”Olen seulontojen vankka kannattaja”

Nestekystan tyhjennyksen jo aiemmin kokenut Aila Prepula oletti vuoden 2007 joukkotarkastuksessa, että sitä samaa ne möykyt nytkin tarkoittavat. Sen seulonnan tulos oli karu: löytyi rintasyöpä.

”Minulla on sellaiset rinnat, että ne tuottavat möykkyjä koko ajan. Ajattelin, että olisiko nestekysta aktivoitunut uudelleen. Minulla olisi joka tapauksessa ollut mammografia vuonna 2007, mutta aikaistin sitä. Sen jälkeen sain kutsun uuteen mammografiaan ja ultraääneen. Lääkäri jo varoitti ja kertoi, että hän epäilee syöpää, ja rintasyöpä siitä sitten tulikin”, Aila kertoo.

Kun Aila Prepula sai syöpädiagnoosin, hän ajoi maalle ystävättärensä luokse itkemään. ‐ Kudotaan joka päivä vähän kaulaliinaa. Minä kudon Skotlannissa ja sinä täällä, kehotti silloin Mikkelin lähellä asunut skotlantilainen ystävätär.

Aila Prepula oli törmännyt elämässään syöpään montakin kertaa. Tauti sinänsä ei ollut vieras, mutta omalla kohdalla paha yllätys.

”Olen saatellut kaksi ystävää hautajaisiin asti, toinen oli kuorokaveri ja toinen selkäsairauskaveri. He molemmat kuolivat rintasyöpään. Toisaalta minulla on kaksi ystävää, jotka ovat selviytyneet rintasyövästään paljon ennen minua, ja joilla on nykyäänkin parempi kunto kuin minulla. Olen siis nähnyt syöpää laidasta laitaan”, hän huomauttaa.

Kun Ailan rintasyöpä leikattiin, otettiin pois koko rinta siksi, että se oli nestekystallaan säikäyttänyt hänet jo kerran 10 vuotta aiemmin.

”Pidin sitä ongelmana, joka pitää poistaa, ja niin tehtiin. Onhan se naiselle aika raadollinen näky, kun katsoo lopputulosta.”

Leikkauspäivä oli yksi Ailan elämän dramaattisimpia. Samana päivänä kuoli nimittäin hänen rakas äitinsä, joskin hän tiesi asian vasta myöhemmin.

”Ensimmäinen puoli vuotta leikkauksen jälkeen oli ihan kauhea. Tunsin syyllisyyttä äitini kuolemasta, kun luulin, ettei äitini kestänyt sitä järkytystä, että hänen tyttärellään on syöpä. Sitten vasta helpotti, kun isäni vakuutti, että modernina naisena äiti ei olisi ajatellut noin. Äidillä oli huono sydän eikä se kestänyt enää lääkitystä.”

Puolen vuoden kauhukupla

Aila Prepula kuvailee muutenkin leikkausta seurannutta puolta vuotta kauhukuplaksi. Ei vain äidin kuoleman vuoksi vaan sytostaattien. Kaikkein konkreettisin vaikutus tuli aina viidentenä päivänä tiputuksen jälkeen. Ailan suusta irtosivat limakalvot.

”Mies teki ohuita keittoja ja kaurapuuroa, että voin syödä edes jotain. Laihduin ankarasti sytostaattihoitojen aikana. Kesti aina pari viikkoa, kun oli vaikea syödä mitään. Lisäksi oli pahoinvointi.”

Limakalvojen piti parantua ennen seuraavaa sytostaattihoitoa. Aila voiteli suutaan pellava‐ ja tyrniöljyillä. Vettä hän pystyi juomaan koko ajan. Suosikkiruoaksi kohosi lohikeitto. Siinä oli limakalvoille sopivaa, voitelevaa kalanrasvaa.

Syksyllä 2007 liikkui ilmassa kaikenlaisia viruksia. Aila valitsi tietoisesti sellaisen eristyneisyyden, ettei hän lähtenyt mihinkään muualle sytostaattihoitojen aikaan kuin sairaalaan, laboratorioon ja fysioterapiaan. Tyttären perhe ja muutama ystävä kävi kylässä. Ystävätär Kuopiosta tuli kaveriksi valitsemaan peruukin.

”Minulla oli vähän aikaa tukihenkilö, jonka kanssa soiteltiin 2‐3 kertaa, mutten uskaltanut lähteä tapaamaan häntä kaupungille. Muuta vertaistukea ei siihen aikaan ollut Mikkelissä.”

Limakalvojen lisäksi sytostaatit veivät Prepulalta voimat täysin.

