Keravan blondi taitaa huumorin taian

Anne Grönroos on kaikin puolin positiivinen ja huumorintajuinen nainen. Pitkä, vaalea tukka vain heilahtaa ja nauru raikaa, kun pääsee Annen kanssa juttusille.

”Positiivinen elämänasenne auttaa siinä, etten synkistele ja valittele. Jos aina valittaa, ihmiset vain kokevat olonsa vaivautuneeksi. Kun vedän itse syöpäkortin esille, eivät muut voi tehdä muuta kuin ottaa osaa”, hän sanoo.

Hyvä lapsuus on muovannut Annesta positiivisen ihmisen. Hän on mielestään oikea yltiöoptimisti. Vaikka hän on usein väsynyt ja nukkuu paljon, ei siitä kannata ryhtyä valittamaan.

”Jos jäisin siitä katkeroitumaan, en voisi liikkua ollenkaan. Ajattelin jo lapsena, etten halua katkeraksi vanhaksi naiseksi. Olen nyt 60-vuotias enkä todellakaan halua sellaiseksi.”

Suu ei kestä kylmää eikä kuumaa

Anne Grönroos sairasti ensin rintasyövän. Se tuli ilmi seulonnassa. Kun hän sai tiedon rintasyövästä, hänellä on mielessään kahden viikon musta aukko, ”black out”, josta hän ei muista mitään. Niin koville se otti. Rintasyöpä iski vuonna 2004 ja hän ehti toipua siitä, kunnes suusyöpä paljastui vuonna 2007.

”Tunsin, että minulla on poisotetun viisauden hampaan kohdalla röpöliästä ihoa. Luulin sitä tulehdukseksi. Samoihin aikoihin olin hammaslääkärissä. Hän paikkasi normipaikan toiselta puolelta suuta eikä huomannut mitään erikoista.”

Anne pyysi häntä katsomaan toisellekin puolelle. Lopulta hammaslääkäri sanoi, ettei ollut koskaan nähnyt mitään sellaista. Hän kutsui paikalle limakalvoekspertin ja siitä seurasi heti lähete kirraan eli Kirurgiseen sairaalaan Helsinkiin.

Anne muistelee suun leikannutta lääkäriä, joka oli hänestä aivan ’ihana’.

”Hän veteli päivää ennen leikkausta punaisella tussilla kaulaan paksut punaiset jäljet. Kysyin häneltä, et kai sä tästä meinaa leikata, johon hän virkkoi, kylläpä sitä juuri ajattelin.”

Annen suusyöpä täsmentyi levyepiteelikarsinoomaksi. Suusyöpä jättää omat jälkensä potilaaseen. Suu ei kestä kylmää eikä kuumaa. Sitä pistelee koko ajan varsinkin silloin, kun sitä liikuttaa. Puhuminenkin on liikuttamista.

”En voi syödä lainkaan leikatulla puolella, vaan pitää syödä toisella puolella. Kahvikin pitää ensin jäähdyttää, sen voi juoda vasta sitten.”

Annella on pitkä vaalea tukka, jota hän on aikonut pitää niin kauan kuin se päässä pysyy.

”Pidän pitkää tukkaa niin kauan kuin ilkeen. Päätin niin yli 10 vuotta sitten.”

Anne Grönroos ei ole päässyt helpolla. Sairauksien lista on pitkä: on diabetes, kolesterolivaivoja, verenpainetta, refluksitauti, masennus, sarkoidoosi eli monielintulehdussairaus. Hän on nykyään eläkkeellä.

”Otan vastaan sen, mitä tulee. Kun minulta oli leikattu Peijaksessa rintasyöpä, luin Dostojevskin Kirjoituksia kellarista. Kuulin myöhemmin, että joku muukin nainen oli lukenut saman kirjan samassa tilanteessa.”

Kotirapun syövät hoidettu

Anne Grönroosin huumorintaju on tuttua hänen ystävilleen.

”Ei sulle voi mitään kertoa, kun sulla on huumoria joka paikassa”, he kommentoivat.

