Arkistot

Syöpä-lehti | 2019

Antamisen ja tekemisen iloa

Leena Kuvaja on tehnyt vapaaehtoista syöpätyötä jo 20 vuoden ajan. Siitä lähtien, kun hän itse sairastui mahasyöpään.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2019

Läheinenkin tarvitsee vertaistukea

”Tyttäreni sairastuttua kaipasin ympärilleni ihmisiä, jotka olivat kokeneet jotain samanlaista, mutta heitä ei ollut helppoa löytää” Satu Rantanen kertoo.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2019

Pitääkö olla huolissaan hormonikorvaushoidosta?

Vaihdevuosien hormonikorvaushoito kuumottaa tunteita puolesta ja vastaan. Hoito lievittää tehokkaasti vaihdevuosioireita, mutta voi lisätä myös rinta-syöpäriskiä. Uusi tieto kertoo, että syöpäriskiä kertyy lyhyemmässä ajassa kuin mitä aiemmin on ajateltu.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2019

Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta

Kevätaamu vuonna 2016 muutti Raimo Peltosen elämän. Tauti ei ollut antanut oireita etukäteen.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2019

Onneen kuuluu myös surua

Roosa nauhan suunnitellut taiteilija Seela Sella on kohdannut syövän monta kertaa läheltä ja tietää, että onnelliseenkin elämään kuuluu surua. Elämä on monimutkaista ja rikasta, eikä sitä voi ratkaista tässä ja nyt.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2019

Tunnen mielihyvää auttaessani muita

Aarne Sujala on vetää Suomen pohjoisinta osastoa Utsjoella, Suomi-neidon päälaella.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2019

Luonto tuo voimaa

Joskus hyvä olo on yhtä lähellä kuin lähin meri, järvi tai metsä. Luonnolla on ihmeellinen voima elvyttää ja rentouttaa. Luonnon voimaannuttavaa vaikutusta hyödynnetään myös Syöpäjärjestöjen tarjoamalla Meren aalloilla -melontakurssilla.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2019

Lupaava CAR-T-soluhoito Suomeenkin

Uusi CAR-T-soluhoito on hyvä vaihtoehto nopeakasvuisen B-solulymfooman sekä lasten ja nuorten B-solulinjan akuutin lymfoblastileukemian hoidossa.

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2019

Avoimuus auttoi Saulia isän sairastuttua

Sauli Koskinen on TV:stä tuttu viihdepersoona ja lisäksi myös Personal Trainer. Saulilla on rankka vuosi takana, sillä hänen isänsä kuoli aivoihin levinneeseen keuhkosyöpään lokakuussa.
”Vuosi sitten isä sai diagnoosin syövästä ja heinäkuussa kuulimme, että syöpä oli levinnyt.”

Lue artikkeli
Syöpä-lehti | 2019

Palaatko työhön? – Tarjolla on apua ja tukea

Joka kolmas syöpään sairastunut on työikäinen. Syöpä saattaa mullistaa elämän ja hoitojen jälkeen työhön ei palaa sama ihminen.

Lue artikkeli