Tyvisolusyöpä näkyy ihomuutoksina tai kyhmyinä, joita ilmestyy kasvoille, päälaelle, korviin, ylävartaloon tai kädenselkiin. Muutokset ovat erinäköisiä sen mukaan, mikä tyvisolusyövän muoto on kyseessä.

Tyvisolusyövän tavallisin muoto (nodulaarinen tai noduloulseratiivinen) alkaa ihossa pienenä vaaleanpunaisena tai punaisena oireettomana kyhmynä, jonka päällä kuultaa laajentuneita verisuonia. Muutos kasvaa hitaasti ja haavautuu keskeltä. Muutoksen reunamilla kiertää kyhmyinen, helminauhamainen reunavalli, jossa näkyy verisuonia.

Mikronodulaarisen tyvisolusyövän ihomuutokset ovat puolestaan tavallisimmin lievästi koholla olevia epätarkkarajaisia alueita. Pinnallinen tyvisolusyövän esiintyy yleensä vartalolla ja raajoissa. Iholla on tasainen, tarkkarajainen ja punoittava läiskä, jossa on ohut lankamainen reunavalli. Tavallisesti ihomuutoksessa näkyy pinnallisia pieniä haavaumia ja rupia.

Jos tyvisolusyöpää ei hoideta, se kasvaa hitaasti ja aiheuttaa suurenevia haavaumia. Haavaumat ovat yleensä kivuttomia.

Tyvisyövän voi tunnistaa sen ulkonäön perusteella. Lopullinen varmuus saadaan kuitenkin vasta kudosnäytteestä, jonka perusteella patologi määrittää tautimuodon.

Jos muutos on pieni, se leikataan yleensä kokonaan pois kudosnäytteen ottamisen yhteydessä. Suuremmista muutoksista otetaan ensin pelkkä kudosnäyte.

Tyvisolusyövän hoidoksi riittää yleensä asianmukainen paikallinen hoito, koska tauti ei yleensä lähetä etäpesäkkeitä. Useimmiten tyvisolusyöpä poistetaan leikkaamalla.

Leikkaus

Tyvisolusyövän leikkaukset tehdään ensisijaisesti avoterveydenhuollossa, koska ne ovat nopeita ja yksinkertaisia. Jos poistettu kasvain on suuri, leikkausalue korjataan ihosiirteillä tai ihokielekkeillä. Tällöin leikkauksessa tarvitaan plastiikkakirurgia ja tarvittaessa korvalääkäriä.

Lähes kaikki tyvisolusyövät voidaan parantaa leikkauksella.

Sädehoito

Sädehoitoa käytetään tyvisolusyövän hoidossa vain erityistapauksissa, jos kasvain on hyvin laaja tai niitä on useita. Tyvisolusyöpä on sädeherkkä kasvain, joten sädehoito tehoaa siihen hyvin.

Sädehoidettu iho pigmentoituu vuosien kuluttua ja kudos surkastuu. Siksi sädehoitoa suositellaan lähinnä iäkkäille potilaille.

Leikkausta täydentävä sädehoito: Jos leikkauksen tulos jää epävarmaksi ja uusintaleikkaus olisi hankala, leikkauksen jälkeen voidaan antaa sädehoitoa.

Muut hoidot

Pinnallisia ja pieniä tyvisolusyöpiä voidaan hoitaa myös jäädyttämällä nestemäisellä typellä, polttaa laserilla ja kuoria fotodynaamisella hoidolla. Ne eivät ole kuitenkaan niin tehokkaita kuin leikkaus.

Joskus pinnallisen tyvisolusyövän hoitona voidaan käyttää myös imikimodivoidetta.

Laajalle levinneen tyvisolusyövän hoitoon on kehitetty uusi lääke, vismodegibi.

Useimmiten riittää, että potilas seuraa itse, alkaako hänelle kehittyä uusia ihomuutoksia. Lääkärin seuranta on tarpeen, jos on kyse uusiutuneesta tyvisolusyövästä tai potilaalla on ollut useita tautipesäkkeitä.

Kaikilla potilailla, joilta on hoidettu tyvisolusyöpä, on tavallista suurempi riski saada toinen ihosyöpä. Heistä keskimäärin joka kolmas saa uuden tyvisolusyövän viiden vuoden kuluessa hoidosta.

Tyvisolusyöpä ei lähetä etäpesäkkeitä, joten se ei johda kuolemaan vuosienkaan sairastamisen jälkeen.

