Nyt uskaltaa jo katsella kauemmas tulevaisuuteen
Kun Diana Sillforsilta löytyi suolistosyöpä ja myöhemmin etäpesäkkeitä maksasta, sairaus muutti tärkeysjärjestystä. Hän ymmärsi, että vähemmälläkin työnteolla pärjää. Avanne, tukanlähtö ja muut syövän sivuvaikutukset eivät huolettaneet, kunhan elämä jatkuu.
Diana Sillfors on ollut kampaamoyrittäjänä 25 vuotta ja rakastaa työtään. Vuonna 2011 kaikki kuitenkin tuntui normaalia raskaammalta. Selkä- ja vatsakivut väsyttivät, ja Sillfors luuli potevansa vuotavia peräpukamia. Hän venytti lääkärille menoa, koska ajatteli, että peräpukamia nyt on kenellä tahansa.
Vanha kiinalaisrouva aavisti vakavan sairauden
Kesällä 2011 hän kävi silloisen miesystävänsä kanssa Lontoossa. Aiemmin samana päivänä hän oli kokenut rajua alaselän kipua.
”Olimme syömässä, ja minulla oli pahaa vatsakipua ja turvotusta. Ravintolaa vastapäätä oli kiinalainen akupunktiohoitola, ja mies ehdotti käyntiä siellä. Ajattelin, että ihan sama, kaikki on jo kokeiltu.”
Hoitolan tiskin takana istui ”varmaan satavuotias kiinalaismummo”, ja nuori pari ottamassa asiakkaat vastaan. Mies sanoi heti, että he eivät hoida raskaana olevia. Kun Sillfors kielsi olevansa raskaana, piti vanha rouva pitkän kiinankielisen puheenvuoron.
”Mies sanoi sitten, että voimme kokeilla kahden päivän akupunktiokuuria. Mutta että hänen äitinsä mukaan syy on kyllä jossain muualla, sisäelimissä.”
”Ei mitään hätää, nyt se on löytynyt”
Alkusyksyllä 2011 oireet vain pahenivat, ja Diana Sillfors varasi lääkärille ajan. Lääkäri tähysti ja hoiti peräpukamat hirttämällä. Hän kehotti tulemaan uudelleen, jos oireet jatkuvat. Olo ei helpottunut, ja toisella käynnillä lääkärillä oli jo huonompia uutisia.
”Hän sanoi laittavansa kiireellisen lähetteen julkiselle puolelle, jossa on paras osaaminen. Hän lohdutti, että ei tässä mitään hätää, nyt se on löytynyt”, Sillfors kertoo.
Kolmen kuukauden odotusaika joulukuiseen leikkaukseen tuntui ikuisuudelta. Mutta leikkaavan lääkärin mukaan siinä ajassa ei mitään suurta ehtinyt tapahtua. Tähystysleikkauksessa suolta poistettiin 20−30 senttimetriä ja tehtiin väliaikainen avanne.
”Ensin ajattelin, että ihan sama vaikka olisi pysyvä, kunhan henki säilyy. Mutta kun aloin toipua, halusin avanteesta eroon. Se oli hankalasti vyötärön yläpuolella ja hankaloitti pukeutumista.”
Sillfors sai solunsalpaajia sekä suoneen että suun kautta ja oli luottavainen. Mahdollinen sivuvaikutus olisi voinut olla sormien hermopäiden vahingoittuminen niin, että kampaajan työ olisi käynyt mahdottomaksi. Niin ei onneksi tapahtunut, mutta kädet tulivat kovin kylmänaroiksi, ja jalkapohjat kipeytyivät niin, että Sillfors käveli välillä vain jalan ulkosyrjällä.
”Huoneenlämpöinen vesi tuntui kuin olisi jäätä niellyt. Pystyin juomaan keitetystä vähän haalentunutta vettä. Oireet olivat jänniä, ja onneksi ne eivät jääneet pysyviksi.”
Hiuksia lääkkeet eivät vieneet. Sillfors tietää, miten tärkeä voi tukka olla naiselle.
