Leukemia muutti hetkessä Lehtisen perheen elämän

Vuoden lopulla kuusivuotias Otto valittaa kipua jalassa. Kipu hellittää välillä, mutta kuumeilu jatkuu uudenvuoden jälkeen. Sitten yhtenä aamuna Otto ei jaksa nousta leikkimään. Seuraavana päivänä varmis-tuu, että hänellä on akuutti lymfaattinen leukemia ALL.

Oli perjantai, vuoden 2019 tammikuun neljäs päivä. Oton vanhemmat, Anetta ja Ilari Lehtinen kuuntelevat lääkärin puhetta Helsingin Uudessa lastensairaalassa ja yrittävät ymmärtää, mitä on tapahtunut.

ALL on lasten yleisin leukemia, johon sairastuu Suomessa joka vuosi noin 50 lasta. Oman lapsen sairastuminen on vanhemmille sokki.
”Emme tienneet leukemiasta juuri mitään. Olimme kyllä nähneet television Elämä lapselle -konsertissa muiden tarinoita, mutta yhtäkkiä kaikki muuttui omassa elämässä. Sitä on vieläkin vaikea käsittää.”
Maaliskuussa, kun haastattelua tehdään, Otto potkii palloa kotona Vantaan Myyrmäessä. Yksitoistavuotias Ada ja yhdeksänvuotias Saga ovat onnellisia, että pikkuveli on taas kaksi viikkoa kotona viikon osastojaksojen välillä.

Elämä mullistui sananmukaisesti yhdessä yössä

Uudenvuoden jälkeen vanhemmat olivat työssä ja ukki hoitamassa Ottoa. Kun Anetta Lehtinen torstaiaamuna yhdentoista aikaan kyseli Oton vointia ja kuuli, että poika nukkui edelleen, hän sulki työkoneen ja varasi ajan lastenlääkärille.

”Lääkäri epäili ensin luutulehdusta. Hän halusi onneksi selvityttää asiaa tarkemmin, ja saimme lähetteen siltä istumalta Jorvin sairaalan päivystykseen. Otto joutui jäämään osastolle yöksi ja seuraavana päivänä tutkimuksia jatkettiin.”

Kun lääkäri Jorvissa perjantaina kertoo, että keuhkokuva on puhdas ja luutulehdustakaan ei löydetty, Anetta ehtii huokaista helpotuksesta.
Sitten kaikki pysähtyy. On lähdettävä heti Lastensairaalaan vahvan leukemiaepäilyn takia. Tästä eteenpäin on sumeaa. Hän soittaa Ilarille töihin. Aikakäsitteet katoavat. Anetta ja Ilari ovat kiitollisia siitä, että kaikki lääkärit ottivat tilanteen vakavasti heti alusta alkaen.

ALL varmistuukin heti Lastensairaalassa verikokeissa ja luuydinnäytteellä. Viisi viikkoa kestävällä alku- eli induktiohoidolla pyritään tuhoamaan kaikki leukemiasolut.  Otolle selvitettiin, että hän on monta yötä sairaalassa sen takia, että pahissolut saadaan nujerrettua ja että hän paranisi.

Suonensisäisen solusalpaajahoidon aikana Otto oli karanteenissa Taika-osaston huoneessa. Hän sai myös IT- eli intratekaali-hoitoa, jolla halutaan varmistaa, että solunsalpaaja leviää koko keskushermoston alueelle. Tietoa tulvi vanhemmille. Eri alojen asiantuntijoita kävi huoneessa. Lääketieteen ammattilaisten lisäksi ovat sosiaalityöntekijät, psykologit, ravintoterapeutit ja monet muut.

”Mutta ihanaa, että ne kaikki ihmiset ovat siellä meitä varten”, Anetta sanoo.

Siskot Ada ja Saga käyvät normaaliin tapaan koulussa. Onneksi perheellä on iso tukiverkosto. Kaikki sukulaiset ovat lähellä ja heiltä sai tukea ja apua. Ukki istuu lähes joka päivä tyttöjen seurana koulupäivän päätyttyä, kun Otto on osastojaksolla. Ilari on kaksi viikkoa sairauslomalla ja Anetta viisi viikkoa. Päivät he viettävät sairaalassa Oton luona ja iltapäivällä toinen lähtee kotiin pyörittämään perheen arkea. Adan ja Sagan on vaikeaa puhua pikkuveljen leukemiasta edes kavereille tai koulussa.

Fudista ja videopelejä

Nyt lapset hihittävät yhdessä olohuoneen sohvalla Tanhupallo-videolle. Otto pukee pyynnöstä fudispaidan päälleen ja näyttää malliksi pari vetoa. Hän on vankkumaton Atlético Madridin kannattaja ja Antoine Griezmann-fani.
Sairaalassa Otto pelasi palloa omassa huoneessaan. Huippuhetkenä Otto pitää myös sitä, kun lempitubettajat Roponen ja Miska vierailivat huoneessa.
Omia kavereita ei ole vielä voinut tavata. Yhteydenpito esikouluun ja Aarni-kaveriin onnistuu Skypen välityksellä. Jos Oton vointi pysyy hyvänä, hän voi myöhemmin ehkä osallistua pienryhmän retkelle.

”Kyllä me yhdessä selviämme ja Oton positiivisesta asenteesta saa itsekin voimaa jaksaa. Elämme päivän kerrallaan muuttuneen arjen keskellä, emmekä mieti muita vaihtoehtoja. Omasta jaksamisesta on kuitenkin pidettävä huolta”, Anetta ja Ilari Lehtinen sanovat.

Teksti: Vuokko Maria Nummi
Kuva: Eeva Anundi