Vertaistukihenkilö tukena ja turvana
”Ennen kuin kuolen, käyn Apulannan keikalla”, oli Anne Ahosen ensimmäinen ajatus, kun häneltä oli löytynyt gliooma eli aivojen tukikudoksen kasvain.
Lue artikkeli”Ennen kuin kuolen, käyn Apulannan keikalla”, oli Anne Ahosen ensimmäinen ajatus, kun häneltä oli löytynyt gliooma eli aivojen tukikudoksen kasvain.
Lue artikkeliLauri Hakalalta löydettiin marraskuussa 2016 molemmista munuaisista syöpä. Lauri on kehittänyt upeita selviytymiskeinoja ja ajattelutapoja mennäkseen eteenpäin vaikean sairauden ja kipujen kanssa.
Lue artikkeliSuomessa syöpä diagnosoidaan 30 000 suomalaisella vuoden aikana. Syövät ovat yleisesti ottaen harvinaisia alle 35-vuotiailla, mutta silti joka vuosi noin 80 nuorta eli 15–19-vuotiasta sairastuu syöpään. Yksi heistä on Nea Huttunen, jolla todettiin hodgkinin lymfooma 17-vuotiaana joulukuussa 2016.
Lue artikkeliKissa naukuu vaativasti ja kiehnää herkkukaapin kulmaa vasten. Ulko-ovi kolahtaa, kun nuorin lapsista häipyy omiin menoihinsa. Uunissa paistuu mustikkapiirakka. ”Juuri näin haluan asioiden olevankin, sillä koitan elää kohtuullisen normaalia elämää sairastumisesta huolimatta”, huokaisee Turengissa asuva Mira Eklund.
Lue artikkeliVuonna 2008 Eva-Maria Strömsholmin elämä oli raiteillaan, hän opiskeli luokanopettajaksi, teki sijaisuuksia ja treenasi intohimoisesti pitkän matkan juoksua ja maratoneja. Mikään ei vaikuttanut olevan pielessä, kunnes tuli päivä, joka muutti kaiken.
Lue artikkeliMelanooma ei tehnyt Sirpa Yksjärvestä parempaa ihmistä, vaan itsekkäämmän. Se on hänestä hyvä muutos.
Lue artikkeliÄhtäriläinen Maire Savolainen on hyvä esimerkki siitä, että syövästä voi selvitä yksinkin, vaikka välillä ottaa koville ja kyyneleet ovat herkässä.
Lue artikkeliNiina Räty kannustaa naisia kohdunkaulan syövän seulontaan, vaikka ajatus saattaa olla suunnilleen yhtä innostava kuin käynti hammaslääkärillä.
Lue artikkeliMaija Halkosaari haluaa suunnittelemiensa uimapukujen avulla tuoda iloa ja tukea kohtalotovereille sekä ravistella käsityksiä potilaan roolista. ”Syöpä ei vie kauneuden kaipuuta. Eikä syöpäpotilaan tarvitse luopua iloa tuovista asioista”, sanoo Halkosaari.
Lue artikkeliKati sai järkyttävän puhelinsoiton syntymäpäivänään – hän kuuli sairastavansa sylkirauhasen syöpää.
Lue artikkeliVoit chattailla syöpään erikoistuneen sairaanhoitajan kanssa – tai soittaa tai lähettää viestin. Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelu on tarkoitettu sinulle, jota syöpä koskettaa.
Voit keskustella chatissä hoitajan kanssa klo 9–15 välillä. Näet chat-kuvakkeen sivustolla oikeassa alanurkassa.
Lue lisääNeuvontapuhelin palvelee numerossa 0800 19414. Hoitaja vastaa puhelimeen maanantaisin ja torstaisin klo 10-18 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10-15. Palvelu on maksuton.
Lue lisääVoit saada vertaistukea sekä kahden kesken tukihenkilön kanssa, että vertaisryhmässä. Vertaistukea on tarjolla sekä kasvokkain että etänä.
Lue lisää