Suolistosyövän kokenut Jenni Vartiainen: Jatkoajalla olen ja onnellinen siitä!

Aloitan tarinani siitä, että vasempaan nivuseen ilmaantui patti maaliskuussa 2022. Ajattelin sen tosiaan olevan vain ärtynyt imusolmuke liiallisesti liikunnasta, mutta soitin varmuuden vuoksi terveyskeskukseen ja sieltä sain ohjeen seurata sitä viikon verran, jos se vaikka häviäisi.

Ei kadonnut ei, joten soitin terveyskeskukseen ja sain vastauksen, että lääkärin pakeille pääsisin varmaan kahden kuukauden sisällä.

Tämä vastaus ei kelvannut minulle, joten soitin työterveyshuoltoon. Sieltä sain lähetteen ohutneulanäytteeseen ja verikokeisiin. Pääsin nopeasti tutkimuksiin ja lääkäri lupasi soittaa testin tuloksista viikon sisällä.

Isku vasten kasvoja

Lääkäri soitti ja pyysi minua käymään vastaanotolla. Totesin hänelle, että en voi saapua paikalle, koska olin työvuorossa. Tästä puhelusta tuli ”surullisenkuuluisa puhelu”, koska sen aikana lääkäri kertoi löydöksen olevan syöpää.

Ei auttanut kun kasata itsensä puhelun jälkeen ja tehdä työpäivä loppuun, koska liikuntakeskusta ei voinut sulkea ja en saanut ketään sillä aikataululla paikkaamaan omaa työvuoroani.
Toki soitin avopuolisolle kotiin ja kerroin heti, mikä oli diagnoosi. Hänelle tämä tieto oli isku vasten kasvoja. Oli se kyllä itsellenikin, mutta jotenkin pystyin jatkamaan kaikesta huolimatta.

Siitä alkoivat käynnit Satasairaalassa eri lääkärien vastaanotoilla.
Kuvauksissa patti paljastui peräsuolisyövän etäpesäkkeeksi. Olen lapsena kärsinyt suolisto-ongelmista (ummetus) ja vähäiset oireet pistin tämän piikkiin. Aikuisiällä suolisto-ongelmat eivät minua enää pahemmin vaivanneet.

Hyvin nopeasti kävi selväksi, että etäpesäke leikataan ja sen jälkeen minulle jää pysyvä avanne.

Kaikki mahdollinen hoito annetaan

Hoito ei alkanut minusta mitenkään suotuisasti, kun ensimmäisellä käynnillä Satasairaalan syöpäosastolla sain kuulla ”elät kahdesta kuukaudesta vuoteen”.
Tuon jälkeen minua ei kiinnostanut lääkärin pyynnöt käydä tutustumassa lääkehoitoon saatikka mihinkään muuhun.

Kun pääsimme vastaanotolta takaisin autolle, minulle oli soitettu osastolta jo pari kertaa. Soitin takaisin ja pyysin selvittämään, kuka minulle oli osastolta soittanut. Soittaja oli toinen lääkäri. Juttelimme ja hän totesi: ”Kai sinä tiedät jo mitä sinulle tehdään ja miten tämä asia lähtee etenemään”.  Siihen oli helppo todeta, että sain juuri kuulla, että mitään ei ole tehtävissä, että tilanteeni on niin huono.
Lääkäri onneksi selvitti tilanteen ja selitti asiat läpikotaisin. Hän kertoi, että kaikki mahdollinen hoito annetaan.  (lääkehoidot, säteet, leikkaus).

Jos en väärin muista, niin toukokuun puolella aloitin sytostaatit tabletteina sekä suonensisäisesti. Kabesitabiinit eivät aiheuttaneet oikeastaan ollenkaan sivuvaikutuksia, mutta oksaaliplatiini senkin edestä.

Mitään kylmää en pystynyt syömään saatikka juomaan

Siitä seurasi kylmäarkuutta ja neuropatiaa. Kylmäarkuus oli hankala, koska kesälläkin oli pakko pitää hoidon jälkeen käsivarsi lämpimänä ja mieluiten vielä kaulahuivikin. Mitään kylmää en pystynyt syömään saatikka juomaan. Kylmän nauttiminen aiheutti tukehtumisen tunteen.

Oksaaliplatiinin ajan söin lähinnä vauvojen marja- ja hedelmäsoseita. Tämän lisäksi kaikki metallipinnat, ruokalautaset, ruoan ottaminen jääkaapista tai pakastimesta tuntui lähinnä siltä, kun olisin laittanut paljaat kädet suoraan pakastimeen.

