Saattohoito menee parempaan suuntaan
Vaikka viime aikoina on kuultu huolestuneita uutisia saattohoitokotien ahdingosta, kokenut saattohoitolääkäri Juha Hänninen sanoo, että saattohoito menee parempaan päin.
Terhokodin entinen ylilääkäri Juha Hänninen on tehnyt pääosan saattohoitotyöstään syöpäpotilaiden kanssa. Vasta viime vuosina mukaan on tullut muita vakavia sairauksia sairastaneita, muun muassa lihasten rappeutumisesta kärsiviä ALS-potilaita.
Tietyt syöpäryhmät korostuvat saattohoitovaiheessa. Tällaisia vaikeita syöpiä ovat muun muassa haima-, maksa- ja keuhkosyövät. Myös eturauhas- ja rintasyöpien kaltaisissa suurten potilasmäärien syövissä on tarvetta saattohoidolle. Hänninen muistuttaa, että tietysti kaikissa syöpäryhmissä on ihmisiä, jotka eivät selviä pitkän ajan kuluessa.
”Saattohoito on menossa kahteen suuntaan. Osaaminen oirehoidossa laajenee ja leviää, on enemmän hoitoyksiköitä ja osaavia ihmisiä, mutta potilas- ja perhelähtöinen eli hospice-ajattelu on väistymässä. Ongelmana on se, miten psyykkinen ja eksistentiaalinen eli potilaan kokemuksiin perustuva tuki saataisiin pysymään saattohoidossa mukana”, hän sanoo.
Oirehoitoa kotisairaalassa
Medikalisaatio eli lääketieteellistyminen ei ole Hännisestä pelkästään huonoa, vaan sen mukanaan tuoma oirehoito on hyvä asia. Mutta miten säilytetään moniammatillisuus ja monimuotoisuus, kun saattohoito on menossa erikoissairaanhoidon erityisvastuualueiden ohjaukseen ja sitä kautta sairaaloihin ja kotisairaanhoitoon.
”Tosin kotisairaala voi olla immuunivasteen heikentämille syöpäpotilaille hyväkin ratkaisu, koska silloin ei tarvitse pelätä tartuntoja”, Hänninen toteaa.
”Kotiin viety sairaalamainen palvelu voi olla hyvä infektiopotilaille, joille voidaan antaa kotona suonensisäiset tiputukset ja kivun hoito. Hoitaja voi käydä vaikka kolme kertaa päivässä ja ottaa samalla verikokeet.”
Yksi ongelma on tietenkin se, ettei kotisairaalapalvelua ole tarjolla kaikille suomalaisille.
”Saattohoitokodeille on tarvetta varsinkin isoissa kaupungeissa. Niissä tuetaan perheitä ja lapsia, pidetään sururyhmiä ja annetaan psyykkistä tukea.”
”Toki kotisairaanhoito ja sairaalat pystyvät antamaan tukea enemmän kuin ennen, mutta tavanomaista hankalammat tilanteet hoidetaan paremmin saattohoitokodeissa. Kotisairaala antaa myös tukea, mutta asiaan erikoistuneessa saattohoidossa tulee päälle syvemmälle menevä tukeminen.”
Luopuminen on suurin asia
”Suurin asia kuolemassa on luopuminen, suru ja elämän päättyminen. Kuoleminen ei välttämättä ole helppoa, vaikkei olisikaan kipuja. Se on surullista ja lopullista, mutta siinä tilanteessa olevia voidaan tukea ja auttaa, Juha Hänninen lohduttaa.”
Perhetilanne voi vaatia enemmän tukea, erityisesti, jos kyseessä ovat nuoret kuolevat ihmiset tai lapsiperheet.
”Valitettavasti myös nuoria kuolee syöpään. Jos asiaan liittyy paljon kuolemanpelkoa, se voi tulla saattohoitovaiheessa esille. Jo olemassa olevat tai mielessä muhivat ikävät asiat voivat pulpahtaa pintaan perheen äidin tai isän kuolemassa. Vanhemmat huolehtivat yleensä lasten pärjäämisestä elämässä, mutta myöhemmällä iällä lapsenlapsistakin.”
Kuolemasta puhuminen ei nopeuta kuoleman tuloa
”Kuoleva ihminen saattaa olla huolissaan puolisostaan myös siksi, että epäilee tämän löytävän uuden vaimon tai miehen. Hän saattaa jopa toivoa, että näin kävisi, mutta mustasukkaisuuden tunteilta voi olla silti vaikea välttyä.”
Hänninen kertoo muiston perheestä, johon kuului vanhempien lisäksi kaksi parikymppistä tytärtä. Perheen isä teki kuolemaa. Hänninen oli saattohoitolääkärinä tekemässä kotikäyntiä, jossa koko perhe oli koolla ja tunteet hyvin pinnalla. Perheen auttaminen onnistui hyvin, kun jokainen voi ottaa kantaa ja kysyä mieltä painavista asioista ja keskustella niistä saman tien.
Odotus väsyttää
”Omien kykyjen, toimintakyvyn ja ajattelun heikkeneminen voi huolestuttaa esimerkiksi aivokasvainpotilasta. Kun kyvyt häviävät pikkuhiljaa eikä enää osaa asioita eikä vuorovaikutuskaan ole ehkä helppoa, se aiheuttaa suurta pelkoa ja huolta. ”
Syöpä on Hännisestä sikäli onnellinen, kuolemaan johtava tauti, että loppu tulee nopeasti. Siinä on harvemmin pitkää odottelun ja kitumisen vaihetta.
