Suru tyttären kuolemasta johdatti Helka Peuhkurin kirjailijaksi
Helka Peuhkuri on kokenut sen, mitä monet ajattelevat pahimpana menetyksenä. Hänen lapsensa kuoli. Menetys on valtava, vaikka tytär oli jo aikuinen ja itsekin äiti.
Tytär Karita oli 44-vuotias, kun hän sai syöpädiagnoosin. Helka Peuhkuri oli tuolloin 75-vuotias. Karita kuoli sairastettuaan kaksi vuotta.
Helka suri lapsensa sairastumista ja oli tukena hoitojen aikana. Samalla Helka ja hänen miehensä ottivat arjen vastuun Karitan kolmesta lapsesta. Vanhin lapsenlapsi oli tuolloin 18-vuotias ja nuorin 11 vuotta.
”Tuo oli raskasta aikaa ja olin uupunut”, Helka muistelee.
Helka kirjoitti lähes päivittäin päiväkirjaansa pysyäkseen vahvana. Päiväkirjamerkintöjä syntyi tuolta ajalta 200 sivua. Hän sai kirjoittamisesta lohtua ja se oli hänelle tärkeä voimavara. Kirjoittaminen on aina ollut hänelle tärkeä harrastus.
Päiväkirjamerkinnät ovat tarkkaa dokumentointia Karitan sairausvuosista, lastenlasten elämästä äidin sairastaessa, ja myös Helkan pojan ja hänen perheensä elämästä.
Perhe on hänelle tärkeä.
Karitan kuoleman jälkeen hän edelleen huolehti puolisonsa kanssa rakkaista lapsenlapsista. Oli tukena ja turvana heidän surussaan. Samalla hän itsekin suri ja kaipasi tytärtään.
”Kyllähän se niin on, että kun olin keskiössä, oma suru jäi käsittelemättä. Psykologi ja kirjoittaminen auttoivat minua eteenpäin.”
”Mieheni sanoi, että hän pärjää, jos minä pärjään”, Helka muistelee raskasta aikaa.
Opiskelu oli työkalu suruun
Opiskelusta tulee hänen oma selviytymistiensä.
”Ilman Karitan kuolemaa, en olisi aloittanut opintoja”, sanoo Helka.
Helkan ajatus oli alunperin päivittää äidinkielentaitoja. Hän suoritti lukion ja ylioppilastutkinnon. Sen jälkeen oli kuitenkin vuorossa Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopinnot. Häntä kannustettiin kirjoittamaan tyttären tarina ja samalla omansa.
Kun Karitan kuolemasta oli kulunut 10 vuotta, Helka Peuhkuri palasikin muistiinpanoihinsa ja muokkasi niistä kirjan käsikirjoituksen. Helka kirjoittaa myös runoja ja niitä hän on lisännyt sopiviin kohtiin käsikirjoitusta.
”Lasten ja lähipiirin kannalta kirja on tärkeä”, Helka kertoo.
”Kirjan kirjoittamisen jälkeen olen toiveikkaampi ihminen. Minulla on asiat hyvin.
Karitan lapset ovat jo aikuisia ja ovat löytäneet paikan elämässään.”
Kirjan nimeksi tuli Silta kuin hento huuto
Olen ikkunaton huone
haluaisin avariin huoneisiin
mutta on jäätävä
oltava käsi vastuun kädessä
elettävä pelon kanssa
tulevan ikävän kanssa
Helka Peuhkuria on kutsuttu muun muassa saattohoitoyhdistykseen kertomaan tyttärensä syöpätarinasta, hänen omasta saattohoitokokemuksestaan ja kirjan kirjoittamisesta.
”Monet ovat saaneet kirjasta itselleen tukea ja voimia.”
Teksti: Anu Kytölä
Kuva: Tommi Mattila
Silta kuin hento huuto
Varjoisien vuosien päiväkirja
Helka Peuhkuri
Momentum-kirjat
