Sairastuminen herätti halun auttaa muita
Vuonna 2008 Eva-Maria Strömsholmin elämä oli raiteillaan, hän opiskeli luokanopettajaksi, teki sijaisuuksia ja treenasi intohimoisesti pitkän matkan juoksua ja maratoneja. Mikään ei vaikuttanut olevan pielessä, kunnes tuli päivä, joka muutti kaiken.
”Normaalissa terveystarkastuksessa lääkäri tunnusteli vatsaani ja kirjoitti lähetteen gynekologille. Viikko sen jälkeen munasarjassa diagnosoitiin kysta. Siinä vaiheessa osasin olla huolissani ainoastaan urheiluun tulevasta tauosta, koska mitään erikoisia tuntemuksia minulla ei ollut”, Eva-Maria kertoo.
Kysta leikattiin joulukuussa 2008. ”Toivuin leikkauksesta nopeasti ja kaikki vaikutti hyvälle. Parin viikon päästä tuli kuitenkin puhelu, jossa pyydettiin käymään uudelleen poliklinikalla. Heti kun näin lääkärin ilmeen, ymmärsin mistä on kyse.” Patologin tekemissä tutkimuksissa oli ilmennyt, että kyse on harvinaista laatua olevasta munasarjasyövästä nimeltään dysgerminooma. Dysgerminoomat ovat yleensä nuorten naisten tauteja ja Suomessa tapauksia on muutamia vuosittain.
Syöpäleikkaus tehtiin Tampereella heti tammikuussa 2009. ”Leikkaus oli iso ja haava ulottui rinnan alta napaan saakka. Kohtu ja toinen munasarja jätettiin leikkauksessa paikoilleen, sillä leikkauksessa näytti siltä, ettei syöpä ole levinnyt ja olin vielä alle kolmikymppinen. Tällä kertaa olin viikon sairaalassa valtavien kipujen kanssa, mutta kuuden viikon jälkeen pystyin jo kävelemään reippaasti”, Eva-Maria muistelee. Kaiken piti taas olla reilassa. Koska syöpä ei ollut levinnyt, lääkärit päättivät, että hoitoja ei tarvitse antaa.
Uudelleen leikkauspöydälle
Loppukesästä kivut selässä alkoivat yltyä. ”Olin sinä kesänä kilpaillut paljon, joten uskoin, että olin vain ylirasittunut. Syyskuussa menin ensiapuun kipujen takia, ja jo silloin ultrassa havaittiin munuaisessa iso metastaasi eli etäpesäke. Joulukuussa 2009 olin jälleen leikkauspöydällä. Tällä kertaa poistettiin toinen munuainen ja imusolmukkeita. Haava ulottui tällä kertaa kyljestä kylkeen ja kivut olivat taas valtavat. Suurin järkytys oli kuitenkin sytostaattihoitojen aloitus. Sain BEP-kuurin ( Bleomysiini, Etoposid ja Sisplatiini). Hoidot olivat aggressiivisia ja menin nopeasti todella huonoon kuntoon. Viikon hoitojen jälkeen olin täysin vuodepotilas. Tarvitsin apua kaikissa asioissa. Kahden kuukauden aikana sain 22 kertaa sytostaatteja. Tilannetta huononsi vielä ilmarinta. Nukuin paljon ja valveilla ollessa huusin kivusta. Toipuminen oli hidasta, ja vasta puolen vuoden päästä jaksoin katsoa yhden jakson Kauniita ja rohkeita. Sekin tuntui voitolta”, Eva-Maria kertoo.
Pikkuhiljaa Eva-Maria kuitenkin palaili jälleen takaisin normaaliin elämään ja valmistui valtiotieteiden maisteriksi pääaineena kehityspsykologia. Hän myös kirjoitti kirjan sairastumisestaan. Takapakkia tuli kuitenkin lisää vuonna 2016, jolloin toinenkin munasarja sekä kohtu jouduttiin poistamaan myooman takia.
