Syöpä-lehti | 2023

Lapsenomaista luovuutta ja iloa myös työhön

Suomen syöpärekisterin tutkija Maija Jäntti nauttii taidenäyttelyistä. Hänestä on ihanaa uppoutua toisen luomaan todellisuuteen ja peilata sitä omaansa.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2023

Niin moni meistä joutuu kohtaamaan syövän

Juhamatti Murtomäki on markkinoinnin sekä designin asiantuntijana N2 toimistossa Helsingissä. Roosa nauha -keräyksen ulkoasussa näkyy tänä vuonna Juhamatin työn jälki. Hän on sydämellään mukana tukemassa syöpätutkimusta, sillä lapsuutensa ja teini-iän hän seurasi äitinsä sairastamista.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2023

Turvallisesti auringossa

Kevään ja kesän lämmöstä kannattaa nauttia täysin siemauksin, mutta iho on tärkeää suojata auringonpaahteelta. Palamisen lisäksi elämän aikana tapahtuva kokonaisaltistuminen UV-säteilylle kasvattaa ihosyöpäriskiä.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2023

Kolmasosa syöpään sairastuneista on yli 75-vuotiaita

Vuoden syöpälääkäriksi valittu Siru Mäkelä on ollut mukana perustamassa geriatrisonkologista yksikköä HUSin syöpäkeskukseen. Yksikkö perustettiin reilu kymmenen vuotta sitten ja Mäkelä on toiminut alusta asti yksikön vastuulääkärinä.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2023

Paluu työelämään

Jotakuta jännittää, toista mietityttää. Työhön paluu sairauspoissaolon jälkeen onnistuu parhaiten, kun sekä työntekijä että työyhteisö on paluuseen valmistautunut. Avoin keskusteluyhteys helpottaa kollegoiden kohtaamista ja töiden aloittamista.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2022

Luusto voi haurastua huomaamatta

Terve luu ei murru arjessa, korostaa Luustoliiton suunnittelija Pauliina Tamminen.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2022

Kolmekymppisen toiveena on arvokas vanheneminen

Aapeli Nevala sairasti parikymppisenä Hodgkinin lymfooman, joka myöhemmin uusiutui.
Nyt hän sattumien kautta työskentelee suolistosyövän kehittämispäällikkönä Suomen Syöpärekisterissä.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2022

Syöpäyhdistyksessä on hyvä henki!

Porilainen Tarja Silfver on ihan supervapaaehtoinen.
”Olen jo niin tunnettu vapaaehtoistyöstäni täällä Porissa, että ”otsassani lukee” Satakunnan Syöpäyhdistys.”

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2022

Vuoden syöpähoitaja toivoo tasavertaista palliatiivista kotihoitoa kaikille

Vuoden syöpähoitaja Magdalena Nyvall-Malm työskentelee kliinisenä erikoissairaanhoitajana Vaasan keskussairaalan palliatiivisella poliklinikalla. Hän on ollut mukana käynnistämässä sairaalan palliatiivisen poliklinikan toimintaa ja selkeyttänyt palliatiivisen hoidon hoitoprosesseja.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2022

Koronaepidemia pakotti löytämään uusia ratkaisuja syöpäpotilaiden hoidossa

Pandemian alkuvaiheessa keväällä 2020 syöpädiagnoosien määrä laski, mutta palasi pian lähes normaalille tasolle. Suomen yliopistosairaaloiden laajassa yhteistutkimuksessa seurataan koronavirusepidemian vaikutuksia syöpäpotilaisiin ja heidän syöpähoitoihinsa viiden vuoden ajan.

Lue artikkeli