Onnellinen melanooman kokenut

Edessä hymyilee nelikymppisen näköinen siro nainen, joka väittää olevansa 68-vuotias. Hanna-Maija Windmeisser oli vuonna 2009 tuskin toipunut selän kolmannesta välilevyleikkauksesta, kun vasemmassa olkavarressa ja selässä olleet mustanpuhuvat luomet herättivät miehen ja tyttären huomion. Työterveyslääkäri otti niistä koepalat. Kun hän sitten soitti ja kertoi, että hänellä on huonoja uutisia, Windmeisser jo arvasi.

”Minulla on ollut paljon luomia, enkä ole ollut niistä erityisen huolissani, mutta se käsivarren luomi oli pahan näköinen. Se oli sileä, ja sen ympärille oli tullut punainen kehä”, Windmeisser kertoo.

Diagnoosi oli melanooma. Se pelästytti ja itkettikin, mutta kaikki eteni nopeasti. Windmeisser pääsi leikkaukseen kuukauden sisällä. Etäpesäkkeitä ei tietokonetomografiakuvista löytynyt, eikä liitännäishoitoja tarvittu. Samalla kertaa otettiin koepaloja selästä ja kyljestä sekä poistettiin kainalosta vartijaimusolmukkeita. Vasemmasta käsivarresta jouduttiin leikkaamaan jonkin verran lihaskudosta, jotta kaikki pahanlaatuinen saataisiin pois. Nyt käsi on selvästi kapeampi kuin oikea. Windmeisser on vasenkätinen, ja käsi oli kieltämättä jonkin aikaa arka.

Luomista huolehtiminen ”kauneudenhoitoa”!

Hanna-Maija Windmeisser nukkui noin kuukauden päivät vatsallaan, koska leikkausarpien tikit aristivat. Mutta iho parani nopeasti. Kainalon imusolmukkeiden poisto ei onneksi ole aiheuttanut raajan imunestekiertoon isompia ongelmia eli turvotusta ei ole tullut.

Jonkin ajan kuluttua myös kasvoissa ollut luomi osoittautui melanoomaksi, ja sen poistamisen yhteydessä kasvoihin siirrettiin ihoa niskasta. Kasvoista ei ainakaan vieras voi nyt huomata mitään leikkausjälkeä. Myöhemmin toinen kasvoissa ollut melanoomaluomi jäädytettiin nestemäisellä typellä.

Tuntuihan se kontrollikäyntien loppuminen vähän pelottavalta, ihan kuin olisin joutunut tuuliajolle.

”Se oli erikoinen kokemus, ihan kuin olisi kaadettu kiehuvaa teetä kasvoille.”

Myös varpaiden välistä löytyi jossain vaiheessa melanoomaluomi, joka hoidettiin.

Windmeisser kävi ensin kolmen kuukauden välein kontrolleissa. Niiden yhteydessä lääkäri tutki hänen ihonsa tarkasti, ja lisäksi tehtiin tietokonetomografiakuvaus. Kontrolleja oli myöhemmin puolen vuoden ja sittemmin vuoden välein, ja kun mitään ei ilmaantunut, ne lopetettiin vuonna 2018. Ohjeeksi tuli tarkkailla itse ihoa ja suojautua auringon ultraviolettisäteilyltä.

”Tuntuihan se kontrollikäyntien loppuminen vähän pelottavalta, ihan kuin olisin joutunut tuuliajolle.”

Ohjeeksi tuli ottaa yhteyttä terveysasemaan, jos huomaa epäilyttävän luomen tai ihomuutoksen. Käytäntö osoitti, että ei se ihan niin mene. Windmeisser halusi kerran varata lääkäriajan terveysasemalta huolestuttuaan kädessä olevasta luomesta.

”Sieltä sanottiin, että he eivät oikeastaan hoida tällaisia asioita, että se on vähän kuin kauneudenhoitoa”, Windmeisser muistelee tuohtuneena.

”Kerroin, että minulla on yhdeksän vuoden melanoomatausta, enkä katso tätä kauneudenhoidoksi.

Häntä kehotettiin ottamaan luomesta kuva ja lähettämään se terveydenhoitajalle, ja että lääkäriajat menevät kolmen kuukauden päähän. Windmeisser lähetti kuvan, mutta siitä ei kuulunut mitään.Hän päättikin ottaa seuraavaksi tarvittaessa yhteyttä entiseen työterveyslääkäriinsä, joka tietää hänen koko sairaushistoriansa ja johon hänellä on hyvä hoitosuhde.

Teinirakkaus löytyi uudelleen Saksasta

Helsinkiläinen Hanna-Maija Windmeisser työskenteli bioanalyytikkona muun muassa Naistenklinikalla, Kätilöopistolla ja yksityisessä terveyspalveluyrityksessä. Hän jäi eläkkeelle 63-vuotiaana oltuaan sitä ennen 50-prosenttisella osittaisella eläkkeellä noin kahdeksan vuotta melanoomadiagnoosin jälkeen.

Viidenkymmenen prosentin työtahti sopi Windmeisserille hyvin, koska hänen miehensä asui silloin Saksassa, jonne hänkin matkusti joka toiseksi viikoksi.

