Lapsetonkaan leski ei ole yksin

Puolison kuoltua äkillisesti syöpään kaustislainen Leena Pesola halusi tavata mahdollisimman pian saman kokeneita. Vertaiskurssilla hän oivalsi, ettei ole erikoistapaus.

Kaustislaisen Leena Pesolan puoliso  Taisto Pesola menehtyi 72-vuotiaana sairastettuaan vatsasyöpään vain 4,5 kuukautta.

Leena Pesolan suurin suru on kohdistunut rakastetun ja parhaan ystävän menetykseen. Helsingissä yliopistovuosinaan tavanneet ehtivät olla naimisissa yli 40 vuotta. Samassa työpaikassa, lukion lehtoreina, he työskentelivät kymmeniä vuosia. Opiskelijoiden keskuudessa valoisa ja seurallinen, taitava opettajapariskunta oli pidetty. Vapaa-ajalla mielenkiinnon kohteet olivat samankaltaisia.
Lapsia pariskunnalla ei ole.

”Lapsettomuuden surutyön teimme 30 vuotta sitten. Se ei ole tullut uudelleen pintaan. Kun asia kävi selväksi, paneuduimme oppilaisiimme ja koulutyöhön”, Leena Pesola toteaa.

Lyhyen sairauden ajan pariskunta oli sokissa. Silti he kykenivät ja ehtivät puhumaan kaikesta: Taisto oli tajuissaan loppuun asti. Levätessään hän evästi vaimoaan myös kodinhoidon vinkeillä.

”Muista vaihtaa koneellisen ilmanvaihdon suodatin kaksi kertaa vuodessa, pidä salaojaputki auki, huollata auto säännöllisesti, tankkaa pakkasella tankki täyteen bensaa… Sitä kuunteli, että mitä tämä on. Taiston kuoltua olenkin tuntenut ylpeyttä siitä, että osaan hoitaa kodin ja mökin.”

Taiston kannustavin pyyntö oli yksiselitteisen selkeä: ”Jatka vaan elämääsi entiseen malliin”. Ja niin Leena Pesola on alkujärkytyksen jälkeen tehnyt.

Surupäiväkirja helpotti

Kun puolison kuolemasta oli kulunut puolen vuoden varoaika, Leena Pesola sai osallistua Eläkeliiton Yhtäkkiä yksin -kurssille Salossa. Kymmenien osallistujien joukossa oli miehiäkin.

”Huomasin, etten ole erikoistapaus. Psykiatrinen sairaanhoitaja veti kurssia, ja siellä oli muutakin ohjelmaa. Se auttoi.”

Kurssilla ehdotettiin ajatusten kirjaamista surupäiväkirjaan. Muutamia kuukausia Leena kirjoitti siitä, mikä painoi mieltä ja mitä hän murehti.

”Kielellinen muisto helpottaa. Päiväkirja on minulla tallessa, mutta en ole sitä lukenut.”

Raskainta suru oli ensimmäisen vuoden Taiston kuolemasta. Sitä lisäsivät vuotuisjuhlat, jotka oli kohdattava ensi kertaa leskenä. Toisaalta ymmärrystä siitä, että elämä on luopumista, oli ehtinyt kertyä: Leenan kaksoissisar kuoli 20 vuotta sitten ja veli vuonna 2010.

Toisena vuotena suru jo helpotti.

”Toisena vuotena suru jo helpotti. Otin myös entistä enemmän yhteyttä opikeluaikojeni tyttökavereihini, ja sovimme treffejä Helsinkiin. Tapaamme lähes joka kesä. Heistä toisen kanssa olemme tehneet Irlannin-kiertueenkin: Taiston kanssa en siellä käynyt.”

Helsingissä Leena tapaa myös siskontytärtään, jonka perheeseen syntyy pian toinen lapsi.

”Älykännykkääni lähetetään videoita siitä, mitä viisivuotias on oppinut, ja skypettelemme.”

Aamun Leena aloittaa usein puhelulla sisarelleen Kouvolaan. Sisaren perheen kanssa Leena on matkaillut Etelä-Suomessa. Läheisiä ja tärkeitä ovat myös Taiston sukulaiset sekä kummilapset perheineen.

”Minulla on myös mukavia naapureita, hyviä ystäviä, kotikylällä. He hakevat kävelylle ja kuuntelevat. Kun sähkökiukaasta meni vastus, silloinkin asiantuntija oli lähellä. Naisporukalla kävimme jälleen uusimassa ajokortin: sainpas sen taas viideksi vuodeksi! 75-vuotias iloitsee.”

”Kaikesta selviää”

Arjen iloja ovat myös kulttuuritarjonta, liikunta, marjastus, hyötypuutarha ja marttailu sekä käsityöt.

”Kuron sukkia”, Leena Pesola toteaa kauhavalaisittain, synnyinmurteellaan. Suunnitelmissa on myös paluu mattopuiden ääreen.

Joogaa hän on harrastanut 12 vuotta, ja kesäkaudella hän soutaa Perhonjoella. Metsä- ja kalliopoluille kulku vie säällä kuin säällä, koska luonto parantaa pahan mielenkin.

”Tähän maisemaan olen kotiutunut. Kaikesta selviää. On tärkeää lähteä ihmisten ilmoille, sillä toisista saa virtaa. Sitä huomaa, että oma tilanne ei olekaan niin kauhea. Jokaisella on menetyksensä.”

Leena käy myös usein erilaisissa tapahtumissa, kuten konserteissa ja elokuvissa, joita hän katselee paljon myös kotona. Radiosta hän kuuntelee monia teemasarjoja.

Ehkä rakkainta on kuitenkin lukeminen. Leena on osallistunut jo 14 vuoden ajan kansalaisopiston lukupiiriin. Mukana on kohtalotoverikin.

Lukupiiri on henkireikä

”Me lesket tykätään. Lukupiiri on henkireikä, kun voi vaihtaa ajatuksia uutuuksista ja vanhemmistakin kirjoista. Joku filosofi on sanonut, että kirjaa lukiessa ei ole koskaan yksin.”

Kirjailijoista tärkeimpiä Leena Pesolalle on niin ikään kauhavalaislähtöinen Antti Tuuri.

”Pidän hänen elämänmyönteisestä sävystään, ja mukana on koko ajan moraalinen opetus siitä, kuinka tulisi elää, että hyvä tulee. Tuurin kielenkäyttö ja hänen tapansa kuvata eteläpohjalaista luonnetta tuntuvat kotoisilta.”

Erkaantumistakin merkityksellisestä on tapahtunut. Mökillä Kivijärvellä Leena Pesola käy enää harvoin. Siellä Taisto tulee liian lähelle: rakkaimman ikävä ja kaipuu.

teksti: Anne Saarikettu

kuvat: Ulla Nikula