Keuhkosyöpä

Monien muiden syöpien tavoin myös keuhkosyöpä on varhaisvaiheessa oireeton. Tietyissä keuhkojen osissa syöpä voi kasvaa suureksikin ennen kuin se aiheuttaa oireita.

Keuhkosyövän tavallisia ensioireita ovat yskä, veriset yskökset, hengenahdistus, kipu ja toistuvat keuhkotulehdukset. Usein ensioireet ovat sellaisia, että niitä ei osata yhdistää keuhkosyöpään eikä niiden perusteella hakeuduta tutkimuksiin.

Keuhkosyöpä löydetään valitettavan usein vasta sitten, kun alkuperäinen kasvain on jo ehtinyt lähettää etäpesäkkeitä muualle elimistöön. Levinnyt keuhkosyöpä aiheuttaa tavallisesti yleisoireita, kuten ruokahaluttomuutta, heikkoutta, väsymystä, kuumeilua ja laihtumista.

Kasvaimen sijainti ja leviäminen keuhkoissa vaikuttavat siihen, millaisia oireita syöpä aiheuttaa. Joskus potilaalla on rintakehän tai hartian kipua, käheyttä tai nielemisvaikeuksia. Jos kasvain painaa yläonttolaskimoa, kaula ja kasvot voivat turvota ja se voi aiheuttaa hengitysvaikeuksia erityisesti selinmakuulle mennessä.

Myös etäpesäkkeiden aiheuttamat oireet riippuvat pesäkkeiden sijainnista. Maksapesäkkeet voivat aiheuttaa pahoinvointia ja painon tunnetta oikeassa kylkikaaressa. Luustopesäkkeet aiheuttavat kipua ja särkyä. Aivoissa olevat etäpesäkkeet voivat aiheuttaa kouristuskohtauksen tai halvausoireita.

Tupakointi on tavallisin keuhkosyövän aiheuttaja, ja noin 90 prosenttia keuhkosyövistä johtuu tupakanpoltosta. Tupakansavussa on yli 5 000 kemiallista yhdistettä, ja niistä ainakin 60 aiheuttaa syöpää. Tupakoitsijan riski sairastua keuhkosyöpään on 15–30 kertaa suurempi kuin ihmisen, joka ei ole koskaan tupakoinut. Riskiin vaikuttavat tupakoinnin aloittamisikä, tupakoitujen savukkeiden määrä ja tupakointivuodet.

Myös tupakoimaton ihminen voi sairastua keuhkosyöpään, joskin vain joka kymmenes sairastunut on tupakoimaton. Passiivinen tupakointi eli altistuminen muiden tuottamalle tupakansavulle suurentaa sairastumisen vaaran 2–3-kertaiseksi. Tupakoinnin lopettaminen pienentää riskiä sairastua keuhkosyöpään, ja kymmenen vuoden jälkeen riski on merkittävästi pienentynyt, mutta edelleen suurempi kuin tupakoimattomilla.

Työ- ja elinympäristössä on useita tekijöitä, jotka suurentavat keuhkosyövän riskiä. Näitä ovat esimerkiksi arseeni-, nikkeli- ja kromiyhdisteet, radon sekä asbesti. Mikäli tupakoiva henkilö altistuu näille tekijöille, hänen on erityisen tärkeää harkita tupakoinnin lopettamista. Esimerkiksi asbesti suurentaa tupakoitsijan sairastumisriskin jopa 50-kertaiseksi.
Keuhkoahtaumatauti ja sairastettu tuberkuloosi suurentavat myös sairastumisen riskiä.

Joskus keuhkosyöpä löydetään sattumalta jo siinä vaiheessa, kun se ei vielä aiheuta oireita. Tavallisempaa kuitenkin on, että sairastunut hakeutuu itse tutkimuksiin oireiden takia.

Jos potilaalla epäillään keuhkosyöpää, keuhkoista otetaan ensiksi röntgenkuva eli keuhkokuva. Tavallisessa keuhkojen röntgenkuvassa näkyvät kasvaimet, joiden läpimitta on yli 1 cm.

