Susannan Juntusen syöpä löytyi seulonnassa
Kun kutsu kohdunkaulasyövän seulontaan tuli, kolmikymppiselle Susanna Juntuselle oli itsestään selvää, että hän osallistuisi.
”En edes muista, mistä iästä alkaen äiti oli muistuttanut, että pitää käydä säännöllisesti papa-kokeessa. Olen aina ollut tottelevainen lapsi”, Juntunen naurahtaa.
”Kutsun tullessa siis ajattelin heti, että pitää mennä. En kyseenalaistanut sitä, että menenkö, vaan ajattelin, että seulonnat on meille yhteiskunnassa ikään kuin ohjelmoitu.”
Juntunen toteaa, että hänellä ei kuitenkaan ollut täysin käsitystä siitä, mitä seulonta tarkoittaa, miksi sinne mennään tai mitä sieltä voisi löytyä.
”Ajattelin, että olen nuori, eikä mulla tavallaan ole mitään hätää.”
Naistenpäivän huojentava tieto
Elettiin loppukesää 2018, kun Juntunen kävi seulonnassa. Seulonnassa löytyi solumuutos, mutta sitä Juntunen ei kuitenkaan saanut tietää. Kirje, jossa oli tieto testin tuloksista, hukkui.
”Minun olisi pitänyt mennä vuoden päästä seulonnasta jatkotutkimuksiin.”
Lopulta tasan kaksi vuotta ensimmäisen seulontakäynnin jälkeen Juntuselle tuli uusintakutsu. Tänä aikana solumuutokset olivat edenneet ja Juntunen ohjattiin kolposkopiaan.
”Vasta kun tieto adenokarsinoomasta tuli, ymmärsin, että tässä on oikeasti jostain vakavasta kyse.”
Juntunen lähetettiin papa-kokeen jälkeen kolposkopiaan, jossa hänellä todettiin kohdunkaulasyöpä. Sen jälkeen asiat etenivät nopeasti tutkimuksesta toiseen.
”Kaikkein raskain vaihe oli, kun tietokonetomografia näytti, että syöpä olisi levinnyt. Siihen asti olin ajatellut, että kyllä tästä selvitään, ennusteprosentit olivat hyvät. Lääkärienkin ääni muuttui kellossa. Onneksi lääkärit päättivät kuitenkin tehdä vielä magneettikuvauksen varmistaakseen, että syöpä on levinnyt. Selvisi, että se oli väärä hälytys.”
Syövän hoitaminen aloitettiin joka tapauksessa nopeasti. Oli naistenpäivä, kun lääkäri soitti, että leikkaus oli onnistunut. Syöpä oli saatu kokonaan pois.
Hyvinvoinnista pääomaa haasteisiin
Oma kokemus on vain vahvistanut Juntusen ajatuksia siitä, että seulontoihin meneminen on tärkeää.
”Ilman seulontoja näitä ei voida saada selville ja löytää tarpeeksi ajoissa. Itselläni ei ollut minkäänlaisia oireita tai tuntemuksia”, Juntunen kertoo.
”Kerron kokemuksestani, jotta ihmiset kävisivät seulonnoissa. Haluan myös tuoda esille, kuinka tärkeää on pitää itsestään ja hyvinvoinnistaan huolta. Haastavissa ajoissa se on pääomaa, mitä olet kasvattanut itsellesi. Syö hyvin, liiku, nuku hyvin ja pidä mielenterveydestäsi huolta.”
Nyt Juntunen voi hyvin. Kontrollit loppuivat muutama kuukausi sitten.
”Välillä on päiviä, etten edes muista syöpää. Tällä hetkellä tuntuu melkein kuin sitä ei olisi tapahtunut itselle, tai että olisi herännyt painajaisunesta”, hän kertoo.
Syöpä jättää jälkensä
Juntusella on vielä asioita, joita pitää käydä läpi. Hän miettii, että oli oikeastaan onni, että ensimmäinen kirje seulonnan tuloksista hukkui.
”Poikani on syntynyt vuonna 2019. Jos olisin saanut sen kirjeen, niin en olisi ikinä uskaltanut tulla raskaaksi. Eihän lapsia tehdä siinä kohtaa, kun käydään läpi syöpätutkimuksia. Mulla ei olisi lapsia ollenkaan”, Juntunen sanoo kyyneleet silmissään.
Syöpäleikkauksen jälkeen perheessä oli yhä lapsihaaveita. Vaikka alusta asti oli selvää, että Juntusen kohtu tultaisiin poistamaan, hoitojen jälkeen Juntunen sai luvan yrittää raskautta.
”Tuli kaksoisraskaus, jonka ennusteet eivät olleet hyviä, joten se keskeytettiin. Tämä on raskas aihe, jota pitää vielä työstää. Niin kauan, kunnes oma lapsi hyväksyy sen, että hän on ainut lapsi. Hirveästi mietin, mistä lapsi jää paitsi”, Juntunen herkistyy uudelleen.
”Sairausaika oli niin stressaavaa, enkä muista siitä kauheasti. Nytkin alan miettiä, että vitsit, se tosiaan oli lapseni pikkulapsiaikaa enkä muista juurikaan mitään – mutta mieluummin otan sen kuin että olisi käynyt huonosti. Muistuttaa, että on tehnyt parhaansa ja ollut läsnä niin paljon kun vain on pystynyt.”
Juntunen yrittää ajatella sairastumistaan kiitollisuuden kautta. Kukaan ei ole luvannut helppoa elämää, eikä sellaista välttämättä haluaisikaan, hän myös miettii.
– Ilman tätä kokemusta en luultavasti pystyisi olemaan tässä hetkessä niin onnellinen ja tyytyväinen.
Teksti: Nina Airisto
Kuva: Susanna Juntunen