Hänen miehensä on uudelleen löytynyt teinirakkaus.

”Olin ollut Saksassa kesätöissä 16-vuotiaana oppiakseni kieltä. Silloin tapasin Hansin, mutta olimme aivan liian nuoria. Hän kuitenkin kävi Suomessa, ja mökillämme hän osoittautui aivan mökki-ihmiseksi.”

Suhde ei kuitenkaan edennyt, kumpikin avioitui ja sai lapsia tahollaan. Hanna-Maija ja Hans eivät olleet missään tekemisissä keskenään 30 vuoteen.

Kunnes sittemmin lastensa isästä eronnut Hanna-Maija ja joukko ystävättäriä päättivät pitää 200-vuotisjuhlat eli neljän naisen viisikymppiset matkustamalla Keski-Eurooppaan.

”Menimme katsomaan entistä kesätyöpaikkaani, evankelista virkistyskotia Freudenstadtissa. Kun juttelimme talon pihassa, paikalle tuli naapurissa asuva mies, joka halusi tietää, keitä olemme. Hän kutsui meidät puutarhaansa.”

Mies, paikallinen arkkitehti, kiinnostui naisten nuoruusmuistoista ja kyseli sitkeästi, eikö heillä ollut silloin heiloja Saksassa. Hän toi puhelinluettelon ja kehotti katsomaan, löytyykö sieltä tuttuja nimiä. Hanna-Maija löysi sieltä Hansin vanhempien nimet, soitti ja sai kuulla, että Hans asuu Stuttgartissa. He tapasivat, ja kävi ilmi, että myös Hans oli eronnut ja samankaltaisessa elämänvaiheessa.

”Pidimme samoista kirjoista ja musiikista. Meillä oli jo isot lapset. Hans onkin sanonut ystävilleen, että hänen piti miettiä 30 vuotta, olisiko Hanna-Maija hänelle sopiva vaimo. Ja nyt me vietämme vanhuutemme yhdessä.”

Hanna-Maija vietti yhden sapattivapaavuoden Saksassa, ja kun hän oli 50-prosenttia työajasta enää töissä, hän matkusteli Suomen ja Saksan väliä viikoittain. Kuusi vuotta sitten he päättivät lopulta asettua aloilleen.

”Hans sanoi olleensa Saksassa jo ihan tarpeeksi kauan. Hän haluaa Suomeen ja mökille.”

Hans Windmeisser luopui Saksan-kodistaan, ja pariskunta osti Hanna-Maijan vanhempien kesäpaikan Iitistä. He asuvat noin puolet vuodesta siellä ja puolet Hanna-Maijan vanhassa asunnossa Helsingin Munkkiniemessä. He matkustelevat paljon, muun muassa Hansin kolmen aikuisen lapsen luona Etelä-Saksassa.

Mökillä viime vuosien hirmuhelteetkään eivät ole estäneet Hanna-Maijaa pukeutumasta peittävästi, koska mökillä ei ole koskaan tukahduttavan kuumaa.
”Rakensimme mökin eri puolille terasseja, ja minulle sieltä löytyy aina varjoisa paikka.”

Pitkähihaisia paitoja ja lierihattuja

Hanna-Maija ja Hans Windmeisser olivat menneet naimisiin kesäkuussa 2009, ja loppukesällä melanooma löytyi ja leikattiin. He olivat varanneet viikon loman Kreikassa, aurinkoloman, jonne he sitten lähtivätkin lääkärin luvalla.

”Hans sanoi, että kuljin hänen perässään kuin musliminainen, hunnutettuna!”Toisen viikon vietimme Berliinissä.

Aurinkokäyttäytymiseni on muuttunut

Nyt Windmeisser on tottunut käyttämään pitkähihaisia paitoja, pitkiä trikoita, lierihattuja ja 50 suojakertoimen aurinkovoiteita läpi kesän.

”Aurinkokäyttäytymiseni on muuttunut. Kun olin nuori, käytiin perheen kanssa usein Kreikassa, eivätkä silloiset aurinkovoiteet kovin paljon suojanneet. En ole koskaan varsinaisesti ottanut aurinkoa, olen vain pitänyt lämmöstä ja valosta.”

Hän ei ole liiemmin palanutkaan huolimatta punatukkaisen herkästä ihosta.

Hanna-Maijalla on arpia myös vatsassaan, koska melanooman jälkeen hän sai kahdesti suolistotukoksen, joiden johdosta vatsa piti leikata.

”Olenkin sanonut Hansille, että olen maanantaikappale”, Windmeisser sanoo ja nauraa.

Mutta nyt pitkään aikaan ei ole ollut terveyshuolia. Hanna-Maija Windmeisser pyöräilee ja potkulautailee sekä virkkaa ja neuloo muun muassa villasukkia. Hän harrastaa pilatesta sekä muistipelejä pitääkseen itsensä sekä fyysisesti että henkisesti vireänä.

Suurta iloa hänelle tuovat lähellä asuvat lapsenlapset. Pienin heistä sanoi mummin noutaessa häntä päivähoidosta, että ”Mummi, mä rakastan sua liikaa” ja kysyi sen jälkeen ”voiko rakastaa liikaa?”.

teksti: Tiina Pelkonen
kuva Tomi Westerholm