Suolistosyöpä

Vatsakipu, ummetus, ripuli, vaihteleva suolen toiminta, veriset ulosteet ja ulostamisvaikeudet ovat yleisimpiä suolistosyövän oireita. On tavallista, että oireita ei osata pitää vakavina. Usein oireet ilmenevät vähitellen, ja niitä on saattanut esiintyä jo vuosien ajan.

Oireina voi esiintyä myös ulostamispakkoa, limaisia ja niukkoja ulosteita tai vatsan turvotusta ja kouristelua. Selkeät muutokset vatsantoiminnassa ovat aina syy hakeutua lääkärille.

Paksusuolen syövässä ja erityisesti peräsuolen syövässä ulosteessa on usein verta. Siksi myös anemia ja sen seuraamukset, kuten väsymys, hengenahdistus ja huimauksen tunne, ovat yleisiä suolistosyövän oireita.

Joskus syöpä aiheuttaa suolen tukkeuman, minkä seurauksena potilas oksentaa, ulostetta ei tule ja vatsa on erittäin kipeä. Tämä on hätätilanne, ja mikäli epäilet suolentukkeumaa, hakeudu pikaisesti ensiapuun.

Suolistosyövälle altistaa ruokavalio, joka sisältää vähän kuituja ja paljon punaista lihaa ja lihajalosteita (makkara, kinkku, jne) Ylipaino, alkoholinkäyttö, tupakointi ja vähäinen liikunta suurentavat myös suolistosyövän riskiä.

Lisäksi suoliston pitkäaikaiset tulehdussairaudet, kuten haavainen paksunsuolentulehdus tai Crohnin tauti, suurentavat paksusuolen syövän ja peräsuolen syöpään sairastumisen riskiä. Näille potilaille suositellaan säännöllistä tähystystä lääkärin ohjeiden mukaan.

Vanheneminen lisää riskiä sairastua suolistosyöpään. Useimmat sairastuneet ovat yli 60-vuotiaita ja keski-ikä sairastumiselle on 71 vuotta.

Suolistosyövän perinnöllisyys

Alttius sairastua suolistosyöpään voi periytyä. Jos lähisukulaisesi on sairastunut suolistosyövän, erityisesti alle 45-vuotiaana, saattaa sinulla olla kohonnut riski sairastua.

Jos suvussasi tiedetään olevan periytyvä Lynchin syndrooma eli ei-polypoottinen paksusuolisyöpäalttius (HNPCC), voidaan suvun jäseniltä tutkia, ovatko he perineet suvussa esiintyvän geenivirheen. Geenivirheen kantajille suositellaan säännöllistä kolonoskopiaseurantaa, jonka avulla suuri osa sairauksista saadaan kiinni esiasteina tai varhaisvaiheissa.

Myös niillä henkilöillä, jotka sairastavat perinnöllistä adenomatoottista polypoosia (FAP), Peutz-Jeghersin polypoosia tai juveniiliä polypoosia, on kohonnut riski sairastua suolistosyöpään. Säännölliset tähystykset ja mahdollisimman täydellinen polyyppien poisto tai ennaltaehkäisevä paksusuolen poisto ovat tällöin tarpeen. FAP-potilailla seurantaskopiat ja suolenpoisto ovat tarpeen jo melko nuorena.

Jos sinulla epäillään paksusuolen syöpää tai peräsuolen syöpää, tutkimukset aloitetaan peräsuolen loppuosan tunnustelulla. Lääkäri tunnustelee peräsuolta peräaukon kautta ja etsii epätavallisia kyhmyjä.

Perusteellisemmin peräsuolta ja paksusuolta tutkitaan tähystyksellä tai röntgentutkimuksella. Tähystys ei yleensä aiheuta kovaa kipua, mutta se tuntuu epämiellyttävältä. Tähystys pyritään ulottaamaan koko paksusuolen alueelle, jolloin sitä kutsutaan kolonoskopiaksi. Peräsuolen ja sigmasuolen tähystystä kutsutaan sigmoideoskopiaksi. Mikäli tähystys ei onnistu voidaan harkita paksusuolen tietokonetomografiatutkimusta.

Jos tähystyksessä näkyy normaalista poikkeavia kohtia, lääkäri ottaa kudosnäytteen eli biopsian, joka tutkitaan mikroskoopissa. Näin selvitetään, löytyykö kudoksesta pahanlaatuisia soluja.

