Hoitojen vaikutus seksuaalisuuteen olikin odotettua pienempi
Monet naiset kokevat erityisesti rintojen ja hiusten olevan naisellisuutensa ydintä ja niiden menetys saattaa iskeä rajusti omaan seksuaalisuuteen. Rintasyöpää esiintyy eniten yli 50-vuotiailla naisilla, mutta Mari Putkonen sairastui jo 44-vuotiaana. Aggressiivisen syövän vuoksi toinen rinta poistettiin kokonaan vuonna 2013.
”Alussa haava aukesi uudestaan ja sitä piti hoitaa puoli vuotta, joten en voinut käyttää tekorintaa leikkaushaavan päällä. Minulle ei myöskään tehty rinnankorjausleikkausta syövän uusiutumisriskin vuoksi. Hoitojen seurauksena hiukset ja kaikki ihokarvat lähtivät ja tuli tunne, että olen todella paljas”, Mari Putkonen muistelee sairautensa alkuvaiheita.
Putkosen kohdalla vaikutus omaan seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen oli oikeastaan pienempi, kuin etukäteen olisi voinut kuvitella.
”Minulle sairastuminen oli kyllä todella kova paikka. Otimme mieheni kanssa vastaan kaiken mahdollisen avun ja ravasimme joka paikassa keskustelemassa. Kävimme myös seksuaaliterapeutilla. Mieheni ei ole missään vaiheessa pelännyt koskea minuun ja meidän rakkautemme on säilynyt. Meillä oli hyvä parisuhde ja olemme aina tykänneet tehdä asioita yhdessä.”
Viehättävä ja hyvä olo itselleen
Leikkaushaavan mentyä umpeen oli aika käydä hankkimassa tekorinta. Putkonen pyysi miehensä mukaan makutuomariksi.
”Hän oli hieman koomisella tavalla asiantunteva oikean mallin valinnassa ja kommentoi, että ”tuo on liian suippo, tuo liian pyöreä”, Putkonen muistelee naurahtaen.
”Koin itseni täydeksi naiseksi myös ilman rintaa ja hiuksia. Hankin kuitenkin peruukin. Kun sitten näin oman kuvani peilistä peruukki päässä ja tekorinta paikallaan, ajattelin, että vau, mikä muutos. Olen muutenkin huomannut, että välillä kannattaa laittautua ihan itseäänkin varten, siitä tulee viehättävä ja hyvä olo.”
Otimme mieheni kanssa vastaan kaiken mahdollisen avun ja ravasimme joka paikassa keskustelemassa. Kävimme myös seksuaaliterapeutilla.
Kaksi vuotta sairastumisen jälkeen Mari ja hänen miehensä osallistuivat Kelan järjestämälle sopeutumisvalmennuskurssille. Syöpäpotilaille järjestetään kursseja vuosittain ja osa niistä on tarkoitettu pariskunnille. Pariskunnille suunnattu kurssi kesti viisi päivää, se oli todella hyödyllinen.
”Olimme nuorimmat osallistujat. Mutta ei ole merkitystä, minkä ikäisenä sairastuu, samat ongelmat ovat edessä. Kurssilla oli paikalla lääkäreitä, psykologeja ja seksuaaliterapeutti. Osa ohjelmasta oli kaikille yhteistä, osa järjestettiin erikseen miehille ja naisille. Myös mieheni mielestä se oli tosi hyvä, vaikka hän ei ole ihan niin sosiaalinen kuin minä. Hänen kannaltaan oli hieno juttu, että kurssilla oli mahdollisuus puhua asioista muiden miesten kanssa.”
Limakalvojen kuivuus kivuliasta
Mari Putkosen syövän hoidossa käytettiin antiestrogeeni Tamofenia. Koska kyseessä oli hormonipositiivinen syöpä, myös munasarjat oli poistettava. Se johti ennenaikaisiin vaihdevuosioireisiin. Yleensä syöpähoitojen seurauksena limakalvot kuivuvat. Yhdyntä saattaa olla kivuliasta ja seurauksena voi olla haavaumia. Niiden estämiseksi suositellaan käytettäväksi liukuvoiteita, joita myydään marketeissa, sen sijaan apteekista saatavia hormonipitoisia valmisteita ei voi käyttää, mikäli syöpä on hormonaalinen. Monet saavat apua myös perusvoiteista.
”Vertaisryhmissä olen kuullut, että joillakin syövän läpi käyneillä naisilla voi olla todella kovat yhdyntäkivut. Se saattaa olla rankkaa erityisesti niille, joilla ei ole parisuhdetta, mutta jotka haluaisivat aloittaa uuden suhteen. Seksuaalisuudesta olisi kuitenkin tärkeää pitää kiinni, se tuo hyvää oloa myös hoitojen väliin”, Putkonen huomauttaa.
Syöpäpotilaiden kanssa työskentelevät seksuaaliterapeutit suosittelevat varsinkin sinkkuja harrastamaan myös sooloseksiä oman seksuaalienergian ylläpitämiseksi.
Korpilahdella asuva Putkonen kouluttautui hoitojen jälkeen vertaistukihenkilöksi ja kokemusasiantuntijaksi. Sitten hän perusti vertaistukiryhmän Jyväskylään. Vapaaehtoistyössään hän on käynyt kertomassa miesten potilasryhmässä omaa tarinaansa sairastamisesta naisena. Miehet kysyivät todella rohkeasti kaikenlaista. He kysyivät esimerkiksi, että tuleeko myös naisille ongelmia orgasmin saamisessa. Se on yksilöllistä ja riippuu sairauden ja hoitojen vaiheesta.
”Kannattaa muistaa, että ihminen tarvitsee hyväilyä ja seksiä sairauden tilaan suhteutettuna. Itselläni hyväily on auttanut rankimmassakin vaiheessa, uskon läheisyyden merkitykseen ja että esimerkiksi halauksen aikaansaama hyvän olon tunne edesauttaa tervehtymistä. Muistan, miten vahvasti koin, kun leikkauksen jälkeen mieheni laittoi kätensä poistetun rintani kohdalle ja hyväili. Tuli tunne, että minä kyllä paranen.”
Itselläni hyväily on auttanut rankimmassakin vaiheessa
Psyykkisesti syöpä on vaikuttunut Mariin jonkinlaisena vakavoitumisena. Aiempi huolettomuus on väistynyt ja iloisuus ehkä hieman kadonnut. Hän myös kokee ahdistavana, jos ihmiset tuhlaavat aikaa vaikkapa turhanpäiväiseen riitelyyn. Elämästä pitäisi nauttia. Sairastumisen myötä oli pakko tajuta konkreettisesti, miten hämmästyttävän lyhyt elämä on.
”Suosittelen ottamaan vastaan kaiken keskusteluavun, minkä vain saa ja tarttua vertaistukeen. Puhuminen auttaa oikeasti. Sairaudessa tulee myös erilaisia vaiheita. Minulle kerrottiin, että kun hoidot loppuvat, tulee tyhjä olo, kun kaikki hoitokontaktit loppuvat. Se piti paikkansa. Nyt olen saanut terveen paperit”, Putkonen sanoo.
”Elämännälkä on kasvanut. Olen jo isoäiti. Kun lapsenlapseni syntyi, itkin onnesta, että sain nähdä ja kokea sen, mutta samalla suren, että ehkä sairaus vie minut etuajassa, enkä pääse näkemään lapsenlapseni kasvua. En pelkää kuolemaa, mutta pelkään elämän kesken jäämistä. Välillä on hyviä päiviä, välillä hemmetin huonoja.”
Arja-Leena Paavola
Kuva Mikko Vähäniitty