”Toisaalta, jos on tarpeeksi kipeä, on ihan sama, lähteekö se. Minulla on myös ystäviä, jotka ovat menettäneet hiuksensa, mutta ovat silti niin kauniita.”
Noin vuotta aikaisemmin Sillfors oli eronnut 5- ja 6-vuotiaiden poikiensa isästä. Sairastumisen aikoihin lasten hoitovastuun jakamista vielä harjoiteltiin, joten hetkittäin tuntui, kuin kaikki vaikeudet olisivat kasaantuneet päälle yhtä aikaa.
Uusi rakkaus piti mielen korkealla
Toipuminen kuitenkin edistyi, ja Diana Sillfors meni kuulemaan kontrollikuvien tuloksia ”henkseleitä paukutellen”. Lääkäri vei häneltä jalat alta kertomalla, että maksassa näyttää olevan tummentumia. Ne osoittautuivat kahdeksi etäpesäkkeeksi.
”Tuntui hurjalta, kun kirurgi kertoi, että 20 vuotta aikaisemmin ei maksoja edes leikattu, vaan seuraavaksi olisi annettu vain saattohoitoa. En olisi siinä tilanteessa ihan sitä halunnut kuulla. Vaikka on tietysti ihanaa, että nykyisin leikataan.”
Uusi rakkaus ja positiivinen ajattelu, niillä oli valtavan suuri merkitys.
Pesäkkeet poistettiin suuressa avoleikkauksessa, joka kesti paljon arvioitua kauemmin. Hyvä puoli siinä oli, että samalla avanne suljettiin.
”Toivuin kuitenkin hyvin. Mielialani oli korkealla, koska seurustelin silloin jo nykyisen mieheni kanssa. Uusi rakkaus ja positiivinen ajattelu, niillä oli valtavan suuri merkitys. Yksin eron jälkeen en olisi poikieni kanssa varmasti jaksanut.”
Vähemmälläkin työnteolla pärjää
Diana Sillfors ei yrittäjänä ollut juuri ehtinyt harrastaa mitään – töitä on tehty ”kellon ympäri”. Sairaus muutti tärkeysjärjestystä jonkin verran.
”Kun makasin sairaalassa lääkkeistä sekaisin, opin, että vähemmälläkin työnteolla tulee toimeen. Vaikka se kuulostaa kliseeltä, niin ei ole järkevää painaa työtä aina täysillä haaliakseen mahdollisimman paljon rahaa.”
Pojat ovat olleet Sillforsille aina tärkeintä, ja nyt hän on pystynyt antamaan heille enemmän aikaa.
Avioeron jälkeen hän alkoi tehdä loppuviikolla lyhyitä työpäiviä, koska pojat tulivat torstaisin viikonlopuksi hänelle. Työssä Sillfors jaksaa olla entinen energinen itsensä, mutta osaa nyt pitää entistä parempaa huolta omasta hyvinvoinnistaan ja levostaan.
Viime aikoina työviikot ovat pysyneet lyhyinä koronan vähennettyä asiakkaita. Juhannuksen jälkeen Sillfors sai itsekin koronatartunnan työpaikalta, mutta selvisi vähin oirein.
Sairastuttuaan vakavasti kymmenen vuotta sitten Sillfors mietti, tuleeko näkemään poikiensa rippijuhlia. Nyt sekä Noel (16 v.) että Miska (14 v.) ovat rippijuhlansa pitäneet.
Sillfors kulkee kotoaan Töölöstä työpaikalleen Kasarmitorille usein kävellen ja rakastaa puutarhatöitä perheen mökillä Rengossa. Uusi perheenjäsen on ”siro citykoira”, yksivuotias tanskandoggi Pilvi. Koiran kanssa pitää tietenkin liikkua paljon.
”Edellinen koiramme oli englanninbulldoggi. Kun ulkoilutan Pilviä täällä Töölössä, tutut koiraihmiset kyselevät, eikö meillä ikinä ole mitään normaalia koiraa”, Sillfors nauraa.
Teksti Tiina Pelkonen
Kuva Tomi Westerholm