Lisätutkimusten avulla selvitetään, onko syöpä levinnyt. Tavallisesti tehdään kokovartalon tietokonetomografia (TT), jolla saadaan parhaiten näkyviin keuhkoissa ja maksassa mahdollisesti olevat etäpesäkkeet. Joskus käytetään magneettikuvausta tai postitroniemissiotomografia (PET) kuvausta levinneisyyden tarkempaan selvittämiseen.

Peräsuolisyövän paikallisen levinneisyyden selvittelyssä tulee käyttää magneettikuvausta ja harvemmin lisäksi peräsuolen sisäistä kaikututkimusta.

Kasvaimen levinneisyys leikkaushetkellä on suolistosyövän tärkein yksittäinen ennustetekijä. Paksu- ja peräsuolen syövän levinneisyys luokitellaan TNM-luokittelun avulla. TNM-luokituksessa T (tumor) kuvaa kasvaimen tunkeutumista ympäristöönsä, N (node) leviämistä imusolmukkeisiin ja M (metastasis) mahdollisia etäpesäkkeitä. Imusolmukkeet ovat pieniä pavunkaltaisia suodattimia, joiden läpi imuneste virtaa.

Suolistosyövän levinneisyys

Emokasvain   

TX Emokasvainta ei voida luokitella
T0  Ei emokasvainta
1   Kasvain ulottuu submukosaan
T2 Kasvain ulottuu lihaskerrokseen
T3  Kasvain ulottuu subserosaan tai perirektaalisen tai -kooliseen rasvaan
T4  Kasvain ulottuu vatsakalvon läpi (T4a) tai lähielimeen (T4b)

Alueelliset imusolmukkeet     

NX   Imusolmukkeet eivät arvioitavissa
N0    Ei imusolmuke-etäpesäkkeitä
N1   Etäpesäke 1:ssä (N1a) tai 2–3 (N1b) imusolmukkeessa tai tuumorikudosta imusolmuketta ympäröivässä rasvassa (N1c)
N2     Etäpesäke 4-6 (N2a) tai ≥ 7 (N2b) imusolmukkeessa

Etäpesäkkeet

M0    Ei etäpesäkkeitä
M1    Etäpesäke yhdessä elimessä, ei vatsakalvolla (M1a) tai useammassa elimessä (M1b) tai vatsakalvolla (M1c)

Aste I 

Syöpäkasvain on kasvanut suolen seinämässä olevaan lihaskerrokseen, mutta ei suolen seinämän läpi.

Aste II 

Syöpäkasvain läpäisee koko suolen seinämän. Kasvain voi ulottua läheiseen rasvakudokseen tai viereiseen elimeen, mutta se ei ole levinnyt suoliliepeen imusolmukkeisiin.
 
Aste III 

Syöpä on levinnyt leikkauksessa poistettuihin lähimpiin imusolmukkeisiin suoliliepeessä, mutta ei muualle elimistöön.

Aste IV 

Syöpä on levinnyt muualle elimistöön, eli aiheuttanut etäpesäkkeitä, toiselta nimeltään metastaaseja, tai emokasvain ei ole täydellisesti poistettavissa.

Paksusuolen ja peräsuolen syövän hoito määräytyy syövän levinneisyysasteen sekä sairastuneen yleiskunnon ja perussairauksien perusteella. Useimmat syövät pyritään leikkaamaan pois.

Leikkaukseen liitetään tarpeen mukaan myös muita hoitoja. Peräsuolen syövässä voidaan antaa sädehoitoa ennen leikkausta. Jos peräsuolen syöpä on levinnyt lähikudoksiin, sitä hoidetaan ennen leikkausta samanaikaisella sädehoidon ja solunsalpaajien yhdistelmällä eli niin sanotulla kemosädehoidolla. Tietyissä tilanteissa voidaan harkita annettavan sädehoitoa ja sen jälkeen vielä sytostaattihoitoa ennen leikkausta.

Suolistosyöpä uusiutuu vajaalla puolella onnistuneesta leikkauksesta huolimatta. Jos uusiutumisriski on suuri, hoitoa voidaan täydentää leikkauksen jälkeen annettavilla solunsalpaajilla eli niin sanotulla liitännäishoidolla.

