Toivoa tarinoista

Sari sairastui munasarjasyöpään reilut viisi vuotta sitten, 25-vuotiaana. ”Mitään ihmeellisiä oireita minulla ei ollut, mutta jälkikäteen on helppo huomata pieniä muutoksia normaaliin verrattuna. Minulla oli pitkään pientä kuumeilua ja mahani kasvoi, vaikka olen aina ollut tosi laiha. Vessakäynnillä pinnistäminen tuntui siltä kuin ei olisi ollut vatsalihaksia lainkaan ja pyöräillessä jonkin kynnyksen yli vatsassa tuntui muljahdus”, Sari muistelee. ”Yhtenä päivä kuume kuitenkin nousi niin korkealle, että menin terveyskeskuksen päivystykseen. Koska tulehdusarvot olivat tosi korkealla, minut lähetettiin suoraan yliopistolliseen sairaalaan. Siellä erilaisten kokeiden jälkeen lääkäri totesi, että munasarjassa on jonkinlainen massa, joka pitäisi leikata.”

Munasarjasyöpä huomataan epämääräisten oireiden takia usein vasta myöhäisessä vaiheessa. Munasarjasyöpään sairastumisen riski suurenee iän myötä. Eniten sitä löydetään 60–64-vuotiailta naisilta, mutta sitä esiintyy myös nuorilla. ”

”Ihmiset, käykää tutkituttamassa itsenne, jos huomaatte erilaisia pitkään kestäviä oireita! Varsinkin monilla gynekologisilla syövillä on salakavalia ja kuukautisiin sekoittuvia mitättömän tuntuisia oireita, joten liian pitkään ei kannata odotella lääkäriin menemisen kanssa”, Sari muistuttaa.

Sari pääsikin heti seuraavalla viikolla leikkaukseen, jossa selvisi, että kyseessä oli pahalaatuinen ja pitkälle edennyt munasarjasyöpä. ”Silloin ei ollut lainkaan varmaa, tulenko näkemään kolmikymppisjuhliani.”

Sytostaattihoidot myrkyttivät myös mielen

”Leikkaus kesti kokonaisen työpäivän ajan. Sairaalassa jouduin olemaan puolitoista viikkoa, tosin suurin osa ajasta odoteltiin vain pierua, koska suoleni ei lähtenyt kunnolla toimimaan”, Sari letkauttaa. ”Leikkauksen jälkeen en saanut kantaa edes maitopurkkia, joten silloin oli pakko oppia pyytämään apua. Kuukauden verran hoidin haavaa kotona, minkä jälkeen alkoivat sytostaattihoidot.”

”Sytostaattihoitojen jälkeen olin aivan piipussa ja koko keho tuntui muuttuneen tomuksi. Sytostaatit myrkyttivät kehon lisäksi myös mielen, sillä koskaan aiemmin en ollut tuntenut oloani niin surkeaksi. Monelle naiselle sairastuminen munasarjasyöpään on varmasti vielä astetta pahempi järkytys, koska se saattaa samalla murskata myös haaveet perheen perustamisesta. Itse en ole koskaan halunnut biologisia lapsia, joten tieto kohdun ja munasarjojen poistamisesta ei ollut niin suuri menetys. Romahduksen aiheutti suurelta osin kuolemanpelko, sillä tunsin olevani liian nuori kuolemaan. Halusin vain elää.”

”Kuolemanpelon lisäksi tunsin oloni tosi väsyneeksi ja yksinäiseksi. Sytopolilla ei juurikaan ollut ikäisiäni. Muut potilaat olivat lähellä eläkeikää ja puhuivat lapsenlapsistaan, eikä meillä muutenkaan ollut kovasti yhteistä keskusteltavaa. Niinpä ahmin netistä kaikenlaisia nuorten syöpätarinoita. Esimerkiksi instagramista löytyi saman ikäinen munasarjasyöpää sairastava amerikkalaisnainen, jonka elämää seuraan yhä. Sain tarinoista itselleni toivoa ja näin, että en ole ainoa tämän kokenut nuori. Tosin monet tarinat myös antoivat toivoa myös siitä, että kun sairastuu vakavasti niin yhtäkkiä maagisesti tietääkin, mitä haluaa elämältään. En ole itse kokenut tällaista valaistumista missään vaiheessa”, Sari virnistää.

Kaikki sujunut odotettua paremmin

”Romahdustila meni kuitenkin suhteellisen nopeasti ohi, kun asiat sai käsiteltyä omassa päässäni. Kuolema ei tunnu enää niin pelottavalta, sillä tunnen eläneeni niin, että olen tehnyt enemmän kuin jättänyt tekemättä. Toisaalta en edelleenkään elä kuin viimeistä päivää, sillä se olisi liian uuvuttavaa. Tärkeintä mitä voi tehdä on elää omaa elämäänsä.”

Sari toteaakin, että on vaikea antaa kenellekään mitään selkeitä ohjenuoria selviytymiseen. Hoidot vaikuttavat yksilöllisesti ja tilanteet ovat yksilöllisiä. ”Kannattaa kuunnella omaa kehoa ja tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä. Uudet tilanteet synnyttävät uusia tunteita, eikä kukaan ensimmäisellä kertaa tiedä, mitä ne ovat ja mistä ne tulevat. Vähitellen niitä oppii kuitenkin käsittelemään. Itse ajattelen, että kannattaa mieluummin lietsoa tunteita vahvemmaksi kuin tukahduttaa niitä. Rypeä vaikka itsesäälissä kunnolla, jos siltä tuntuu. Tunteet menevät yleensä ohi jossakin vaiheessa.”

”Vaikka olen luonteeltani erittäin rento ja sopeutuvainen, en olisi pärjännyt ilman verkostoa, joka on ollut ympärilläni. Perhe ja kaverit ovat auttaneet paljon.”

Tällä hetkellä Sari voi hyvin. ”Oikeastaan voi sanoa, että voin jopa paremmin kuin aikaisemmin. Olen elänyt pitkälti samalla tavalla kuin ennenkin, mutta kiinnitän nykyisin enemmän huomiota siihen mitä syön, esimerkiksi lihaa en syö enää juuri lainkaan.”

Diagnoosista on kulunut nyt yli viisi vuotta, eikä Sari ole enää virallisesti jatkoseurannassa. ”Tämä periaatteessa hyvä uutinen on kuitenkin myös hankala asia. Jatkoseurannan päättyminen on tarkoittanut  myös sitä, että lisätutkimuksiin on ollut kohtuuttoman vaikea päästä. Jos on sairastanut pitkälle edenneen syövän, jolla on melko korkea uusiutumisriski, pitäisi olla helppo päästä tutkimuksiin ilman, että pitää keksiä itselleen vakavia oireita”, Sari puuskahtaa. ”Instagramissa seuraamallani amerkkalaisnaisella syöpä on uusiutunut monta kertaa.  Aina joskus mietin, että miksi juuri minä olen selvinnyt näin hyvin.”

Teksti: Eija Vallinheimo
Kuva: Milla Tynkkynen