Kurssit

Hyvinvointia liikkumalla – liikunnallinen kurssi syöpään sairastuneille

Mitä?

Kurssin tavoitteena on lisätä voimavaroja sekä vahvistaa tunnetta siitä, että omaan hyvinvointiin voi vaikuttaa ja hyvää elämää on mahdollista elää syövästä huolimatta. Kurssilla innostetaan ja rohkaistaan liikkumaan syöpähoitojen jälkeen sekä etsitään uusia voimavaroja liikunnalliseen, terveyttä edistävään elämäntapaan.

Kurssin kohderyhmänä ovat erityisesti he, joilla aktiiviset säde- ja solunsalpaajanhoidot ovat päättyneet. Sen sijaan esimerkiksi hormonihoito ei ole este kurssille osallistumiselle.

Kurssi sopii sekä aktiiviliikkujille että liikunnan aloittamiseen tukea kaipaaville; kaikille heille, joiden vointi mahdollistaa liikkumisen. Kurssin liikuntamuodot valitaan niin, että ne lisäävät voimavaroja ja kompetenssin tunnetta. Tavoitteena on, että liikunnallinen elämäntapa tulisi osaksi arkea. Kurssin suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan kansainväliset ja kansalliset syöpään sairastuneen liikuntasuositukset.

Osallistujille tehdään strukturoitu alku- ja loppukysely, joiden avulla kartoitetaan kurssin hyödyllisyyttä ja vaikuttavuutta.

Ohjaajat

Kurssin vastaavana ohjaajana toimii syöpäyhdistyksen sairaanhoitaja. Lisäksi mukana on monialainen joukko liikunnan ammattilaisia.

Hakeminen

Kurssille haetaan verkossa.

Avokurssi Yksilö Ajankohdat:
  • 22.09.-22.09.2026 16.30
  • 29.09.-29.09.2026 16.30
  • 06.10.-06.10.2026 16.30
  • 13.10.-13.10.2026 16.30
  • 20.10.-20.10.2026 16.30
  • 27.10.-27.10.2026 16.30
  • 24.11.-24.11.2026 16.30
Hinta: Maksuton Osallistujien maksimimäärä
Järjestäjä
Keski-Suomen syöpäyhdistys
Lisätietoa
Paikan lisätiedot
Jyväskylä ja Jyväskylän seutu