Tarina selviytymisestä
Mikko Mäkinen oli juuri täyttänyt 23 vuotta, kun pitkään jatkuneeseen kuumeiluun löytyi vakava syy, imusolmukesyöpä. Mikon tarina on kuvaus monista takaiskuista mutta myös selviytymistä. Lannistavissakaan käänteissä hän ei koskaan menettänyt toivoaan.
Mikko aloittaa tarinansa loppuvuodesta 2015. ”Havahduin siihen, että minulla oli pitkään pientä lämpöä. Lääkärit tulkitsivat oireiden johtuvan tavallisesta flunssasta. Pienen kuumeen lisäksi aloin hikoilla öisin, laihtua ja välillä koko keho kutisi. Arvelin, että oireilla olisi yhteys työpaikkaan, sillä olin tekemisissä erilaisten kemikaalien kanssa”, hän muistelee ensioireita.
”Maaliskuussa keuhkoistani otettiin kuitenkin CT-kuvat. Tarkat muistikuvat oikeastaan loppuvat hetkeksi siihen, että vastaanotolla lääkäri arvioi, että kyseessä voisi olla imusolmukesyöpä. Noiden sanojen jälkeen on täydellinen blackout. Oikeastaan muistan vain sen, että lähetteen näpyttely tuntui kestävän lääkäriltä ikuisuuden ja että olo oli yhtä aikaa järkyttynyt ja epätodellinen”, Mikko kuvailee.
Aggressiivinen taudinkuva
”Vastaanotolta minut lähetettiin suoraan Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, jossa otettiin koepalat. Niistä varmistui, että kyseessä on Hodgkinin lymfooma. Hoidot alkoivat heti pääsiäisen jälkeen ja ne lähtivät rullaamaan hyvin. Puolivälissä hoitoja otetuista kuvista nähtiin, että hoidot purivat toivotunlaisesti. Elokuussa suunnittelin jo töihin paluuta, mutta viikkoa sovittua paluupäivää tutut oireet palasivat. Kävi ilmi, että sairaus oli uusiutunut. Tieto tuntui vielä järkyttävämmältä kuin ensimmäisellä kerralla”, Mikko kertoo.
”Ensimmäisenä ajattelin, että nyt viimeistään kaikki on loppu, kun syöpä uusiutui näin nopeasti. Lääkäreidenkin mukaan harvalla tauti lähtee näin nopeasti aktivoitumaan uudelleen. Yleensä imusolmukesyöpä uusiutuu vuoden tai parin päästä, mutta minulla siihen meni vain muutama kuukausi. Lääkäri onneksi totesi heti, että nyt Mikko on tilanne vakava – mutta ei mahdoton. Se piti toivoani yllä.”
Kantasoluista uutta toivoa
Hoitoa jatkettiin kantasoluhoidoilla. Kantasoluhoidoissa potilaalta itseltään kerätään talteen verta muodostavia kantasoluja. Kantasolut ovat luuytimen tuottamia soluja, joista kaikki muut verisolut kehittyvät. Solut palautetaan takaisin suonensisäisenä tiputuksena korkea-annoksisen solunsalpaajahoidon jälkeen. Kantasolut hakeutuvat takaisin luuytimeen ja elvyttävät sen toiminnan. Mikko vietti hoitojen takia sairaalassa kuukauden päivät. Koska vastustuskyky oli lähes olematon, Mikon riesana oli vuorotellen haimatulehdus, e-coli ja verenmyrkytys.
”Prosessi oli yllättävän rankka. Lähipiiri oli se, joka minua piti pystyssä. Sairaalan puolesta tarjottiin kriisiapua, mutta koin pärjääväni lähipiirin tuen avulla. Toki hekin olivat aluksi järkyttyneitä, mutta onneksi mitään maailmanlopun odotusta ei käynnistynyt. Optimistisista lääkäreistä ja hoitajista sain myös paljon voimaa. Hoitohenkilökunta sai luotua sellaisen ilmapiirin, että kyllä tästä voidaan yhdessä selvitä”, Mikko kiittelee vuolaasti hoitajia ja lääkäreitä.