Leikkaus

Leikkaus on paksusuolen syövän ja peräsuolen syövän ensisijainen hoito. Tavoitteena on poistaa kasvain kokonaan niin, että suoleen ja lähi-imusolmukkeisiin ei jää kasvainsoluja.
Leikkauksessa poistetaan kasvaimen laajuuden ja sijainnin mukaan osa suolesta tai koko paksu- ja peräsuoli. Leikkauksen yhteydessä poistetaan myös lähialueiden imusolmukkeita, minkä tarkoituksena on poistaa mahdollisesti imusolmukkeisiin levinneet syöpäsolut. Samalla saadaan tietoa syövän levinneisyydestä.

Alkavan syövänalun hoidoksi riittää se, että kasvain poistetaan tähystyksessä. Jos paksusuolen syöpä on kasvanut vähänkin syvemmälle suolen seinämään, joudutaan poistamaan osa paksusuolta ja sen suoliliepeet imusolmukkeineen.

Leikkaushoidossa on sairastuneen kannalta keskeistä, joudutaanko hänelle tekemään suoliavanne vai onko syöpä mahdollista poistaa siten, että suolen terveet päät ommellaan yhteen (anastomoosi), jolloin ulosteen normaali kulkureitti säilyy. Paksusuolen syövässä suolen päät voidaan yleensä liittää yhteen. Joskus kirurgi joutuu kuitenkin tekemään päivystysleikkauksessa suoliavanteen, joka myöhemmin suljetaan.

Peräsuolisyövässä saatetaan tehdä leikkauksessa ns. suojaava avanne, joka poistetaan, kun suoliliitos on parantunut. Lähellä peräaukkoa sijaitsevat syövät vaativat koko peräsuolen poiston, jolloin jäljelle jäävän paksusuolen loppupää viedään vatsanpeitteiden läpi pysyväksi avanteeksi. Uusien leikkaustekniikoiden avulla on yhä useammin mahdollista välttää pysyvä avanne.

Uusiutumien leikkaus: Leikkaushoito voi olla hyödyllistä myös syövän uusiutumisen yhteydessä, erityisesti jos uusiutuma on paikallinen. Joskus leikkausmahdollisuutta voidaan parantaa leikkausta edeltävällä solunsalpaajahoidolla tai peräsuolisyövässä kemosädehoidolla, mikäli sitä ei aiemmin ole annettu.

Metastaasien eli etäpesäkkeiden leikkaushoito: Joskus potilaalla todetaan yksittäisiä etäpesäkkeitä maksassa, keuhkossa, munasarjoissa tai vatsanpeitteisissä niin, että nämä ovat kokonaan poistettavissa tai hoidettavissa muilla paikallishoidoilla. Tällöin potilaalla saattaa olla vielä parantumisen mahdollisuus.

Sädehoito

Sädehoidon avulla tuhotaan syöpäsoluja ja kutistetaan kasvaimia. Sädehoito on ionisoivaa suurienergistä säteilyä, joka vaikuttaa juuri sillä alueella, johon hoito kohdistetaan.

Paksusuolen syövän leikkauksen yhteydessä ei yleensä suositella sädehoitoa. Peräsuolen syövässä sädehoito annetaan pääsääntöisesti ennen leikkaushoitoa. Joskus siihen liitetään solunsalpaajahoito, jolloin puhutaan kemosädehoidosta.

Sädehoidosta voi olla apua myös silloin, jos kasvain on niin suuri ja kiinnittynyt ympäristöönsä, että leikkaus ei ole mahdollinen. Tällöin kasvainta voidaan ensin pienentää kemosädehoidolla, minkä jälkeen leikkaus voi olla mahdollinen.

Etäpesäkkeiden sädehoitoa käytetään yksittäistapauksissa ja tällöin lähinnä yksittäisiin keuhkon ja maksan etäpesäkkeisiin.

Oireita lievittävä sädehoito: Sädehoidon avulla voidaan lievittää paksu- ja peräsuolen syöpien paikallisten uusiutumien ja etäpesäkkeiden aiheuttamia oireita. Sädehoito lievittää hyvin esimerkiksi luustossa olevien etäpesäkkeiden aiheuttamaa kipua.

Sädehoito aiheuttaa paikallisia haittavaikutuksia, limakalvon ärtymistä ja ripulia.

Solunsalpaajat eli sytostaatit

Solunsalpaajat ovat syöpäsolujen tuhoamiseen tarkoitettuja lääkeaineita. Niitä voidaan antaa tabletteina tai liuoksena suoraan suoneen.

