Sirpa Jalkanen on omien sanojensa mukaan karjalaisen äidin ja keskisuomalaisen isän Jyväskylässä syntynyt tytär, joka sitten opiskelemaan lähdettyään on muuttunut turkulaiseksi. Näillä sukujuurilla ei kuitenkaan koskaan tule ihan oikeaksi turkulaiseksi.
Olen kolmen lapsen äiti, 11 lapsenlapsen Sippe-Mummi ja Markku Jalkasen puoliso. Koulutukseltani olen lääkäri. Olen ollut immunologian professori ja nyt johdan InFLAMES-lippulaivaa, mikä tähtää immunologiaan perustuvaan lääke- ja diagnostiikkakehitykseen. Olen myös yksi tieteen akateemikoista.
Miten päädyit lääkäriksi ja mistä kiinnostus immunologiaan?
Pyrin useisiin opinahjoihin, mihin kaikkiin pääsin. ’Lääkis’ vei kuitenkin voiton. Immunologia tuli kuvioihin käytännön pakosta. Markku oli armeijassa ja minulla hoidettavana kolme pientä lasta. Tarvitsin päivätyön ilman päivystysvelvollisuutta. Paikka löytyi lääketieteellisen mikrobiologian laitokselta, missä tehtiin pääsääntöisesti immunologista tutkimusta. Se osoittautui todella mielenkiintoiseksi ja kiehtovaksi alaksi, koska lähes jokaisessa taudissa on oma immuunisysteemimme tavalla tai toisella mukana.
Tutkimuksessa minua innostaa etsimisen jännitys ja löytämisen riemu. Yritän aina etsiä vastauksia kysymyksiin, joihin ei vielä tiedetä vastausta. Vältän tekemästä itsestään selvyyksiä. Päätähtäin on koko uran ajan ollut löytää sellaisia mekanismeja ja molekyylejä, joita voidaan hyödyntää lääkekehityksessä ja lopulta sitten potilashoidossa.
Milloin järjestötyö alkoi kiinnostaa ja miten päädyit Syöpäsäätiön puheenjohtajaksi?
Kaikki tämä on tapahtunut ikään kuin vahingossa, sattumien summana. On pyydetty enkä ole kieltäytynyt.
Millaisia terveisiä haluat lähettää lukijoillemme?
Ollessani nuori lääkäri useat syövät olivat ilman tehokasta hoitoa. Nykyään monia niitä pystytään hoitamaan menestyksekkäästi. Ei vielä kuitenkaan kaikkia. Tulevaisuus on kuitenkin valoisa: markkinoille tulee uusia, tehokkaampia lääkkeitä ja entistä useampia syöpiä pystytään parantamaan kokonaan tai ainakin pitämään kurissa pitkiä aikoja.
Teksti: Anu Kytölä
Kuva: Eeva Anundi
