Maria Teir: Olen kiitollinen siitä, että Thommy sai kokea yhteisön tuen

Maria Teir asuu Ahvenanmaan Emkarbyssä. Hänellä on siellä Solkulla Gård -niminen leipomo. Kun Maria Teir perusti leipomoyrityksen, hänen miehensä Thommy oli tietenkin tukena ja apuna. Leipomo toimi aluksi heillä kotona, mutta sitten pariskunta osti lähistöltä vanhan koulurakennuksen vuonna 2019 juuri ennen koronapandemiaa ja siirsi leipomotoiminnan sinne.

”Meillä oli suuria suunnitelmia, kaavailimme leipomon yhteyteen aamiaismajoitusta. Sitten tuli pandemia. Emme ajatelleet sen vaikuttavan Ahvenanmaahan, mutta vaikuttihan se meihinkin. Oli ehkä hyvä, ettemme ehtineet päästä majoitustoiminnassa kunnolla alkuun”, Maria Teir toteaa.

Sillä aikaa, kun Teir hoiti leipomoa, Thommy ajoi rekkaa. Hän teki sitä 30 vuotta. Hän ajoi ympäri Eurooppaa, mutta kun pariskunta oli asunut jonkin aikaa Ahvenanmaalla, hän alkoi ajaa maitoautoa Ahvenanmaalla.

”Hän rakasti kuorma-autoaan ja maajussejaan, Maria kertoo. Hän oli niin sosiaalinen henkilö, hänestä pidettiin kaikkialla.”

Aggressiivinen ruokatorven syöpä

Talvella 2024 Thommy oli tuntenut voivansa huonosti. Hän tunsi olonsa väsyneeksi ja valitti kuumeen tunnetta jaloissaan. Hänellä oli nielemisvaikeuksia ja rintakipuja.

”Haimme apua useita kertoja, mutta hänet lähetettiin aina kotiin. Lääkärit sanoivat, että hänellä oli tulehdus ja että se menee ohi. Heidän mukaansa joskus voi kestää vuodenkin, ennen kuin olo on taas terve”, Maria Teir kertoo.

Kaikki tulehduksen oireet sopivat hyvin Thommyn vointiin.

Toukokuun lopussa Thommy ja Maria olivat menossa Närpiöön ylioppilasjuhliin.

”Kun näin Thommyn makaavan lattialla ja kiemurtelevan kivusta, päätin, että menemmekin terveyskeskukseen”, Maria Teir kertoo.

Thommy oli itse menettänyt luottamuksensa terveydenhuoltojärjestelmään eikä hän halunnut mennä sinne vain lähetettäväksi takaisin kotiin. Godbyn terveyskeskuksessa lääkäri otti kuitenkin Thommyn vakavasti. Hänelle annettiin morfiinia kivun lievittämiseksi, jotta hän selviäisi ylioppilasjuhlista Pohjanmaalla. Kun pariskunta palasi Närpiöstä, Thommy otettiin sisään keskussairaalaan. Hänet tutkittiin nyt vihdoin kunnolla.

Magneettikuvauksesta saatiin selityksiä Thommyn terveysongelmiin. Hänellä oli aggressiivinen ruokatorven syöpä, joka oli levinnyt päähän, luustoon ja lisämunuaisiin.

”Alusta asti oli aivan selvää, ettei Thommylla ole paljon aikaa jäljellä. Hän hyväksyi asian saman tien. Uskon hänen tunteneen jopa helpotusta, kun joku viimein uskoi hänen olevan sairas”, Maria Teir sanoo.

Raskas ja intensiivinen loppuvaihe

Thommy vietti kymmenen päivää sairaalassa Turussa, jossa hän sai sädehoitoa selän suureen kasvaimeen ja pään kasvaimeen. Hän sai hoitoa paineen vähentämiseksi. Selässä oleva kasvain olisi voinut halvaannuttaa hänet ja pään kasvain olisi voinut sokeuttaa hänet.

”Hänen toinen silmänsä ehtikin sokeutua”, Maria Teir kertoo.

Kylä riensi apuun

Thommyn diagnoosin jälkeen Maria ei pystynyt hoitamaan leipomotoimintaa yksin. Kaksi nuorta, jotka olivat olleet apuna alusta asti, ottivat vastuun koko toiminnasta.

”En yleensä raportoi sosiaalisessa mediassa, kun meillä on vähän kipeä olo. Thommyn sairastuttua tajusin kuitenkin, etten pysty tekemään kaikkea yksin. Kirjoitin tilanteesta ja siitä, ettei leipomotoiminta voi pyöriä täydellä teholla. Kesä on sesonkiaikaamme”, Maria Teir sanoo.