Hoidon suunnittelun kannalta on erittäin tärkeää selvittää kasvaimen levinneisyys, mahdolliset etäispesäkkeet ja kasvaimen tyyppi. Puhalluskokeilla selvitetään keuhkojen tilavuutta ja toimintakykyä. Niiden perusteella arvioidaan, voidaanko keuhkosta ottaa koepala. Keuhkojen toimintakyky pitää selvittää, kun potilaan tilaa arvioidaan leikkaushoitoa tai sädehoitoa varten.

Sairauden levinneisyyttä tutkitaan keuhkojen ja ylävatsan tietokonetomografialla eli kerroskuvauksella. Se antaa viitteitä siitä, onko kasvain levinnyt keuhkojen imusolmukkeisiin, muualle keuhkoihin, luustoon tai vatsan elimiin. Joskus tietokonetomografian lisäksi tarvitaan PET-TT-tutkimusta, jossa kuvauksen merkkiaine kertyy syöpäkasvaimeen ja sen mahdollisiin pesäkkeisiin. Tutkimuksen tulkintaa voi vaikeuttaa se, että muut aktiiviset tilat kuten tulehdus keräävät PET-tutkimuksessa merkkiainetta.

Tutkimuksia jatketaan usein keuhkoputkien tähystyksellä eli bronkoskopialla. Tutkimuksessa potilaan nielu puudutetaan ja ohut ja taipuisa tähystin viedään suun (tai nenän) ja henkitorven kautta keuhkoihin. Putki toimii eräänlaisena kiikarina. Näin saadaan tarkempaa tietoa kasvaimen ulkonäöstä, koosta ja sijainnista. Toimenpide ei ole kivulias, mutta aiheuttaa usein yskänärsytystä. Tähystyksen yhteydessä lääkäri voi ottaa koepaloja eli biopsioita epäilyttävistä kohdista.

Mikäli kasvain ei tietokonekuvauksen perusteella näytä olevan keuhkoputken sisällä tai välittömässä läheisyydessä, voidaan kudosnäytettä yrittää saada neulan (ohutneulabiopsia, karkeaneulabiopsia) avulla ihon läpi joko keuhkon kasvaimesta tai sen etäpesäkkeestä. Kasvaimen sijainti keuhkoissa ja potilaan keuhkojen kunto vaikuttavat siihen, voidaanko tämä toimenpide tehdä.

Keuhkosyövän diagnostiikassa ei ole käytettävissä erityisiä verikokein todettavia merkkiaineita, eikä yleisistä laboratoriotutkimuksista ole hyötyä. Verikokeiden avulla arvioidaan potilaan yleistilaa esim. verenkuvalla sekä maksan ja munuaisten toimintaa kuvaavilla kokeilla.

Keuhkosyöpä jaetaan pienisoluiseen ja ei-pienisoluiseen muotoon. Valtaosa keuhkosyövistä on ei-pienisoluisia, ja alle 20 prosenttia keuhkosyövistä on pienisoluista tyyppiä. Pienisoluiset keuhkosyövät lähettävät etäpesäkkeitä jo varhain, ja ne ovat lähes aina toteamishetkellä levinneitä.

Keuhkosyövän hoidon valinta ja potilaan ennuste riippuvat kasvaimen kudostyypistä, levinneisyydestä ja potilaan yleiskunnosta. Ei-pienisoluisen keuhkosyövän levinneisyys ilmaistaan TNM-luokituksen avulla. T (tumor) kuvaa kasvaimen tunkeutumista ympäristöönsä, N (node) leviämistä läheisiin imusolmukkeisiin ja M (metastasis) mahdollisia etäpesäkkeitä. Imusolmukkeet ovat pieniä pavunkaltaisia suodattimia, joiden läpi imuneste virtaa.

TNM-luokituksen sijasta pienisoluinen keuhkosyöpä luokitellaan joko rajoittuneeksi (limited disease, LD) tai levinneeksi (extensive disease, ED).

Keuhkojen verisuonitus on tiheää, ja siellä on myös runsaasti imusuonia, joten syöpäsolut leviävät helposti. Keuhkosyöpä voi lähettää etäpesäkkeitä lähes mihin tahansa elimeen. Tavallisimmin se lähettää etäpesäkkeitä välikarsinan ja soliskuoppien imusolmukkeisiin, maksaan, luustoon, aivoihin ja lisämunuaiseen.