Kantasolusiirron jälkeen Mikko palasi töihin, mutta ehti olla töissä vain kolme päivää, sillä kesäloman aikana tauti aktivoitui jälleen. ”Silloin oli selvää, että tarvitsin allogeenisen eli vieraalta luovuttajalta peräisin olevan kantasolusiirron. Sopivan luovuttajan löytyminen osoittautui melko vaikeaksi, sillä luovuttajaehdokkaan ja potilaan kudostyypin täytyy olla keskenään yhteensopivia. Siskoni osoittautui etsinnöissä sopivaksi luovuttajaksi, mutta koska hän on pienikokoinen, piti kantasolurekisteristä etsiä isokokoinen mies, joka voisi luovuttaa kantasoluja tarpeellisen määrän. Lopulta luovuttaja löydettiin ja soluja saatiinkin kerättyä luovuttajalta ennätysmäärä.”
Kantasolusiirto tehtiin Turun yliopistollisessa sairaalassa monien vaiheiden jälkeen tammikuun 2018 lopussa. ”Sen jälkeen piti odottaa, että solujen määrä nousee normaalille tasolle. Jouduinkin olemaan kaksi kuukautta eristyksissä muista ihmisistä. Se oli fyysisesti, mutta myös psyykkisesti todella rankkaa. Kun viettää kaksi kuukautta samassa huoneessa, on päänuppi koetuksella. Fyysisistä ja psyykkisistä kivuista huolimatta rämmin hiljalleen eteenpäin. Siirto oli karmea, mutta välttämätön kokemus. Tässäkin auttoi Turun sairaalan äärimmäisen loistava henkilökunta, joka loi tsemppihenkeä joka päivä.”
Kotiin pääsyn jälkeenkin Mikko kertoo olleensa melko huonossa kunnossa. ”Pelkkä kävely sängystä vessaan oli melkoisen urakan takana. Pikkuhiljaa kunto kuitenkin parani ja kesällä pääsin jo pelaamaan harrastukseni eli frisbee-golfin pariin.”
Mikko katsoo tulevaan rohkean varovaisesti
Tällä hetkellä Mikon tulevaisuus näyttää hyvältä. ”Voisi sanoa, että odotan tulevaisuutta jo rohkean varovaisesti. Kontrollikäyntejä ja hoitoja on edelleen, mutta nyt tammikuussa 2019 olisi tarkoitus palata töihin, mitä odotan kovasti. Työpaikan kanssa olen pitänyt koko sairastumisen ajan tiivistä yhteyttä ja sieltä saatu tuki on ollut myös tärkeää.”
Mikko kertoo, että sairastuminen on kasvattanut häntä paljon ihmisenä. ”En suhtaudu elämään kovin eri tavoin kuin aiemmin, mutta ajattelua sairastuminen on tietysti muuttanut. Kun on nähnyt, miten pienestä kiinni kaikki voi olla, en pidä mitään enää itsestään selvänä. Esimerkiksi tavallinen kaupassakäynti tuntui suurelta kokemukselta kahden kuukauden eristyksen jälkeen”, Mikko hymähtää. ”Toki kaiken tämän jälkeen olen myös pessimisti, eli menen eteenpäin, mutta varovasti.”
Yksi toive Mikolla kuitenkin on viranomaisille ja päättäjille: ”Byrokratia pitkän sairastamisen aikana osoittautui ylitsepääsemättömän vaikeaksi. On kohtuutonta, että sairaana pitäisi jaksaa selvitellä asioita Kelan, eläkeyhtiöiden ja monen muun osapuolen kanssa. Tähän tarvittaisiin suuret byrokratianpurkutalkoot”, Mikko puuskahtaa. Toivottavasti painava viesti menee perille.
Mikon oma blogi löytyy osoitteesta: www.makinenpolku.blogspot.com
Teksti: Eija Vallinheimo
Kuva: Mikon kotialbumi
