja taudin seurannassa. Jos merkkiaineet jäävät koholle kiveksen poiston jälkeen, elimistössä on todennäköisesti etäpesäkkeitä.

Normaalit merkkiainepitoisuudetkaan eivät sulje pois kivessyövän mahdollisuutta. Varsinainen kivessyövän diagnoosi perustuu aina leikkaukseen, jossa kives ja kasvain poistetaan. Samalla saadaan tarvittavat näytteet.

Kivessyöpä leviää ensivaiheessa vatsaontelon takaseinämän imusolmukkeisiin. Levinneisyyttä tutkitaan vatsan ja rintakehän tietokonekerroskuvauksella (TT) ja tarvittaessa magneettikuvauksella, PET-TT-kuvauksella tai luuston gammakuvauksella. Myös muita menetelmiä voidaan käyttää.

.Kivessyövän levinneisyysluokitus perustuu TNM-luokitukseen ja kasvainmerkkiaineiden (AFP, hCG,) määritykseen ja lisäksi määritetään laktaattidehydrogenaasin pitoisuus (LD).

Levinneisyyttä kuvaavassa TNM-luokituksessa T (tumor) kuvaa kasvaimen tunkeutumista ympäristöönsä, N (node) leviämistä läheisiin imusolmukkeisiin ja M (metastasis) mahdollisia etäpesäkkeitä. Yleensä kivessyövän levinneisyyttä kuvataan levinneisyysasteilla I-III. Imusolmukkeet ovat pieniä pavunkaltaisia suodattimia, joiden läpi imuneste virtaa. Ne sisältävät imusoluja, jotka ehkäisevät ensisijaisesti tartuntatauteja.

Kivessyöpä leviää herkästi imuteitä pitkin paikallisiin, vatsan takaseinämän imusolmukkeisiin ja joskus edelleen keuhkojen välisen alueen (välikarsinan eli mediastinumin) ja solisluun seudun imusolmukkeisiin Veriteitse tauti leviää ensin keuhkoihin ja vasta sen jälkeen muihin sisäelimiin, kuten maksaan, luustoon tai aivoihin. (Seminoomista 20–30 prosenttia on diagnoosihetkellä lähettänyt etäpesäkkeitä ja noin 50–70 prosenttia ei-seminoomista.)

Kivessyövän levinneisyysluokitus

Levinneisyysaste I

Levinneisyysaste II

Levinneisyysaste III

Leikkaus on kivessyövän ensisijainen hoito. Leikkauksen jälkeen hoitoa jatketaan seurannalla, solunsalpaajahoidolla tai joskus sädehoidolla.

Levinneen kivessyövän hoitoon tarvitaan yleensä solunsalpaajahoitoa. Kivessyövän hoitotulokset ovat hyviä.

Leikkaus

Kiveksen poistoleikkaus on kaikkien kivessyöpien ensisijainen hoito. Leikkaus pyritään tekemään mahdollisimman pian, koska osa kivessyövistä kasvaa nopeasti.

Mikäli diagnoosi on kaikututkimuksen ja tunnustelun perusteella todennäköinen tai leikkauksen alussa otetussa näytteessä on syöpää, tehdään kiveksen ja siemennuoran poisto. Siemennuoran verisuonet ja siemenjohdin suljetaan ja katkaistaan sekä kives poistetaan. Verisuonten sulkeminen estää kasvainsolujen leviämisen leikkauksen aikana.

Toisen kiveksen poistaminen ei yleensä vaikuta seksuaalisuuteen tai hedelmällisyyteen. Jäljelle jäävä terve kives huolehtii jatkossa mieshormonin (testosteroni) tuotannosta ja riittävästä määrästä siittiöitä. Kivessyöpään sairastumiseen voi kuitenkin liittyä siittiöiden tuotannon heikentymistä, ja joskus kivessyöpä todetaankin hedelmättömyystutkimuksien yhteydessä.

Edenneiden kivessyöpien leikkausta täydennetään joko sädehoidolla tai solunsalpaajahoidolla.

Vatsaontelon takaseinämän alueen imusolmukkeiden poistaminen voi olla tarpeen ei-seminoomissa, jos solunsalpaajahoidon jälkeen imusolmukkeissa on vielä jäännöskasvainta.

Solunsalpaajat eli sytostaatit

Kiveksen ulkopuolelle levinneen syövän hoidossa käytetään yleensä solunsalpaajahoitoa. Ei-seminoomassa lääkehoitoa saatetaan täydentää kirurgisesti, mikäli lääkehoidon loputtua jäljellä on kookkaita jäännöskasvaimia.

