Työnsin syövän kauas

Helsinkiläinen Niina Räty sai vuonna 2003 kutsun kohdunkaulan syövän seulontaan, kuten kaikki muutkin sinä vuonna 30 vuotta täyttävät suomalaisnaiset. Kiireiden takia kutsu jäi lähes käyttämättä.
– Vasta ihan joulukuun lopulla muistin, että seulonta oli käymättä ja varasin ajan, Niina kertoo.

Muutaman viikon kuluttua kotiin tuli kirje, jossa hänet pyydettiin solumuutosten takia jatkotutkimuksiin Kätilöopistolle. Kutsu ei hetkauttanut Niinaa, joka tiesi jo entuudestaan, että hänen papansa ei ole ihan priimaa.

Tarkemmissa tutkimuksissa löytyi kuitenkin suuri syövän asteelle ehtinyt kasvain, joka oli tiukasti kiinni limakalvoissa.
– Tapasin erittäin sympaattisen ja suorasanaisen lääkärin, joka kertoi, mistä oli kyse. Hän osasi kertoa, mitä minulle todennäköisesti tapahtuu ja mitä se tarkoittaa, Niina kertoo.

Uutinen pysäytti ja järkytti. Niina oli 30-vuotias eikä hän tuntenut ketään, joka olisi sairastanut syövän.
– Ennen leikkausta tein enemmän töitä kuin koskaan, niin minun ei tarvinnut ajatella koko asiaa. Työnsin syövän mielestäni mahdollisimman kauas.
Tuoreeltaan Niina kertoi syövästä vain yhdelle tai kahdelle lähimmälle ystävälleen. Vanhemmilleen hän kertoi vasta juuri ennen leikkausta, jotta heidän ei tarvinnut murehtia tyttärensä tilannetta kuukausitolkulla.

Täydellinen potilas

Diagnoosin jälkeen alkoi tapahtua: iso leikkaus ja sisäistä sädehoitoa dildon näköisellä laitteella.
– Ei ollut kivaa löytää itseään sairaan roolista ja sairaalasta, mutta hoitojen aikana tunsin oloni turvalliseksi, Niina sanoo.
Päällimmäiseksi Niinalle jäi tunne siitä, että hänestä pidetään hyvää huolta. Kaikki oli helppoa ja yksinkertaista. Muut syöpäpotilaat olivat iäkkäämpiä, hän oli nuori, terve ja vahva.
Pyörä pyöri tehokkaasti.
– Toivuin leikkauksesta ja hoidoista järjettömän nopeasti. Puoli vuotta diagnoosista ja kaikki oli jo hoidettu. Olin mallipotilas.

Leikkauksen jälkeen huomattiin, että limakalvoille oli jäänyt solumuutoksia. Yleensä ne katoavat itsestään, mutta Niinan muutokset pysyivät ennallaan. Muutoksia seurattiin viiden vuoden ajan papa-testeillä ja ultraäänitutkimuksilla, välillä kolmen kuukauden välein ja välillä harvemmin. Ne eivät kuitenkaan hävinneet mihinkään.

Viimeiseksi suunnitellulla seurantakäynnillä huomattiin, että syöpä oli uusinut.

– Se oli järkyttävämpää kuin ensimmäisellä kerralla. Ajattelin, että uusiutuminen tarkoittaa syövän kroonistumista.
Seurasi uusi leikkaus, tällä kertaa leikattiin toinen munasarja pois ja kohdunkaulan kudoksia. Leikkaus tehtiin samasta arvesta kuin ensimmäinenkin.

– Tuntui niin hellyttävältä ja söpöltä, että kaiken tämän keskellä vanha arpi leikattiin pois, Niina kertoo.

Leikkausta täydennettiin solunsalpaajilla ja viiden viikon sädehoidolla. Vasempaan jalkaan tuli hankalaa turvotusta ja olo oli välillä karsea. Jollakin tavalla Niina oli kuitenkin tyytyväinen.

– Ajattelin, että nyt tämä hoito tehoaa ihan varmasti, kun se tuntuu niin pahalta.