Okasolusyövän esiaste on niin sanottu aurinkokeratoosi, joka on punoittava, pyöreähkö ja joskus hilseilevä iholaikku. Alussa sen voi sekoittaa tavalliseen ihottumaan. Ajan mittaan hilseily lisääntyy ja ihottuma muuttuu paksummaksi.

Alkava okasolusyöpä näyttää usein pinnalliselta rupeutumalta, jonka alta paljastuu selvä haavapinta, joka kertoo tyvikalvon hajoamisesta. Muutos sijaitsee yleensä paljon aurinkoa saaneella alueella, ja sen ympärillä saattaa olla kasvaimen esiasteita. Joskus okasolusyöpä ilmaantuu iholle punertavana kyhmynä ja haavautuu, kun se muuttuu suuremmaksi. Se voi olla myös alahuulessa.

Okasolusyövän läpimitta on tunnistettaessa tavallisesti 1–3 cm. Ilman hoitoa se kasvaa laajaksi ja tunkeutuu syvemmälle kudokseen.

Aiemmin terveelle iholle ilmaantuva, nopeasti kasvava ja verta vuotava okasolusyöpä huomataan helposti. Joskus okasolusyöpä kehittyy krooniseen haavaan, esimerkiksi makuuhaavaan tai säärihaavaan. Tällöin sen huomaaminen on vaikeampaa.

Merkittävät okasolusyövät näkyvät lähes aina ilman teknisiä apuvälineitä eli potilas itse huomaa kasvaimen.

Okasolusyövän diagnostiikka perustuu esitietoihin (kauanko muutos on kasvanut iholla, millaisia oireita se on aiheuttanut, vuosien varrella saatu UV-säteilyn määrä ja mahdolliset altistavat sairaudet ja hoidot), ihomuutoksen ulkonäköön sekä tarvittaessa otettuun kudosnäytteeseen.

Kasvaimesta otetaan kudosnäyte. Pienikin kudosmäärä riittää kertomaan, onko kyse kasvaimesta. Muiden ihosairauksien tunnistamiseen tarvitaan usein suurempi kudosnäyte.
Jos paikalliset imusolmukkeet tuntuvat suurentuneilta, myös niistä otetaan näyte.

Krooniseen haavaan syntynyttä okasolusyöpää voi olla vaikea nähdä. Siksi tällaisiin haavoihin syntyvistä muutoksista otetaan myös herkästi kudosnäyte.

Aurinkokeratoosia ja Bowenin tautia on joskus mahdoton erottaa toisistaan ilman koepalaa. Molempia muutoksia saattaa esiintyä samalla ihoalueella.

Okasolusyövät luokitellaan niiden erilaistumisasteen mukaan kolmeen ryhmään: hyvin erilaistuneisiin, kohtalaisesti erilaistuneisiin ja huonosti erilaistuneisiin. Mitä paremmin solu on erilaistunut – eli mitä lähempänä sen rakenne on normaalia solurakennetta – sitä hitaammin se yleensä kasvaa tai lähettää etäpesäkkeitä. Huonosti erilaistuneet kasvaimet leviävät puolestaan muita helpommin, ja niiden ennuste on jonkin verran muita huonompi.

Okasolusyövällä on useita tunnettuja esiasteita. Yleisimpiä ovat aktiini- eli aurinkokeratoosi, aktiininen keilitiitti, leukoplakia ja Bowenin tauti. Myös esiasteet hoidetaan, jotta ne eivät pääse kehittymään syöväksi.

Okasolusyövän hoidossa tärkeintä on, että sairastunut henkilö hakeutuu ajoissa tutkimuksiin ja hoitoon. Pienten muutosten hoito on merkittävästi helpompaa kuin kookkaiden ja mahdollisesti jo etäpesäkkeitä lähettäneiden kasvainten. Pienet ihosyövät kasvavat aina suuriksi.

Okasolusyövän hoito on lähes aina leikkaus. Joskus käytetään myös sädehoitoa, mutta se on harvinaisempaa.

Myös okasolusyövän esiasteet pyritään hoitamaan, jotta ne eivät pääse kehittymään edelleen. Ne sijaitsevat ihon uloimmassa kerroksessa orvaskedessä tai aivan sen tuntumassa. Esiasteita hoidetaan paikallisesti.
Esiasteiden hoito on sitä tärkeämpää, mitä laajempia muutokset ovat ja mitä enemmän niistä on haittaa.

Leikkaus

Okasolusyövät hoidetaan lähes aina leikkauksella.