Solunsalpaajat kulkeutuvat veren mukana kaikkialle elimistöön ja tuhoavat myös emokasvaimesta mahdollisesti etäämmälle lähteneitä syöpäsoluja. Jos syövän uusiutumisriski on kohonnut, voidaan solunsalpaajahoitoa antaa uusiutumista ennaltaehkäisevänä hoitona. Tällaista solunsalpaajahoitoa kutsutaan liitännäishoidoksi (adjuvanttihoito).

Syövän uusiutumien hoito tai levinneen syövän hoito:

Uusiutunutta suolistosyöpää ei voi useinkaan leikata parantavasti. Noin 20-25 prosentilla potilaista syöpä on levinnyt jo syövän toteamisvaiheessa. Tällöin solunsalpaajilla voidaan vähentää monen potilaan oireita ja hidastaa sairauden kulkua. Tätä kutsutaan usein taudin etenemistä jarruttavaksi hoidoksi.

Muihin elimiin levinneen suolistosyövän hoidossa käytetään yleensä aina solunsalpaajia. Suolistosyöpä on melko usein herkkä solunsalpaajahoidolle, joten hoito voi pienentää kasvainta tai pysäyttää sen kasvun. Solunsalpaajahoito ei kuitenkaan varsinaisesti paranna levinnyttä suolistosyöpää.

Suolistosyövän hoidossa solunsalpaajina käytetään tavallisimmin fluorourasiilia/kapesitabiinia, oksaliplatiinia ja irinotekaania. Myös muita solunsalpaajia käytetään, kuten trifluridiini/tipirasiilia. Yleensä valitaan jokin näiden solunsalpaajien yhdistelmä alkuhoidoksi.

Kohdennetut lääkkeet eli täsmälääkkeet

Levinneen suolistosyövän muihin lääkehoitoihin kuuluvat niin sanotut EGFR-vasta-aineet ja VEGF-estäjät. EGFR-vasta-aineita (setuksimabi ja panitumumabi) voidaan käyttää joko yksin tai yhdessä solunsalpaajahoidon kanssa. Ne eivät tehoa, jos syövässä on tietynlaisia mutaatioita eli geenivirheitä esimerkiksi KRAS, NRAS tai BRAF-geeneissä.

VEGF-estäjät (bevasitsumabi, aflibersepti, regorafenibi ja ramusirumabi) estävät verisuonten kasvun syöpäkasvaimeen ja uusien verisuonten muodostumista. Hoitoa annetaan yleensä solunsalpaajahoitoon yhdistettynä.

Hoitojen jälkeen käyt säännöllisesti seurantakäynneillä, joihin kuuluu tähystystutkimuksia. Tähystystutkimuksen tarkoituksena on tarkastaa suolen liitoskohta ja havaita siihen mahdolliset syntyvät syövän uusiutumat. Lisäksi tähystyksen tarkoituksena on havaita mahdolliset uudet syövät. Tähystyksen lisäksi seurannassa otetaan verikoe, jonka avulla seurataan hemoglobiinipitoisuutta ja kasvaimen merkkiainetasoa (CEA). Jatkuvasti kohoava CEA-taso saattaa viitata siihen, että syöpä on uusiutunut.

Uusiutuminen

Paksu- ja peräsuolen syöpä saattaa hoidoista huolimatta uusiutua, ja noin joka kolmas paksusuolen syöpä uusiutuu leikkauksen jälkeen. Uusiutuma voi ilmaantua paikallisesti entisen emokasvaimen lähelle tai etäpesäkkeinä, jotka tulevat tyypillisesti maksaan, keuhkoihin, vatsaonteloon, etäimusolmukkeisiin ja munasarjoihin. Joskus etäpesäkkeitä on myös luustossa tai aivoissa. Usein uusiutuminen löytyy oireiden tai seerumin merkkiainepitoisuuden (CEA) suurenemisen perusteella.

Lähes 80 prosenttia uusiutumista tulee kahden vuoden sisällä leikkauksesta. Jos mitään pahanlaatuista ei esiinny viiden vuoden aikana, potilaan riski saada uusiutuma tai uusi syöpä ei enää ole suurempi kuin muilla ja seuranta voidaan lopettaa.

Ennuste

Suolistosyövän ennuste riippuu ensisijaisesti siitä, miten laajalle syöpä on ehtinyt levitä ennen leikkausta. Suolistosyövän sairastaneista elossa on viiden vuoden päästä sairastumisesta 66 prosenttia. Ennuste on selvästi parempi paikallisesti levinnyttä syöpää sairastavilla kuin etäpesäkkeistä ja levinnyttä syöpää sairastavilla.