Maailma ei kaadukaan sairastumiseen – voin auttaa muita
Joensuulaiselle Hannu Ruokolaiselle vapaaehtoistyö on tuttua. Hannu on ollut Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen vertaistukihenkilönä jo jonkin aikaa, mutta nyt myös hallituksen jäsen. Monipuolinen vapaaehtoistyö on mieleen.
Hannu Ruokolainen sairastui vuonna 2008 peräsuolensyöpään. Se leikattiin ja hän on jatkanut elämää avannepussi apuna. Myöhemmin tarkastuskäynnillä lääkäri huomasi suurentuneet imusolmukkeet. Tutkimuksissa muutokset osoittautuvat mantteli-imusolmukesyöväksi.
Entisenä rajavartiomiehenä Ruokolainen aina liikkunut paljon ja uskookin, että hyvästä fyysisestä kunnosta on ollut apua rankkojen hoitojen aikana ja toipumisessa.
Miten päädyit mukaan Syöpäjärjestöjen vapaaehtoistyöhön?
Sairastettuani kaksi syöpää ajattelin, olisiko minusta syöpään sairastuville jotain apua ja tukea.
Minut on koulutettu vertaistukijaksi ja Syöpäjärjestöt järjestää vuosittain myös jatkokoulutusta vapaaehtoisille. Näissä tapaamisissa pääsen tapaamaan muita vapaaehtoisia ja vertaistukijoita. Tärkeää on myös päivittää taitojamme vapaaehtoistoiminnasta ja tietoja Syöpäjärjestöistä.
Ryhmän toimintaa suunnitellaan yhdessä syöpäyhdistyksen väen kanssa. Aina on saatavilla vapaaehtoishommaankin apua ja tukea.
Mikä vapaaehtoistyössä viehättää?
Vetäessäni syöpään sairastuneiden miesten ryhmää saan palautetta ja jaksamista itselleni. Olen huomannut, että monet syöpään sairastuneet miehet kaipaavat tukea. Retkeilemme yhdessä, istumme laavulla ja keittelemme kahvia.
Tutussa ja turvallisessa ryhmässä kuulen heidän kertovan omista kokemuksistaan; asioista, joita on helpompi jakaa saman kokeneiden kanssa.
Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan. Kenenkään ei ole hyvä jäädä yksin kotiinsa sairautta murehtimaan.