Keuhkosyövän levinneisyysluokitus

Emokasvain

T0 Ei viitettä emokasvaimesta

• Tis  Carcinoma in situ (syövän esiaste)
  TX Kasvain, joka on sytologisesti todettavissa, mutta ei näy kuvantamismenetelmillä eikä bronkoskopiassa

T1 Kasvain, jonka suurin läpimitta on enintään 3 cm ja jota ympäröi keuhkokudos tai sisusmyötäinen keuhkopussi, mutta joka ei näytä levinneen pääkeuhkoputkeen

• T1a: Kasvaimen suurin läpimitta on enintään 1 cm
•  T1b: Kasvaimen suurin läpimitta on yli 1 cm, mutta enintään 2 cm
• T1c Kasvaimen suurin läpimitta on yli 2 cm, mutta enintään 3 cm

T2 Kasvain, jonka suurin läpimitta yli 3 cm, mutta enintään 5 cm, ja jolla on jokin seuraavista ominaisuuksista:

• Levinnyt pääkeuhkoputkeen, mutta kasvain ei ulotu henkitorven harjuun (carina tracheae)
• Levinnyt viskeraalipleuraan
• Kasvaimeen liittyy atelektaasi (keuhkon alue painunut kasaan) tai keuhkoputken ahtautumisesta johtuvat keuhkotulehdus, joka ulottuu keuhkoportin seutuun tai koko keuhkoon

• • T2a: Kasvaimen suurin läpimitta on yli 3 cm, mutta enintään 4 cm
  •  T2b: Kasvaimen suurin läpimitta on yli 4 cm, mutta enintään 5 cm

T3 Kasvain, jolla on jokin seuraavista ominaisuuksista:Suurin läpimitta yli 5-7 cm tai kasvaa kiinni johonkin seuraavista: Rintakehän seinämä, palleahermo, sydänpussin ulompi lehti, useampi erillinen kasvain samassa keuhkolohkossa

T4 Yli 7 cm kokoinen kasvain tai kasvain, joka on levinnyt johonkin seuraavista rakenteista:

• Pallea,
• välikarsina,
• sydän,
• suuret verisuonet,
• henkitorvi,
• ruokatorvi,
• palaavahermo,
• nikaman solmu tai
• henkitorven harju
  Tai useampi erillinen kasvain saman keuhkon eri lohkoissa

Alueelliset imusolmukkeet

NX Imusolmukkeita ei voida arvioida
N0 Ei ole osoitettavissa etäpesäkkeitä alueellisissa imusolmukkeissa
N1 Etäpesäkkeitä tai emokasvaimen suora kasvu samanpuolisissa keuhkonsisäisissä, keuhkoputken vieressä sijaitsevissa imusolmukkeissa tai keuhkoportin imusolmukkeissa
N2 Etäpesäkkeitä samanpuolisissa välikarsinan imusolmukkeissa tai henkitorven harjun alaisissa imusolmukkeissa tai molemmissa
N3  Etäpesäkkeitä vastakkaisen puolen välikarsinan, vastakkaisen puolen hiluksen tai saman tai vastakkaisen puolen kylki- tai solisluun yläpuolisen alueen imusolmukkeissa

Kauempana olevat etäpesäkkeet

M0 Ei ole todettavissa
M1 Etäpesäkkeitä on osoitettavissa.

• M1a: Yksi tai useampi erillinen kasvain toisessa keuhkossa, keuhkopussin kasvaimia tai pahanlaatuinen keuhkopussin tai sydänpussin neste
• M1b: Yksi keuhkon ulkopuolinen etäpesäke
• M1c Useampia etäpesäkkeitä keuhkon ulkopuolella yhdessä tai useammassa elimessä

Levinneisyysasteet (stage)

Aste 0  TisN0M0

Aste I Paikallinen kasvain, joka ei ole levinnyt imusolmukkeisiin

• Aste IA1: T1aN0M0
• Aste IA2: T1bN0M0
• Aste IA3: T1cN0M0
• Aste IB: T2aN0M0

Aste II Paikallinen kasvain, jossa on tautia ainoastaan keuhkon sisäisissä tai keuhkoportin imusolmukkeissa, tai T2b/T3-kasvain, joka ei ole levinnyt imusolmukkeisiin