Neuropatia aiheutti käsiin ja varsinkin jalkapohjiin pistelyä. Töissä ja kotona pidin käsissä puuvillahanskoja ja tilanne oli siedettävä.
Suihkussa käydessä oli pakko joko lämmittää sauna tai sitten käyttää suihkussa kenkiä, koska laattalattialla en voinut yksinkertaisesti kävellä.

Lokakuussa alkoivat sädehoidot ja kävin 28 päivää sädehoidossa. Sädehoitoon asti kävin normaalisti töissä lukuun ottamatta lääkärikäyntejä ja hoitopäiviä. Hoidot laitettiin tauolle marraskuussa ja säteiden annettiin tehdä oma työnsä vielä taustalla.

 

Avanneleikkaus ja korjausleikkaus

Tammikuussa 2023 tuli jälleen kutsu Satasairaalaan ja avanneleikkaukseen.

Leikkauksen jälkeen olin sairauslomalla helmikuulle asti. Olin kuukauden sohvan ja sängyn vankina. Sairaalasta saamani rollaattorin avulla pystyin liikkumaan sisällä ja sen avulla pääsin myöhemmin myös ulos mieheni seurassa. Ensimmäisellä kerralla jaksoin kävellä ehkä 100 metriä. Käännyimme takaisin kotiin, koska kivut äityivät sen verran.

Viikko ennen sairasloman loppumista tutkin avannetta ja huomasin, ettei se näytä ollenkaan terveeltä, pinnalla oli keltaista. Lähdin pikaisesti Poriin päivystykseen. Päivystyksestä pääsin suoraan osastolle. Selvisi, että vaikka avanne toimi normaalisti, se oli joutunut kuolioon. Korjausleikkaus tehtiin seuraavana päivänä ja pääsin onnellisesti maaliskuussa palaamaan töihin.

Tietoa ja tukea hoitohenkilökunnalta

Koko ajan sain Satasairaalasta tietoa, miten hoito etenee, mitä on tarkoitus tehdä. Sain tukea avannehoitajalta ja aina leikkaavaan lääkäriin asti.
Kuntoutusta en saanut. Syöpäjärjestöistä kuulin hoitajalta, jonka luona kävin selvittämässä etuuksia, ja siitä mistä ja miten niitä voidaan hakea.

Paluu töihin sujui hyvin

Palasin töihin maaliskuussa ja kävimme paluuni jälkeen työterveysneuvottelun.  Aikaisemmin toimenkuvaani kuului tarvittaessa uinninvalvojan auttaminen hätätilanteessa eli ihmisten pelastaminen vedestä. Tätä en saanut enää tehdä, koska raskas ja hallitsematon ponnistelu olisi voinut aiheuttaa tyrän. Saimme asian järjestellyksi ja teen tällä hetkellä 100 prosentin työaikaa.

Minut otettiin työpaikalla todella hyvin vastaan sairausloman jälkeen. Alkuun työkaverit huolehtivat, etten tehnyt mitään raskasta. Yksi jopa muistutti iltavuoroissa ollessani ”muista ottaa iltalääkkeet”.
Koko prosessin ajan esimieheni oli yhteydessä kanssani kysellen vointia ja tämä jatkuu edelleen vaikka olen palannut töihin. Toki myös silloin, kun sairaus tuli ilmi, sain kehotuksen mennä kotiin sairastamaan.

Kotona sairastaminen ei ollut itselleni vaihtoehto, koska tiesin, että seinät kaatuvat ja en tulisi nousemaan sieltä sohvan nurkasta jos sinne jäämiselle annettaisiin mahdollisuus. Ja mikä tärkeintä töissä minua ei pidetä sairaana, olen se sama ihminen mitä 2022 alkuvuodesta.

Sairaus muutti minua

Kyllä se sairaus ja hoidot muuttivat minua. Ennen vähättelin jos johonkin vähän kolotti. Nyt puutun siihen heti sekä huomaan, että jos oloni ei ole hyvä, osaan pysähtyä ja levätä tarvittaessa.

Tällä hetkellä syöpä on ”ruodussa”. Voin olosuhteisiin nähden hyvin ja voin käydä töissä sekä harrastuksissa.

Tästä kaikesta kuuluu iso kiitos perheelle, työpaikalle, ja työterveyshuollolle. Kiitos myös miehen työpaikalle, koska he ovat mahdollistaneet tarvittavat vapaat sekä mahdollisuudet kuljettaa minua tarvittaessa sairaalaan hoitoihin tai lääkäriin.

Käyn kolmen viikon välein lääkehoidossa, onkologin vastaanotolla käyn kuuden viikon välein ja TT-kuvissa tarvittaessa. Lääkärikäynnit ahdistavat joka kerta, kun ei ole takeita siitä, mitä tuloksia sieltä saa.

Jatkoajalla olen ja onnellinen siitä!

Teksti: Jenni Vartiainen