”Rintasyöpäpotilaalla on saattanut olla ennen kuolemaa monia hyviä vaiheita, joissa hoidot ovat tepsineet. Loppupäässä yleensä vain pienelle osalle potilaista tulee auttamista vaativa vaihe. Syöpiin on kuitenkin melkein aina hoitoja ja usein koko syöpä voidaan parantaa.”
Osa potilaista väsyy odottamaan kuolemaa. Hänninen muistelee hoitamaansa haimasyöpäpotilasta, joka kertoi, miten häntä kyllästyttävää ja ahdistaa, kun ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa. Tällaisissa tapauksissa saattohoito on oleellinen asia, kun yhdessä potilaan kanssa voi hakea lohtua ja helpotusta jäljellä oleviin päiviin.
”On erittäin tärkeää, että on joku, joka aidosti auttaa ja välittää sekä osaa asettautua vierelle. Jotain Terhokodin osaamisesta kertoo varmasti se, että ne yli 50 000 ihmistä, jotka vaativat Terhokodin säilyttämistä, perustelivat saaneensa saattohoitovaiheesta voimaa pärjätä kuoleman jälkeen. Myös kuoleva sai helpotusta henkiseen oloonsa ja jälkeenjääneet elämässä selviämiseen.”
Lyhyempi saattohoito
Syöpäpotilaiden saattohoito on sikäli erilaisempaa kuin moniin muihin vakaviin sairauksiin kuolevilla, että oireet ja taudin eteneminen ovat lyhytkestoisempia ja selkeämpiä. Esimerkiksi ALS-potilaalla tämä vaihe voi kestää parikin vuotta, kun tauti heikentää ihmistä vähitellen.
Saattohoitovaihe tulee ajankohtaiseksi viimeisinä kuukausina. Yleensä siihen valmistaudutaan hyvissä ajoin.
”Jos syöpä on levinnyt, asiasta voi jo keskustella aiemmin. Jos kaikki ei menekään suotuisasti, potilas tietää, että hänellä on tämmöinen mahdollisuus. Kuolemasta puhuminen ei nopeuta kuoleman tuloa”, Juha Hänninen toteaa.
Keuhkoahtaumaa tai sydämen vajaatoimintaa sairastavat eivät ajattele kuolevansa vähän ajan päästä. Sen sijaan laajalle levinnyttä syöpää sairastava pitää luonnollisempana, että loppu voi tulla nopeastikin. Aina on tietysti niitä, jotka pitävät kiinni irrationaalisesta eli järjenvastaisesta toivosta, vaikkei sellaista todellisuudessa olisikaan.
Tuki on tärkeää
Syöpäpotilailla oirehoito on yksinkertaista. Kivunhoitokaan ei ole ongelmallista, vain vaikeissa tilanteissa täytyy kysyä neuvoa erityisyksiköstä.
”Vaikeinta on se, että vaikka lääkärien ja hoitajien on helpointa hoitaa silloin, kun kuolema tapahtuu nopeasti, luopuminen voi tulla perheelle liian äkkiä. Jos potilas on todella heikko, kaikki tietysti toivovat, että loppu tulisi pian.”
”Kun ihminen menettää otteensa ja luovuttaa, hän voi olla epätoivoinen ja oireilee. Perhe on hädissään ja lapset ihmettelevät. Näitä tilanteita voitaisiin tukea voimakkaamminkin, mutta se vaatii aikaa ja henkilökuntaa. Saattohoitokodeissa tähän on mahdollisuus, niin tapahtuu ja tehdään.”
”Jos saattohoito tulee sairaalavetoiseksi, tällainen toiminta ei kuulu sairaalan perinteisiin työtapoihin. Erillisissä saattohoitokodeissa satsataan psykososiaaliseen tukeen niin, että paikalla on aina joku ihminen, joka tuntee ja tietää tilanteet ja osaa puhua niistä.”
Koulutustarjonta laajenemassa
Saattohoidon tulevaisuus näyttää kaikesta huolimatta valoisalta myös koulutuksen näkövinkkelistä katsottuna. Valtakunnallinen koulutushanke pitää huolen siitä, että saattohoidon opetus on tulossa kaikkien yliopistojen ja korkeakoulujen hoitotyön ja lääketieteen opetusohjelmiin. Lääkäreille järjestetään jatko- ja täydennyskoulutusta.
Lääketieteen opiskelijat kokevat, että kivun ja oireiden hoito on hallinnassa. Olemassaoloon liittyvien eli eksistentiaaalisten kriisien hoitamisessa tuntuu olevan vielä epävarmuutta.
” Koulutus on paranemassa. Hyviä ja innokkaita nuoria lääkäreitä on tulossa alalle. Muutoinkin tilanne on huomattavasti parempi kuin 90-luvulla. Saattohoitokodit ovat tärkeä osa elämän loppuvaiheessa ja toimivat rinnakkain tai yhdessä sairaaloiden kanssa”, Juha Hänninen päättelee.
teksti: MIRJA KARLSSON
kuva: Heidi-Hanna Karhu