Myös tunnusteltavissa olevat imusolmukkeet leikataan pois. Erityisesti pään ja kaulan alueen suurissa kasvaimissa imusolmukkeita poistetaan joskus myös ennaltaehkäisevästi.

Sädehoito

Sädehoitoa käytetään okasolusyövän hoidossa vain erityistapauksissa, jos potilaan ennuste on huono, leikkaus on teknisesti vaikea ja laaja tai potilaan yleiskunto ei kestä leikkausta. Sädehoito ei paranna okasolusyöpää, mutta vähentää oireita ja hidastaa syövän etenemistä.

Leikkausta täydentävä sädehoito: Jos kasvain on hyvin laaja, sitä on joskus mahdollista pienentää sädehoidolla ennen leikkausta. Sädehoitoa voidaan tarvittaessa käyttää myös täydentävänä hoitona leikkauksen jälkeen.

Paikalliset hoidot

Okasolusyövän esiasteita hoidetaan yleensä paikallisesti, koska ne sijaitsevat ihon uloimmassa kerroksessa. Niitä voidaan hoitaa paikallisesti jäädyttämällä, PDT-hoidolla tai lääkevoiteilla.

Jäädytys- eli kryohoidossa hoidettava ihoalue jäädytetään hallitusti nestemäisellä typellä (-196 °C), mikä johtaa orvaskeden kuoriutumiseen. Jäädytyshoitoon soveltuvat parhaiten yksittäiset, kasvoilla tai vartalolla olevat aurinkokeratoosit ja pienet Bowenin taudin aiheuttamat muutokset.

PDT-hoidossa (photodynamic therapy) kasvainsolu herkistetään valolle. Ennen hoitoa iho kaavitaan puhtaaksi karstasta ja hilseestä, minkä jälkeen ihomuutoksen päälle sivellään valolle herkistävää voidetta. Voide saa vaikuttaa 3–4 tuntia, minkä jälkeen alue valotetaan punaisella valolla noin seitsemän minuutin ajan. Valotus aiheuttaa happiradikaalireaktion ja tuhoaa kasvainsolukon. Hoito toistetaan viikon kuluttua. PDT-hoitoa käytetään erityisesti hankalampiin laaja-alaisiin ja yksittäisiin uusiutuviin aurinkokeratooseihin sekä kasvojen ja säärten alueella esiintyviin Bowenin taudin muutoksiin.

Tärkein lääkevoide aurinkokeratoosien ja Bowenin taudin hoidossa on imikimodi. Voidetta käytetään 3–5 kertaa viikossa yön ajan 5–6 viikkoa. Voide aiheuttaa voimakkaan ärsytysreaktion hoidettavalle ihoalueelle ja sen lähelle. Teho perustuu oman immuunireaktion paikalliseen tehostamiseen, joka raivaa muuttuneet solut alueelta. Ilman ärsytysreaktion ilmaantumista teho jää vaatimattomaksi. Toinen vaihtoehto on diklofenaakkivoide, joka ärsyttää ihoa vähemmän.

Hiilidioksidilaseria käytetään huulen aktiinisen keiliitin kuorintaan.

Okasolusyövän sairastaneiden seuranta tiheys riippuu syövän aktiivisuudesta ja siitä, kuinka paljon tervettä kudosta leikkauksessa on poistettu kasvaimen ympäriltä ja onko syöpä levinnyt imusolmukkeisiin.

Huonosti erilaistuneen okasolusyövän sairastaneiden jälkiseuranta on aktiivista, mutta se voidaan useimmiten toteuttaa perusterveydenhuollossa. Nämä syövät uusiutuvat melko herkästi. Mahdolliset etäpesäkkeet ilmenevät yleensä kahden vuoden sisällä leikkauksesta.

Pienten ja pinnallisten okasolusyöpien ennuste on hyvä. Ihon yläosiin rajoittuvat valovaurioalueiden pitkälle erilaistuneet okasolusyövät ovat myös melko vaarattomia, sillä niistä vain joka sadas lähettää etäpesäkkeitä.

Selvästi pahanlaatuisempia ovat ilman ennakko-oireita kehittyvät, nopeasti kasvavat ja varhain pinnaltaan rikkoutuvat haavaumat. Osa leviävistä, matalan erilaistumisasteen okasolusyövistä lähettää etäpesäkkeitä jo varsin aikaisin. Myöhäinen hoitoon hakeutuminen heikentää ennustetta.

Okasolusyövän viisivuotisennuste on 94 prosenttia.