Lapsenomaista luovuutta ja iloa myös työhön
Suomen syöpärekisterin tutkija Maija Jäntti nauttii taidenäyttelyistä. Hänestä on ihanaa uppoutua toisen luomaan todellisuuteen ja peilata sitä omaansa.
Minä en olisi minä ilman ihania työkavereita, joilta olen oppinut valtavasti ja jotka ovat tukeneet joka käänteessä. Tai ilman perhettä ja ystäviä, jotka ovat iloinneet yhdessä onnistumisista ja olleet olkapäänä vastoinkäymisissä.
Viime vuosina suurimpia ponnistuksia on ollut tutkimus, jonka pohjalta teen väitöskirjaa ja valtakunnallisen suolistosyövän seulontaohjelman suunnittelu, pilotointi ja jalkauttaminen.
Väitöskirja on suurelta osin yhteistyön tulos ja koko tutkimusryhmän aikaansaannos. Ja vaikka väitöskirjan yhteenveto on minun tuotokseni tutkijana, se ei olisi samanlainen ilman kaikkien ihmisten ja kokemusten myötävaikutusta matkan varrella. Ja jopa seulontaohjelma, niin kontrolloitu prosessi kuin se onkin ja valtavan laajalla yhteistyöllä aikaansaatu, on saanut sipaisun minusta. Lopulta kaikki oma on yhteistä ja kaikki yhteinen omaa, ei niitä useinkaan voi erottaa.
Sekä töissä että taiteessa minua kiinnostaa ihmisten erilainen tapa ajatella asioista.
Miten joku toinen hahmottaa yhteisessä keskustelussa olevan asian aivan toisin kuin itse.
Joskus hyvin käytännöllisistä syistä tarkastelukulma on erilainen, koska jokainen katsoo asioita oman tärkeän tehtävänsä luomien lasien läpi. Usein myös ihmisten aivot on vaan piuhoitettu eri lailla ja ajatus kulkee eri reittejä.
Tapiolan metroaseman suurikokoinen valkoinen veistoshahmo on osa Emma jättää jäljen -teosta. Taiteilija Kim Simonsson kertoi saaneen inspiraationsa monilta vahvoilta naisilta ja hahmon olevan monumentti lapsenomaiselle luovuudelle ja ilolle.
Mielelläni ottaisin myös taiteilijan näkemyksen tavoitteeksi työelämääni.
Miten ihana ajatus, jos osaisimme säilyttää hippusen lapsenomaista luovuutta ja iloa myös työssä.
Teksti; Anu Kytölä
kuva: Eeva Anundi