Eräs ystävä muisteli: ”No, en minä nyt muuta muista kuin sen, että sanoit tukkadiagnoosin saatuasi, että nyt en mene enää koskaan parturiin, kun tämä tauti hoitaa hiuksetkin.”

Anne suosittelee huumoria kaikille muillekin, vaikka tietää hyvin, että kaikki syöpään sairastuneet eivät pysty sellaiseen. Hänen oma huumorintajunsa kuitenkin kesti, eikä se pettänyt pahimmissakaan tilanteissa.

Kun Annen suusyöpä oli leikattu, hänellä oli kaula täynnä niittejä ja leikkausjälkiä siellä sun täällä. Lapset sekä äiti ja isä tulivat katsomaan.

”Silloin oli juuri Tuska-festari. Pystyin puhumaan vain, kun painoin henkitorven kiinni. Kaikki seisoivat vakavina vieressä. Pyysin heitä tuomaan vaatteet, kun täällä stadissa on Tuska-festari. Menen sinne ja varmaan voitan kaikki, kun olen kuin kuningatar. Tuskin muilla viisikymppisillä on kaulassa näin paljon niittejä kuin minulla nyt”, Anne muistelee ja nauraa kihertää.

Joskus syöpäpotilailta kysellään, onko koskaan tullut mieleen, miksi syöpä iski juuri minuun. Annella on vastaus valmiina:

”Miksi ei minulle? Kai se voi tulla minulle samalla lailla kuin jollekin toisellekin.”

Tilastojen mukaan rintasyöpä voi tulla joka yhdeksännelle naiselle. Niinpä Anne kertoo kailottaneensa kotirapussaan naapureille:

”Täällä on 9 asuntoa, olen hoitanut koko meidän rapun syövät. Pitänee paikkansa, kun en ole kuullut, että kenellekään olisi tullutkaan ja siitä on sentään jo 11 vuotta aikaa.

Huumori sopii melkein mihin vain

Ihminen voi olla Anne Grönroosin mielestä iloinen ja onnellinen, vaikka olisi vakava sairauskin.

”Jos on kauheita kipuja ja särkyjä, ei jaksa iloita eikä riemuita. Jos saa kivut pois, niin mikäpä estäisi.”

Annesta huumori sopii melkein milloin tahansa. Hän ei edes muista, että syöpähoitojen aikana olisi ollut sellaisia tilanteita, ettei huumori sopisi. Jotkut saattavat pitää sitä irvokkaana.

”Minusta syövälle saa nauraa siinä missä muillekin taudeille. Tiedän kyllä monia, jotka eivät edes puhu syövästä. Sellaisille ihmisille ei tietenkään pidä nauraa.”

Kun Anne sai syövän, hän piti sitä nykyajan tautina. Annen äiti palautti hänet maan pinnalle kertomalla, että moni sukulainen oli kuollut siihen. Se osoittautuikin ikivanhaksi taudiksi.

”Muistan, kun äiti tuli katsomaan minua seitsemän tuntia kestäneen suusyöpäleikkauksen jälkeen. Olin heräämössä. Äiti oli ihan pokerina ja mietin, enkö olekaan merkillisen näköinen. Hän vain jutteli tavallisia asioita. Hän oli päättänyt, ettei sanoisi mitään, vaikka olisin miten järkyttävän tai kaamean näköinen.”

Anne harrastaa vesiliikuntaa pari kertaa viikossa. Hänellä on kudin aina mukana, kun hän neuloo itselleen rannekkeita. Ranneke suojaa hermovauriota, joka tuli, kun siirre suuhun otettiin kädestä.

Pyydän Annea kertomaan yhden vitsin. Se kuuluu näin: Kaksi blondia seisoi bussipysäkillä stadissa ja odotti dösää (=bussia), toinen numeroa 1 ja toinen numeroa 7. Busseja ajeli harvakseltaan, mutta lopulta tuli numero 17. ”Ai kun kiva, voidaan jatkaa juttua, kun päästän samalla dösällä”, tuumivat blondit.

Teksti Mirja Karlsson

Avautuu uudessa ikkunassa Julkaistu Syöpä lehdessä