Kemosädehoidosta huolimatta limakalvoille jäi vielä solumuutoksia. Lääkärit olivat jo vähän ihmeissään, mitä niille pitäisi tehdä, kun sähkösilmukkahoitokaan ei tehonnut. Lopulta Niina päätyi lääketutkimukseen, jossa tutkittavana ollut lääke paransi muutokset.

Seulonnan puolestapuhuja

Niina on puhunut jo vuosien ajan kaikille mahdollisille ihmisille siitä, miten tärkeää on osallistua kaikkiin tarjottuihin seulontoihin. Hänen oma kokemuksensa on vaikuttava. Jos hän ei olisi mennyt seulontaan, hänen syöpänsä olisi ehkä huomattu vasta sitten, kun se olisi aiheuttanut oireita. Se olisi ehtinyt jo levitä paljon laajemmalle, ja sitä olisi ollut huomattavasti vaikeampi hoitaa. Kohdunkaulan syöpä kun on oireeton hyvin pitkään.

– Kaikki tuttuni käyvät takuulla seulonnoissa, Niina sanoo.

– Seulonnassa käyminen on nopeaa, helppoa ja ilmaista. Miksi sinne ei menisi?

Hän myöntää ymmärtävänsä, että seulonta on myös kovin helppo jättää välistä. Jos on terve, ei tule ajatelleeksi, että seulonnassa löytyisi jotain.

Harvalle meistä seulonta-papa on sinällään innostava ajatus, ja moni joutuu pakottamaan itsensä sinne, vähän samalla tapaa kuin hammaslääkäriin.

Asiaa ehkä auttaisi, jos kohdunkaulan syövästä puhuttaisiin enemmän. Moni siihen sairastunut kainostelee yhä aiheesta puhumista. Harva puhuu yhtä avoimesti kuin Niina.
– Olen tottunut puhumaan piparistani kaikille, Niina naurahtaa.

Lapseton mutta naisellinen

Sairastuminen ravistelee minäkuvaa. Niina ajattelee, että ilman syövän, hoitojen ja seurannan täyttämiä vuosia hän olisi varmasti erilainen ihminen.
– En osaa olla katkera siitä, miksi juuri minä sairastuin. Minullehan kävi hyvin – ja pidän itsestäni juuri tällaisena kuin olen.

Nyt Niina on nelikymppinen ja hän tuntee monia, jotka ovat sairastuneet syöpään. Elämä on tuonut ympärillä oleville ihmisille eteen kaikenlaista.
Jo ensimmäinen Niinan tapaama lääkäri kertoi, että todennäköisesti hän ei tule saamaan koskaan lapsia. Lääkäri oli oikeassa, sillä kohtu poistettiin jo ensimmäisessä leikkauksessa.
– Aluksi ajattelin, että se on minulle ihan sama, jos henki vaan säilyy. Minulla ei ole ollut koskaan isoa hinkua hommata lapsia, joten ajattelin jopa niin, että parempi, että kohtu leikataan minulta eikä joltakulta muulta, joka haluaisi kovasti saada lapsia.

Vuoden päästä leikkauksesta iski kuitenkin vahva ahdistus. Oman identiteetin muuttuminen ja ajatus lapsettomuudesta tuntuivat tosi pahalta.
Silloin Niina soitti Etelä-Suomen Syöpäyhdistykseen ja kysyi, löytyisikö sitä kautta saman kokenutta tukihenkilöä.
– Sain tukihenkilön numeron, mutta en koskaan soittanut hänelle. Minua helpotti jo ajatus siitä, että en ole sairauteni kanssa aivan yksin, Niina kertoo.

Pian ahdistus lieveni haikeudeksi.
– Tuleehan siitä paitsi jäämisen fiilis, vaikka en tiedä, olisinko koskaan halunnut lapsia. Kyllä se kirpaisee, kun lapsen saamisen mahdollisuus viedään pois.
Nykyisin Etelä-Suomen Syöpäyhdistykseen soittava voi saada toimistosta itselleen Niinan numeron. Hän kun on toiminut koulutettuna vertaistukihenkilönä jo muutamien vuosien ajan.

Entä solumuutokset? Ne eivät ole enää palanneet ja seuranta lopetettiin edelliskesänä. Niina käy silti jatkossakin seulonnoissa.
– Aivan ehdottomasti!

Teksti: Marika Javanainen
Kuvat: Eeva Anundi