• Aste IIA: T2bN0M0
• Aste IIB: T1a-cN1M0,T2bN1M0, T3N0M0

Aste III Paikallisesti levinnyt tauti

• Aste IIIA: T3N1M0, T1a–2bN2M0, T4N0M0, T4N1M0
• Aste IIIB: T1a-T2bN3M0, T3-4N2M0
• Aste IIIc: T3-4N3M0

Aste IV Kasvain, joka on lähettänyt etäpesäkkeitä

• Aste IVa: T1a–4N0–3M1a-b
• Aste IVb: T1a-4N1-3M1c

Keuhkosyövän tyyppi, levinneisyysluokitus sekä potilaan yleiskunto ja keuhkojen toiminta vaikuttavat siihen, miten syöpää ryhdytään hoitamaan. Keuhkosyöpää voidaan hoitaa leikkauksella, sädehoidolla, täsmälääkkeillä, solunsalpaajilla tai immunologisilla syöpälääkkeillä riippuen syövän levinneisyydestä ja potilaan kunnosta. Usein yhdistetään eri hoitomuotoja. Lisäksi on mahdollista hoitaa lääkkeillä vain keuhkosyövän aiheuttamia oireita.

Jos potilas on iäkäs tai hänen yleiskuntonsa heikko, oireiden hyvä hoito hyödyttää häntä yleensä varsinaisia syöpähoitoja enemmän. Tilanne on sama myös silloin, jos syöpä on hoitoja aloitettaessa ehtinyt edetä jo niin pitkälle, että sairastuneen yleiskunto on huomattavasti heikentynyt.

Hyväkuntoisten ja varhaisvaiheen keuhkosyöpää sairastavien potilaiden hoidon tavoitteena on paraneminen tai pidentynyt elinaika. Tämä vaatii leikkaus-, säde- ja solunsalpaajahoitoja, joihin liittyy melko paljon haittavaikutuksia. Levinneeseen keuhkosyöpään ei ole olemassa parantavia hoitoja. Hoitojen tavoitteena levinneessä keuhkosyövässä on elinajan pidentyminen ja oireiden hoitaminen.

Leikkaus

Ei-pienisoluinen (levyepiteelikarsinooma, adenokarsinooma ja suurisoluinen anaplastinen karsinooma) keuhkosyöpä pyritään hoitamaan leikkauksella, jos se on mahdollista, koska leikkaus on ainoa parantava hoitomuoto. Valitettavasti vain vajaa neljännes keuhkosyövistä voidaan leikata, koska suurin osa syövistä on levinnyt jo ennen toteamista. Myös sairastuneen yleiskunto tai muut sairaudet voivat olla este leikkaukselle.

Pienisoluinen keuhkosyöpä lähettää jo varhaisessa vaiheessa etäpesäkkeitä, ja siksi se soveltuu hyvin harvoin leikattavaksi.

Leikkausta suositellaan, jos potilaan yleiskunto, keuhkojen toiminta ja sydämen kunto ovat riittävän hyviä. Kasvaimen pitää myös olla niin paikallinen, että se voidaan poistaa leikkauksella. Etäpesäkkeinen tai levinnyt keuhkosyöpä ei sovellu leikattavaksi.

Leikkaustapa valitaan kasvaimen sijainnin ja laajuuden perusteella. Leikkauksessa voidaan poistaa toinen keuhko kokonaan (pneumektomia) tai vain yksi keuhkolohko (lobektomia) tai kaksi lohkoa (bilobektomia) ja paikalliset imusolmukkeet. Leikkaus on iso. Keuhkosyöpä voidaan useimmissa tapauksissa soveltuvissa tapauksissa poistaa tähystysleikkauksella rintakehän avauksen kautta tehtävän leikkauksen sijaan.

Mikäli leikkauksessa todetaan syöpäsoluja imusolmukkeissa, kasvain on kookas tai poistetussa keuhkon osassa on etäpesäkkeitä, voidaan antaa liitännäissolunsalpaajahoitoa leikkauksen jälkeen.