”Yritin ulkoilla, jumpata kättä ja pitää itseäni kunnossa. Söin masennuslääkkeitäkin jonkin aikaa, ne paransivat myös untani. Suru ja tuska tulivat paljolti muista asioita, mutta sytostaatit vaikuttivat minuun niin, etten voinut keskittyä pidemmäksi ajaksi mihinkään.”

Ystävät ja mies kannustajina

Aila Prepulalla oli onneksi kauhupuolivuotisensa aikana pari hyvää ystävää, jotka tsemppasivat koko ajan puhelimitse.

”Olen ikuisesti kiitollinen, kun sain soittaa Oulussa asuvalle ystävättärelleni aina kun halusin.”

Skotlantilainen ystävätär lähetti hänelle tekstareita Skotlannista ja pakotti jatkamaan kaulaliinan tekoa.

”Kallisarvoinen tuki oli tuttu fysioterapeutti, joka kävi pari kertaa kotonakin auttamassa jonkinlaisen kunnon säilyttämisessä. Niin se talvi sitten meni.”

Innokas musiikin ystävä ei pystynyt käymään tuona aikana sen enempää konserteissa kuin missään muuallakaan, kun olo oli tosi huono sekä fyysisesti että psyykkisesti. Aviomies haki ruokaa kaupasta, kokkasi ja kannusti vaimoaan. Ailan sanoin ”yhdessä kestettiin syksy ja alkutalvi”.

Lisähuolta kertyi isästä, joka joutui leskeksi jäätyään muuttamaan pois kotoaan, sekä tyttärestä, jota pieni vauva valvotti yökaudet.

”Kun sytostaattihoidot olivat loppusuoralla, päätin, että jos tästä selviän, yritän saada mummikämpän Kuopiosta läheltä tyttären perhettä. Etsin voimaa uudesta sukupolvesta. Miehestäni se oli ennenaikaista, mutta hänkin kypsyi asiaan niin, että lähdimme Kuopioon kevättalvella 2008.”

Aluksi Prepulat asuivat vuokra‐asunnossa ja matkustivat Kuopion ja Mikkelin väliä.

”Ajattelin silloin paljon äitiä, ja minusta tuntui, että perheemme neljän sukupolven naiselle tapahtui jotain suurta: yksi lähti taivaaseen, yksi sairastui, yksi synnytti ja yksi syntyi.”

Kolme vuotta sitten Prepulat muuttivat kokonaan Kuopioon. Iloiseksi yllätykseksi koti löytyi samasta talosta, missä tyttären 2-lapsiseksi kasvanut perhe asuu.

Laulaminen antaa voimia

Kuorolaulu ja musiikki ylipäätään ovat olleet Aila Prepulan pelastusrenkaita. Hän joutui jättämään Mikkelin Viihdelaulajat Kuopioon muuton takia. Uusilta kotikulmilta löytyi kuitenkin naiskuoro Laululikat, jossa hän on laulanut siitä lähtien.

Ailaa vaivaa edelleen lymfaödeema. Kun imusolmukkeita poistettiin, käden kuonat eivät tule pois normaalilla tavalla. Jos kättä rasittaa, se kipeytyy ja turpoaa. Kädessä on pidettävä koko ajan kompressiohihaa ja -hanskaa.

”Löysin onneksi hyvän lymfaterapeutin, mutta kaikessa pitää itse valvoa oikeuksiaan ja huolehtia, että lähetteet ja maksusitoumukset kulkevat. Olen monesti ihmetellyt, miten vanhat ihmiset selviytyvät, kun tiukkaa tekee nuoremmallakin, vaikka on tottunut etsimään tietoa ja taistelemaan omista oikeuksistaan”, sanoo tämä entinen toimittaja.

Aila arvioi, että syövän suhteen hän on tällä hetkellä vahvoilla, mutta huomisesta ei koskaan tiedä. Koska hänen oma rintasyöpänsä löytyi seulonnoissa, hän on seulontojen vankka kannattaja.

”En edes uskalla ajatella, kuinka olisi käynyt, ellei syöpää olisi havaittu seulonnassa.”

”Jos seulontoja jatketaan, vältytään ehkä kalliimmilta hoidoilta ja pitemmiltä inhimillisiltä kärsimyksiltä. Meillä syöpä ei ole geeneissä, koska olen äidin puoleisessa suvussa ainoa kummajainen 30 serkun joukossa. Vain minulta on tähän mennessä löytynyt rintasyöpä.”

Mitä sitten Ailan ja skotlantilaisystävättären neuleprojektille tapahtui?

”Kun näimme toisemme ja esittelimme kaulahuivimme, ne olivat todella pitkät!”

Teksti: Mirja Karlsson

Avautuu uudessa ikkunassa Julkiastu Syöpä-lehdessä