”Monet asiat ovat raskaita, mutta voin tehdä silti paljon kivoja asioita”
Tällä hetkellä Eva-Maria on palannut töihin, ei kuitenkaan opettajaksi. ”Opiskelin tässä välissä sairaanhoitajaksi. Teen tällä hetkellä noin puolikasta työpäivää sairaanhoitajana neurologian osastolla sekä neurologian klinikalla. Osasto on akuuttiosasto eli potilailla on mm. aivoverenvuotoja, tukoksia ja aivokasvaimia. Neurologian klinikalla teen pääasiassa muistitutkimuksia ja erilaista ohjausta. Jaksamiseni ei ole vieläkään normaalia, välillä pitää nukkua ja huilia. Stressaavan työn takia viihdyn vapaa-aikana hiljaisuudessa; metsässä ja merellä. Minusta on kuoriutunut luonto- ja mökki-ihminen.”
Eva-Maria ei osaa eritellä, mikä vuosien aikana on ollut vaikeinta. ”Vaikeinta on ollut eri asiat eri aikoina. Leikkaus ja hoidot olivat sinällään raskaita. Tällä hetkellä tuntuu ikävimmältä se, että en pysty enää juoksemaan ja treenaamaan. Lisäksi on pitänyt luopua monista muistakin unelmista, kuten omista lapsista.”
Eva-Maria kertoo, että toipumista on auttanut se, että hän on luonteeltaan positiivinen. Tämä on helppo uskoa, sillä Eva-Maria kertoo kokemuksistaan iloisesti pulputtaen. Välillä raikaa hersyvä nauru. ”Monet asiat ovat raskaita, mutta koen, että pystyn hallitsemaan niitä. Voin tehdä silti paljon kivoja asioita”. Suitsutusta Eva-Marialta saavat myös oma perhe ja ystävät, jotka ovat tukeneet raskaiden vuosien aikana. ”Olen alusta saakka ollut avoin sairauteni kanssa. Olen kertonut kaikille, mitä olen käynyt läpi. Se, että uskaltaa ottaa asiat puheeksi, on auttanut ystäviänikin, kun he ovat huomanneet, että asioista saa puhua. Lisäksi otin vuonna 2010 kissanpennun, Tigrisin. Siitä on tullut todellinen terapiakissa, sillä sen kanssa on kiva olla. Se on pieni ja pörröinen, ja sitä voi tarpeen tullen halata.”
Potilaasta tuli muiden potilaiden äänitorvi, tuki ja turva
Vaikka toipuminen on ollut välillä hidasta ja vaivalloista, se ei näytä Eva-Marian menoa hidastavan. Eva-Maria on kääntänyt koettelemuksensa voimaksi auttaa muita. Hänen kertoessaan, missä kaikessa hän on mukana, alkaa heikompaa jo hengästyttää. Puheessa vilahtelee Pohjanmaan Syöpäyhdistys, Suomen Syöpäpotilaat ry, Vaasan sairaanhoitopiirin asiakasraati, kunnallispolitiikka sekä kasvatus- ja opetuslautakunta ja paljon muuta. Eva-Maria kiertää kertomassa tarinaansa sekä puhuu potilaiden kohtaamisen tärkeydestä eri puolilla Suomea ja Ruotsia. ”Yritän itse työssäni antaa aikaa ja kuunnella potilaan toiveita ja pelkoja. Tärkeää on myös antaa tietoa, koska se tuo turvallisuuden tunnetta.”
Eva-Maria on aktiivinen hallituksen jäsen Pohjanmaan Syöpäyhdistyksessä. Eva-Marian sekä Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen ja työryhmän aktiivisen keräystoiminnan ansiosta on saanut kasaan tähän asti noin 300.000 euroa , jolla Vaasan keskussairaalaan on saatu hankittua uusi PET-laite. Laitteella voidaan etsiä elimistössä olevaa syöpää tai sen lähettämiä etäpesäkkeitä. Tämän lisäksi Eva-Maria on järjestänyt kuusi vuotta pehmolelukeräyksiä. ”Keräyksen ansiosta Vaasan keskussairaalassa hoidettavat syöpälapset saavat ilokseen vuosittain noin yli 1000 pehmolelua.
Lisäksi Eva-Maria perusti 2013 Facebookiin ”Finlandssvenska Cancergruppen” -vertaistukiryhmän, joka on tarkoitettu suomenruotsalaisille syöpäpotilaille.
Yksi ihminen voi halutessaan saada paljon aikaan. ”Ja tietysti minulla on uusia suunnitelmia ja ideoita jo viriämässä”, Eva-Maria virnistää.
Teksti: Eija Vallinheimo
Kuva: Jenna Strömsholm