Sädehoito

Sädehoitoa annetaan sairastuneille, joita ei voida leikata ja joiden yleiskunto, keuhkojen toiminta ja kasvaimen levinneisyys riittävät sädehoidon toteuttamiselle. Sädehoidon tavoitteena on parantaa syöpä tai pidentää potilaan elinaikaa.

Sädehoito suunnitellaan tarkasti tietokonetutkimuksen avulla. Hoito kohdistetaan kasvaimen alueelle niin, että terveeseen keuhkokudokseen osuu mahdollisimman vähän säteilyä. Sädehoito kestää 4–6 viikkoa, ja se toteutetaan pieninä päivittäisinä annoksina.

Mikäli kasvain on kooltaan pieni eikä imusolmukkeissa tai muualla elimistössä ole syövän levinneisyyttä, sädehoito voidaan antaa ns täsmäsädehoitona (stereotaktinen sädehoito). Tämä hoito on vaihtoehtona leikkauksen sijaan silloin, kun leikkaukseen liittyy selvästi suurentuneet riskit. Sädehoitokertoja on yleensä 5 tai vähemmän, mutta sädehoito annetaan isommalla annoksella kohdistetusti kasvaimeen.

Sädehoitoon voidaan myös yhdistää solunsalpaajia, eli antaa kemosädehoitoa. Kemosädehoitoa käytetään ei-pienisoluisessa keuhkosyövässä, kun kasvainta ei voida leikata, mutta se on rajoittunut paikallisesti (levinneisyysaste III). Pienisoluisessa syövässä kemosädehoitoa käytetään rajoittuneen taudin hoidossa. Tämä hoitomuoto on rankka ja aiheuttaa paljon sivuvaikutuksia, ja siksi se sopii vain hyväkuntoisille.

Oireiden lievittämiseen voidaan myös käyttää sädehoitoa. Se lievittää hyvin esimerkiksi veristä yskää tai hengenahdistusta tai vaikka luupesäkkeiden aiheuttamia kipuja. Tällöin riittää lyhempi hoito.

Keuhkokasvaimen sädehoidon haitat kohdistuvat ensisijaisesti ruokatorven limakalvoon, mikä aiheuttaa nielemiskipua. Suuret sädeannokset voivat puolestaan aiheuttaa keuhkotulehduksen, joka ilmenee noin kolmen kuukauden, tai joskus pidemmänkin ajan kuluttua, hoitojen loppumisesta.

Sädehoitoa voidaan antaa aivoissa todettuihin keuhkosyövän etäpesäkkeisiin. Pesäkkeiden aiheuttamaa aivojen turvotusta ja myös sädehoitoon liittyvää aivojen turvotusta hoidetaan kortisonitableteilla. Aivoihin kohdistuva sädehoito aiheuttaa usein hiusten lähtöä.

Solunsalpaajat eli sytostaatit

Solunsalpaajahoito on pienisoluisen keuhkosyövän ensisijainen hoito. Yleisimmin käytettyjä solunsalpaajalääkkeitä ovat etoposidi yhdistettynä joko sisplatiiniin tai karboplatiiniin. Myös muita lääkkeitä voidaan käyttää. Tavallista on, että aluksi hoito auttaa hyvin ja suurin osa kasvaimista pienenee tai häviää kokonaan näkyvistä. Valitettavasti kasvain usein uusiutuu tai hoidon teho hiipuu.

Solunsalpaajahoito on myös levinneen ei-pienisoluisen keuhkosyövän ensisijainen hoitomuoto. Se pidentää potilaiden elinaikaa, lievittää oireita ja parantaa elämänlaatua. Tavallisesti käytetään yhdistelmäsolunsalpaajahoitoa, jonka yhtenä osana on sisplatiini tai karboplatiini. Iäkkäille tai huonokuntoisille potilaille käytetään haittavaikutusten takia vain yhtä solunsalpaajaa. Nykyisin solunsalpaajahoitoon yhdistetään usein immuno-onkologinen lääkehoito.

Ennen leikkausta annettava solunsalpaajahoitoa annetaan joskus valikoiduille potilaille. Sen tavoitteena on pienentää kasvainta ennen leikkausta ja vaikuttaa mahdollisimman varhain piileviin etäpesäkkeisiin. Tavallisesti annetaan kolme kuuria ennen leikkausta. Tätä hoitoa kutsutaan neoadjuvanttihoidoksi. Solunsalpaajahoitoa voidaan antaa myös yhtä aikaa sädehoidon kanssa, jolloin se voi tehostaa sädehoidon vaikutusta.

