
Mottoni on: tekemällä voi vaikuttaa!
Juha Pekka Turunen aloitti Syöpäjärjestöjen pääsihteerinä 1.4.2022.
Lue artikkeliJuha Pekka Turunen aloitti Syöpäjärjestöjen pääsihteerinä 1.4.2022.
Lue artikkeliVakavan sairastumisen aiheuttamaa ahdistusta yritetään toisinaan lievittää päihteillä. A-klinikan toimitusjohtaja ja päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoki muistuttaa, miksei se kannata.
Lue artikkeliEtäliikuntaan voi osallistua missä vain. On tärkeää, että syöpään sairastunut harrastaa liikuntaa ja liikkuu monipuolisesti jo heti diagnoosin saatuaan.
Lue artikkeliPandemian alkuvaiheessa keväällä 2020 syöpädiagnoosien määrä laski, mutta palasi pian lähes normaalille tasolle. Suomen yliopistosairaaloiden laajassa yhteistutkimuksessa seurataan koronavirusepidemian vaikutuksia syöpäpotilaisiin ja heidän syöpähoitoihinsa viiden vuoden ajan.
Lue artikkeliKuntoutuskursseilla tehdään kaikenlaista, kurssilla voi vaikka opetella melomaan. Teemakurssit ovat valtavan suosittuja, melonnan lisäksi on tarjolla monenlaista liikuntaa, tanssi- ja taideterapiaa. Kurssi voi olla viiden päivän irtiotto poissa kotoa tai tapaamisia on kerran viikossa parin kuukauden ajan. Myös etänä voi osallistua monelle kurssille.
Lue artikkeliLämpimät vesipisarat maadoittavat minua osuessaan ajeltuun päähäni. Suihkut ovat nykyään arkeni luksusta.
Lue artikkeliKun sairaus kävi ilmi, näin vain itsestäni poispäin vilkkuvat kantapäät. Havaitsin, että homoseksuaalin täytyi olla paitsi hyvännäköinen, myös kaikin puolin terve.
Lue artikkeliRavitsemustiede, Duodecim
Lue artikkeliLasse Rautiaisen äiti kuoli haimasyöpään.
Lue artikkeli”Mitenkäs erektiot?”, kysyy lääkäri, kun puolen vuoden tauon jälkeen istun vastaanotolla.
Lue artikkeliVoit chattailla syöpään erikoistuneen sairaanhoitajan kanssa – tai soittaa tai lähettää viestin. Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelu on tarkoitettu sinulle, jota syöpä koskettaa.
Voit keskustella chatissä hoitajan kanssa klo 9–15 välillä. Näet chat-kuvakkeen sivustolla oikeassa alanurkassa.
Lue lisääNeuvontapuhelin palvelee numerossa 0800 19414. Hoitaja vastaa puhelimeen maanantaisin ja torstaisin klo 10-18 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10-15. Palvelu on maksuton.
Lue lisääVoit saada vertaistukea sekä kahden kesken tukihenkilön kanssa, että vertaisryhmässä. Vertaistukea on tarjolla sekä kasvokkain että etänä.
Lue lisää