Paikallisen seminooman (ST I) leikkauksen jälkeen jäädään yleensä seurantaan. Uusiutumisriskiä voidaan pienentää antamalla karboplatiinia kiveksen poistoleikkauksen jälkeen. Uusiutumisriskiä lisää seminoomakasvaimen suuri koko (yli 4 cm).

Levinneen seminooman hoitona käytetään BEP- tai EP-solunsalpaajayhdistelmää. BEP-hoito sisältää bleomysiinia, etoposidia ja sisplatiinia, EP-hoito puolestaan etoposidia ja sisplatiinia.

Paikallisen ei-seminooman leikkauksen jälkeen jäädään yleensä seurantaan. Paikallisen ei-seminooman (ST I) uusiutumisriskiä voidaan pienentää antamalla solunsalpaajahoitoa. Perushoitona on BEP- tai EP-yhdistelmä. Levinneen ei-seminooman hoitoon tarvitaan aina BEP-solunsalpaajahoitoa. Jos hoito ei tehoa tai menettää tehonsa, lääkeyhdistelmää vaihdetaan. Yhdistelmissä usein käytettyjä muita solunsalpaajia ovat ifosfamidi, paklitakseli ja vinblastiini.

Solunsalpaajahoidot aiheuttavat aina myös haittoja, kuten pahoinvointia, hiusten lähtöä ja valkosolujen ja verihiutaleiden vähenemistä. BEP-hoitoon voi liittyä neurologisia haittoja kuten kuulon heikentymistä tai puutumisoireita. Solunsalpaajahoidot lisäävät riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Lyhyetkin hoidot saattavat vaikuttaa hedelmällisyyteen, joten siittiöitä kannattaa ottaa talteen jo ennen hoitojen aloittamista.

Sädehoito

Sädehoitoa voidaan käyttää seminoomassa vatsaontelon takaseinämän imusolmukkeisiin levinneen taudin hoidossa. Sädehoito annetaan TT-ohjauksessa ja sädehoidon volyymi pyritään pitämään mahdollisimman pienenä niin, että terveisiin lähikudoksiin osuu mahdollisimman vähän säteilyä. Munuaiset ja terve kives suojataan

Seurannan tavoitteena on todeta kivessyövän mahdollinen uusiutuminen varhain ja tunnistaa hoitojen aiheuttamat haitat. Seurannan tiheys ja tarvittavat seurantatutkimuksen vaihtelevat syövän levinneisyysasteen, hoidon ja muiden ennusteellisten tekijöiden mukaan. Yleensä seurantaa jatketaan viisi vuotta.

Seurantakäynnillä tunnustellaan jäljellä oleva kives, imusolmukealueet ja vatsa. Lisäksi määritetään merkkiaineet. Kuvantamistutkimuksia tehdään tarpeen mukaan.

Jos kasvain on rajoittunut kivekseen (levinneisyysaste I), leikkauksen jälkeiseksi hoidoksi riittää yleensä tiivis seuranta. Solunsalpaajahoito aloitetaan vasta jos todetaan etäpesäkkeitä. Seurannan ansiosta potilas välttyy varmuuden vuoksi annettavilta, mahdollisesti turhilta lisähoidoilta ja niiden haitoilta.

Seurantakäyntejä on usein ensimmäisen ja toisen seurantavuoden aikana, jolloin valtaosa uusiutumista tulee, eli diagnoosivaiheen mikroskooppiset etäispesäkkeet ehtivät kasvaa havaittavan kokoisiksi.
Seminoomien uusiutuminen myöhemminkin on mahdollista, joskin harvinaista.

Terveet elämäntavat ja tupakoimattomuus ovat tärkeitä kivessyövän sairastamisen jälkeen. Sädehoito lisää toisen syövän riskiä ja siksi sen käyttöä nuorten miesten hoidossa pyritään minimoimaan. Jos seksuaalinen halu ja erektiokyky heikkenevät seurannan aikana, kannattaa määrittää testosteronipitoisuus verikokeella. Jos testosteronipitoisuus on matala, voi aloittaa testosteronikorvaushoidon.

Kivessyövän ennuste on erinomainen. Potilaista 95 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua. Seminoomaa sairastavien ennuste on ei-seminoomaa sairastavia hieman parempi.