
Jukka Kärkkäinen korostaa kokonaisvaltaista hoitoa
Jukka Kärkkäinen on Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen vapaaehtoinen. Hän haluaa puhua erityisesti henkisestä jatkamisesta ja syöpään sairastuneiden mielenterveydestä.
Lue artikkeliJukka Kärkkäinen on Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen vapaaehtoinen. Hän haluaa puhua erityisesti henkisestä jatkamisesta ja syöpään sairastuneiden mielenterveydestä.
Lue artikkeli”Kuulin ensimmäisen kerran Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksestä, kun puolisoni kuoli”, kertoo Tiina Hänninen Vesannolta. ”Paikallisosaston väki kävi muistamassa perhettämme oikein porukalla. Myöhemmin toimikunnan jäsen pyysi minut mukaan toimintaan.”
Lue artikkeliRiikka Mahlamäki-Kaistinen lähti Syöpäjärjestöjen vapaaehtoiseksi, koska halua antaa omasta ajastaan hyvään tarkoitukseen. Pitkän vapaaehtoistaipaleen myötä hänet valittiin Keski-Suomen yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi.
Lue artikkeliMauno Luoman halu auttaa syöpäpotilaita ja heidän läheisiään alkoi, kun oma veli sairastui syöpään. Hän järjestää hyväntekeväisyystapahtumia ja tekee vapaaehtoistyötä.
”Tämän vuoden tapahtuma oli omistettu veljeni muistolle. Hän menehtyi syöpään lokakuussa.”
Katja Hirvosen tytär Kiia sairastui syöpään alle kolme vuotiaana. Rankkojen hoitojen jälkeen perhe sai viettää normaalia elämää kunnes neljä vuotta myöhemmin neuroblastooma uusiutui ja Kiia kuoli vuonna 2018. Nyt hän on vertaistukena vanhemmille, joiden lapsi on menehtymässä tai menehtynyt syöpään.
Lue artikkeliAkateemikko Sirpa Jalkanen on intohimoinen tutkija. Tällä hetkellä hän etsii keinoja syövän leviämisen estämiseksi. Hän on myös päätynyt omien sanojensa mukaan ”vahingossa” Syöpäsäätiön puheenjohtajaksi.
Lue artikkeliKokemustoimija Mia Lindenin sydämenasia on levittää tietoa Lynchin syndroomasta.
Lue artikkeliLeena Keinänen on vapaaehtoinen Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksessä Kuopiossa. Hänen toiveenaan on, että yhdistykseen tulisi lisää vapaaehtoisia tekemään antoisaa työtä hänen kanssaan.
Lue artikkeliMynämäkeläinen Tuula Nikkilä ei ajautunut vapaaehtoiseksi, vaan yksinkertaisesti löysi paikkansa muiden sairastuneiden auttajana. Hän toimii aktiivisesti Suomen Syöpäpotilaiden edustajana.
Lue artikkeliSyöpäsäätiön juhlatoimikunta on ryhmä vapaaehtoisia, jotka ovat 25 vuoden ajan järjestäneet hyväntekeväisyystapahtumia. Vuodesta 1998 alkaen toimikunta on kerännyt varoja tutkimukselle ja syöpäneuvontaan jo 2,7 miljoonaa euroa.
Lue artikkeliVoit chattailla syöpään erikoistuneen sairaanhoitajan kanssa – tai soittaa tai lähettää viestin. Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelu on tarkoitettu sinulle, jota syöpä koskettaa.
Voit keskustella chatissä hoitajan kanssa klo 9–15 välillä. Näet chat-kuvakkeen sivustolla oikeassa alanurkassa.
Lue lisääNeuvontapuhelin palvelee numerossa 0800 19414. Hoitaja vastaa puhelimeen maanantaisin ja torstaisin klo 10-18 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10-15. Palvelu on maksuton.
Lue lisääVoit saada vertaistukea sekä kahden kesken tukihenkilön kanssa, että vertaisryhmässä. Vertaistukea on tarjolla sekä kasvokkain että etänä.
Lue lisää