Todella moni ihminen halusi tulla auttamaan. Nuoret pitelivät lankoja käsissään ja ihmiset toivat kakkuja ja leipomuksia.

”Tein sesonkiaikana töitä yhteensä viisi päivää, kaikki muu sujui hienosti kyläläisten avustuksella”, Maria Teir kertoo. ”Olen niin kiitollinen, että Thommy ehti kokea sen huolenpidon ja yhteisöllisyyden.”

Kun tulimme kotiin Turusta viimeisen sädehoidon jälkeen, myös Finnlinesin miehistö sattui olemaan tuttu. Koska Thommy oli ajanut rekkaa 30 vuotta, hän tunsi lauttojen miehistön. Tutut työntekijät kurkistivat autoon ja tunnistivat Thommyn. Thommy kertoi heille tämän olevan hänen viimeinen matkansa. He järjestivät jostakin pyörätuolin, jonka avulla hän pystyi käydä tervehtimässä ystäviään lautalla.

”Kun ajoimme ulos, miehistö seisoi siinä ja hyvästeli hänet. Thommylle merkitsi paljon, että hän sai kokea tämänkin ennen kuolemaansa”, Teir sanoo.

Kun menimme sädehoidon jälkeen Turkuun sairaalaan tarkastukseen, Thommy sanoi, että hän haluaisi kokea kesän. Maria ja hän aikoivat juhlia kymmenettä hääpäiväänsä heinäkuussa 2024. Lääkäri ei nähnyt sille mitään estettä. Kolme päivää myöhemmin Thommy kuoli Marian nukkuessa hänen vierellään.

Hääpäivä haudalla

Elokuussa Maria Teir juhli yhdessä pariskunnan koiran Busin kanssa hääpäivää Thommyn haudalla ruoan ja kuplivan kera.

”Thommy oli tyytyväinen siihen, että ehti valita oman hautapaikkansa”, Maria sanoo.

Maria käy usein Busin kanssa haudalla. Koira oli erityisen ihastunut omistajaansa Thommyyn.

”Uskon, että Thommy on kanssani koko ajan, vaikka en näe häntä”, Maria Teir sanoo ja katsoo koiraa.

Unelma Espanjan talosta ei toteutunut

Pariskunta suunnitteli hankkivansa talon Espanjasta. Thommy ei pitänyt talvesta.

”Siitä ei tullut mitään”, Maria Teir toteaa.

Maria Teirin koti on Emkarbyssä, jossa hän viihtyy. Hän oli ihaillut tätä taloa, ja kun he lopulta saivat Ahvenanmaan kotiseutuoikeuden, unelmatalo olikin myynnissä. Hän on sisustanut sen juuri haluamallaan tavalla, ja hän viihtyy omissa oloissaan.

”Olisin tietysti tehnyt mitä tahansa saadakseni lisää vuosia yhdessä Thommyn kanssa. Nyt minun on odotettava, että näemme toisemme uudelleen. Minun täytyy vain elää vielä vähän aikaa”, hän sanoo.

Nähdyksi ja kohdatuksi tuleminen surun keskellä

Thommyn kuolemasta on nyt viisi kuukautta. Maria Teir on hyvin kiitollinen monista asioista. Hän on perustanut sosiaaliseen mediaan leskien sururyhmän. Hän tuntee voimakasta kutsumusta tarinansa kertomiseen. Ehkä se voi auttaa jotakuta toista samassa tilanteessa olevaa.

Surevan kohtaaminen ei ole aina helppoa. Voi olla, että tuntuu hassulta sanoa jotakin ja että monet ihmiset mieluummin väistelevät kuin sanovat mitään.

”Tiedän, ettei ole helppoa löytää sanoja, kun näkee jonkun, jota on kohdannut suuri suru, Maria sanoo painokkaasti. Tervehdin kerran itse puolituttua, jonka tiesin menettäneen rakkaansa. Miksi en osannut sanoa mitään erityistä, ajattelin tuolloin. Kuulin kuitenkin myöhemmin, että oli merkinnyt paljon, että olin katsahtanut kaupan kassalla ylös ja tervehtinyt. Se oli helpottavaa kuulla.”

Nyt Maria tietää, ettei sanoja tarvita paljon. Joskus voi itse asiassa pahentaa tilannetta, jos joku luulee tietävänsä, millainen juuri sinun surusi on. Suruja ei voi vertailla, jokaisella on omansa. Hän tietää silti myös, että joskus kömpelöstikin ilmaistut sanat ovat hyvää tarkoittavia.

”Olin kaupassa ja eräs tuttu taputti minua olkapäälle ja sanoi, ettei sano mitään”, Maria Teir kertoo. ”Se tuntui todella hyvältä. Hän näki minut, ja se riitti.”

Teksti Mikaela Lax
Kuva Alexandra de Haas