Itsensä hyväksymisen kanssa on työstämistä 

Pariskunnan kertomus siitä, miten kohdunkaulan syövän uusiutuminen muutti heidän elämäänsä.

S kertoo:  

”Kyllä siellä on pahalaatuinen kasvain”. Nämä sanat kuulin toukokuisena tiistaipäivänä vuonna 2020 ollessani naistentautien poliklinikan hoitopöydällä. Kohdunkaulansyöpä oli uusinut. 

 Kohtu, naiseuden ja äitiyden syvin symboli minulta leikattiin pois vuonna 2017. Diagnoosina oli kohdunkaulan syöpä. Olin silloin 29-vuotias. Leikkaus tehtiin Turussa kesäkuussa 2017 ilman liitännäishoitoja. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten kunnolla pysynyt perässä. Selkein tunne minkä tästä tavoitan, on katkeruus siitä, että en voisi enää saada lapsia. Onneksi ehdin saamaan yhden lapsen, sekä puolisoni mukana tulleet bonuslapset. Muistan kuitenkin ajatelleeni, että pääsin helpolla, ”pelkällä” kohdun poistolla. Elämä jatkui suht normaalina, seksiäkin oli.  

Viimeisimmän diagnoosin myötä keväällä 2020 hävisivät myös seksihalut. Tilalle tuli kaamea kuolemanpelko, ja myöhemmin vääristynyt kehonkuva itsestäni. Kaikki tämä alkoi heti taudin toteamisen jälkeen. Päivät ja viikot menivätkin odotellessa seuraavaa operaatiota ja lääkärikäyntiä. Viimein kesäkuun lopulla alkoi kemosädehoito. Sain viiden viikon ajan Turussa sädehoitoa lantion alueelle, ja kerran viikossa annettiin myös sytostaatti. Hiukset sentään säilyivät. Ulkoisesti näytin samalta, sisältä olin rikkinäinen.  Tämä kuihdutti viimeisetkin halut seksistä. Aloin ajatella, että mitä jos en enää kelpaa puolisolleni? Pystynkö enää yhdyntään tai ylipäätään harrastamaan seksiä? Olenko haluttava? Ja kuka nyt haluaisi syöpäsairasta naista, jolla on kaiken lisäksi se syöpä tuolla sukuelimissä?  

 Ulkoisesti näytin samalta, sisältä olin rikkinäinen.

Sain lopuksi vielä Kuopiossa kudoksen- ja ontelon sisäistä sädehoitoa, brakyhoitoa. Hoidolla saatiin haluttu tulos, kasvain saatiin poistettua. Vaginaan muodostui arpikudosta, mikä supisti vaginan kokoa. Tämä johti siihen, että aloin pitämään itseäni viallisena. Yhdyntä ei enää onnistuisi niin kuin ennen. Sädehoidon loputtua piti harjoittaa dilataatiota, jotta vagina ei supistuisi liikaa. Tämä tuntui aluksi todella vastenmieliseltä ja pelottavalta. Tähän vielä lisäksi 33-vuotiaana alkaneet vaihdevuodet eivät auttaneet ollenkaan siihen, että tuntisi itsensä seksikkääksi.  

Vatsassa on arvet vuoden 2017 ja 2020 tehdyistä operaatioista. Siinä ne muistuttavat päivittäin sairastetusta taudista. Vaikka tauti on jo sairastettu, edelleen se vaikuttaa moneen asiaan. Seksuaalisuuden ja itseni hyväksymisen kanssa on vielä työstämistä. Psykoterapian ja ymmärtäväisen puolison avulla olen päässyt itseni hyväksymisessä jo hieman eteenpäin. Välillä tulee takapakkia, toisinaan pidän itsestäni. Tavoitteenani on tuntea itseni hyväksi juuri tällaisena kuin nyt olen. Puolisoni on ollut äärimmäisen hyvä tuki ja kannustaja. Hän kehuu minua päivittäin ja seksin suhteen on ollut hyvin ymmärtäväinen sekä kärsivällinen.  

 Viimeisimmällä kontrollikäynnillä lääkäri sanoi; ”ihan hyvä vaginahan tuo on”. Nämä sanat jäivät mieleen ja kantavat pitkälle. Lääkärin sanat tuntuivat äärimmäisen hyviltä ja tuli huojentunut olo, kun lääketieteen ammattilainen sanoi, että anatomisesti erilainen vaginani on ihan kelpo, vaikka ajattelin sen olevan viallinen ja huono.  

P kertoo: 

Ensimmäisenä ajatuksena oli, että menetänkö vaimoni? Toisena oli, että miten selviän lasten kanssa, jos jään yksin? Hoitojen aikana saimme kuitenkin toivoa ja pikkuhiljaa mieleen hiipi kaikenlaisia kysymyksiä siitä, millainen parisuhde olisi kaiken tämän jälkeen? 

Seksiin kuuluu paljon muutakin

Olin helpottunut kuullessani, että Turussa tarjottiin varsinaisten syöpähoitojen lisäksi myös seksuaalineuvontaa. Elättelin toiveita, että minultakin, puolisolta ja mieheltä, kysyttäisiin jotain. Ehkä minulta jopa kysyttäisiin, miten minä voin? Kysyttäisiin, mitä tunteita minun päässäni liikkuu? Mitä pelkään? En ole mielestäni negatiivinen henkilö enkä anna huonoa palautetta kovinkaan helposti. En siis nytkään antanut, vaikka olisi pitänyt.

Seksuaalineuvonta asetti minut asemaan, jossa olin sädehoitojen mahdollisten ahtaumien hoitaja. Vaimolleni annettiin dilataattori, jota neuvottiin käyttämään kolme kertaa viikossa, jotta ahtaumia ei syntyisi emättimeen. Vaihtoehtoisesti voisi olla myös yhdynnässä. Seksistä tuli yhtäkkiä hoitotoimenpide ja minun piti olla tarpeeksi kovana, jotta toimisin tämän hoitodildon korvikkeena. Paineet olivat järkyttävät, koska en halunnut loukata vaimoani löysällä peniksellä, joka tietenkin omassa mielessäni kertoi vaimolleni, että hän ei ole haluttava.  Onneksi osasin tämän sanoittaa, mutta tilanne ei silti ollut mitenkään mukava.  

Miten saan vaimoni uskomaan, että hänen kehonsa on minusta kaunis. 

Tärkeintä itselleni on ollut se, että olen yrittänyt etsiä tästä tilanteesta hyviä puolia. Olen erittäin sujut sen kanssa, että perinteinen yhdyntä ei onnistu. Haluan aidosti vaimoani ja seksi ilman yhdyntää on omalla tavallaan myös helpottavaa, koska painetta kivikovasta erektiosta ei ole. Pidän yhdessä makailusta ja lähellä olemisesta ilman väkinäistä ajatusta siitä, että seksiin kuuluu yhdyntä. Seksiin kuuluu paljon muutakin. Suurin haasteeni onkin se, että miten saan vaimoni uskomaan, että hänen kehonsa on minusta kaunis. Hän riittää minulle täysin ilman yhdyntää.  

 P&S  

 Kirjoitus sai kunniamaininnan Syöpäjärjestöjen kirjoituskilpailussa Syöpä ei vie ihmisyyttä – kokemuksia kehosta ja seksuaalisuudesta.