Suolistosyöpä yllätti Nipa Ronikonmäen

Olen intohimoinen golfari ja uimari. Sairastuin paksusuolen syöpään viime kesänä. Minulla ei ollut mitään oireita ennen juhannussunnuntaita viime vuonna. Vietimme perheen kesken kultahääpäiväämme juhannusaattona ja kolme lastamme perheineen järjestivät unohtumattoman juhlan ja tanssimme vanhan häävalssimmekin. Seuraavana aamuna golfasin tyttärenpojan kanssa. Iltaa myöten vatsani hieman kipeytyi ja olin yhteydessä päivystysnumeroon ja sieltä pyydettiin menemään päivystykseen Raaseporiin (olimme kakkoskodissamme Hangossa).

Kävin mutta tulin takaisin kotiin, koska lääkärin mielestä ei ollut mitään ihmeellistä. Antoivat mukaan pulverilaksatiiveja ja peräruiskeita. Seuraavana päivänä oireet voimistuivat ja olin uudelleen yhteydessä päivystykseen, jossa pyydettiin tilaamaan ambulanssi. Se tuli, mutta en ollut ensihoitajien mielestä heidän potilaansa ja he eivät minua Lohjan sairaalaan kuljeta.

Tilasin taksin, joka vei minut yöllä sairaalaan Lohjalle. Siellä päivystäjä määräsi minut TT-kuvantamiseen. Ei mennyt kauaa, kun lääkäri tuli luokseni ja kertoi, että minulla on täydellinen suolitukos ja että minut siirretään pikimmin Jorviin. Olin leikkauspöydällä myöhemmin iltapäivällä. 6,5 tunnin leikkauksessa kirurgit poistivat koko kovasti dilatoituneen paksusuolen ja pätkän ohutsuolta.
Olin ollut vain kerran silloin 71-vuotisen elämäni aikana potilaana sairaalassa yhden yön. Nyt olin Jorviin sairaalassa runsaan viikon.

Paljastui syöpäkasvain, joka oli lävistänyt suolen

Heinäkuu meni täydessä sumussa ja leikkauksen aiheuttaman kunnon romahtamisen ymmärtämiseen ja tervehtymisen alkamisen. Ison leikkauksen toipuminen edistyi sinällään varsin nopeasti ja isoin harppauksin. Ruokahaluttomuus ja erikoiset päivittäin vaihtuvat mielihalut olivat hämmentäviä. Tänään halusin jotain suolaista syötävää, mutta huomenna aivan jotain muuta.

Fyysisen kunnon romahtaminen oli raju ja päivittäiset kävellen tehdyt golfkierrokset jäivät ja jaksoin tuskin nousta portaat kotiimme parin sadan metrin lenkin jälkeen. Jalka vain ei tahtonut jousta ja voimat olivat täysin kaikonneet.

Vähitellen syksyn tullen kunto koheni sen verran, että jaksoin käydä ruokakaupassa ja muutaman kerran kakkoskodissamme Hangossa. Mukavia perhejuhlia pääsimme viettämään meillä mummulassa useita. Seitsemännen lapsenlapsen syntyminen elokuussa ja hänen nimenantojuhlansa olivat syksyn kohokohtia. Syksyllä saimme viettää myös vanhempien lastenlasten merkkipäiviä ja tavata näissä sukulaisia ja ystäviä.

Vertaistukea ja etätapaamisia

Liityin loppukesällä suolistosyöpäpotilaiden yhdistyksiin ja someryhmiin. Niiden avulla olen saanut samoihin sairauksiin sairastuneiden tukea ja kuullut kokemuksia ja oppinut niistä. Olen myös osallistunut etätapaamisiin ja saanut niistä psyykkistä tukea. Oman mielen vaihtelut ovat olleet hämmentäviä ja vaikka olen saanut korvaamattoman arvokasta tukea perheeltäni ja ystäviltäni, olen monet itkut itkenyt itsekseni. Onneksi syvällä olen ollut varsin harvoin ja olen sieltä nopeasti noussut.

Sytostaattihoidot kestivät lähes puoli vuotta ja sinä aikana sain monenlaisia sivuvaikutuksia, joista merkittävimmät olivat ripuli, neuropatiat käsissä ja jaloissa sekä merkittävä kuulon alentuminen. Neuropatiat ja kuulon alentuminen ovat edelleen olemassa.

Parasta on se, että solumyrkyillä oli myös positiivisia vaikutuksia. Ainakin tällä hetkellä olen parantunut syövästäni ja palasin toistaiseksi viimeiseltä syöpäsairaalareissultani helmikuussa. Siirryin samalla takaisin Jorvin sairaalan pitkäaikaisseurantaan ja ensimmäisenä asiana on endoskopia huhtikuussa. Kuulokeskukseen menen tutkimuksiin myös huhtikuussa.

Olin päättänyt jo kesällä, että toivun tästä taudista,

Olen sanoinkuvaamattoman tyytyväinen saamaani hoitoon Lohjan sairaalassa, Jorvissa ja HUSin syöpäklinikalla. Olennaista hoidoille on hoitoon pääsy. Itse pääsin hoitoon nopeasti, kun pari päivää ensimmäisten oireiden tultua olin jo leikkauspöydällä. Tosin osaava päivystävä lääkäri ja ambulanssin ensihoitaja olisi voinut jouduttaa prosessia.

Olen aloittanut aktiivisen kuntoilun uimalla, vesijumpalla ja golfaamalla 4-7 kertaa viikossa. Jonkun mielestä varsin kova kuuri, mutta minulle se sopii. Olen varma, että kesällä pelaan päivittäin.

Mitään kuntoutusta en ole saanut omatoimisen kuntoilun ohessa. Kuntoutusmateriaalia olen toki saanut niin sairaalasta kuin potilasyhdistyksiltä. Koska olen yhdeltä koulutukseltani toimintaterapeutti, jotain olen siitäkin ammentanut.

Minulla on ollut suunnattomana tukena vaimoni ja lapsemme perheineen. Suuri ystävien ja kavereiden myötäeläminen on ollut arvokasta. Mitä elämä tuo vielä tullessaan? Unelmoin ja toivon vielä elinpäiviä sekä teen kuten minua on opetettu. En luovuta!

Nipa Ronikonmäki