Leikkauksen jälkeen annettava liitännäissolunsalpaajahoito hyödyttää osaa ei-pienisoluista keuhkosyöpää sairastavia potilaita. Sitä voidaan käyttää, jos potilas on toipunut hyvin leikkauksesta ja hoito päästään aloittamaan 4–8 viikon sisällä leikkauksesta. Leikkauksen jälkeen annettavan solunsalpaajahoidon tavoitteena on tuhota emokasvaimesta mahdollisesti muualle levinneet syöpäsolut.

Oireita hoitavaa solunsalpaajahoitoa voidaan käyttää myös levinneessä tai paikallishoidon jälkeen uusiutuneessa ei-pienisoluisessa keuhkosyövässä. Tällöin käytettynä solunsalpaajahoito hillitsee oireita ja hidastaa taudin etenemistä. Joskus hoito saattaa jopa pienentää kasvaimia. Solunsalpaajahoitoa annetaan yleensä 4–6 hoitoa 3–4 viikon välein.

Solunsalpaaja aiheuttaa usein haittoja, joista valtaosa menee ohi. Tavallisimmat sivuvaikutukset ovat verisolujen määrän pieneneminen (hemoglobiinin lasku, valkosolujen tai verihiutaleiden lasku), joihin liittyen voi tulla väsymystä, infektio- ja vuotoherkkyyttä. Pahoinvointia voidaan nykyisin hoitaa tehokkailla pahoinvointia estävillä lääkkeillä, mutta ruokahalun väheneminen ja lievä pahoinvointi ovat tavallisia. Huono yleiskunto vähentää solunsalpaajahoidon tehoa, ja silloin myös haittavaikutuksia on enemmän.

Täsmälääkkeet

Niin sanottuja täsmälääkkeitä käytetään vain pienellä osalla keuhkosyöpäpotilaita, sillä kaikki syöpätyypit eivät ilmennä suunnatulle lääkehoidolle reagoivia solumuutoksia eivätkä kyseiset lääkitykset silloin hyödytä potilasta.

Keuhkosyövän hoidossa käytössä ovat gefitinibi, erlotinibi, afatinibi ja osimertinibi, joita käytetään silloin, kun syöpäkasvaimesta löytyy epidermaalisen kasvutekijän reseptorin poikkeavuus, jota kutsutaan aktivoivaksi mutaatioksi. On olemassa muita harvinaisia molekyyligeneettisiä muutoksia, joihin on olemassa täsmälääkitys, joista tavallisin on ALK-geenin uudelleen järjestäytymä. Siihen käytetään täsmälääkkeinä kritsotinibia, alektinibia, lorlatinibia, seritinibia tai brigatinibia tilanteen mukaan. Viime aikoina on saatu käyttöön joitakin uusia lääkeaineita harvinaisten molekyyligeneettisten mutaatioiden hoitoon. Näitä lääkkeitä käytetään nykyisten hoitosuositusten mukaan vain levinneen ei-pienisoluisen keuhkosyövän hoitoon, kun kasvainkudoksen solutyyppi on adenokarsinooma ja kudoksesta löytyy kyseisen geneettisen tekijän muutokset.

Täsmälääkkeillä voidaan saada huomattavasti pidempi tautivapaa aika kuin solunsalpaajilla.

Immuno-onkologiset lääkkeet

Immunologiset hoidot ovat vakiintuneet levinneen ei-pienisoluisen keuhkosyövän hoitoon. Ne perustuvat siihen, että lääke ohjaa potilaan omia soluja tappamaan syöpäsoluja. Näitä lääkkeitä (atetsolitsumabi, nivolumabi, pembrolitsumabi, semiplimabi, durvalumabi) käytetään joko yksin tai solunsalpaajien kanssa yhdistelmänä.

Osalla potilaista hoitovaste voi olla pitkäkestoinen, mutta osalla potilaista ei saada vastetta lainkaan.

Immunologisista hoidosta voi tulla hankalia haittoja, jotka ovat erilaisia kuin solunsalpaajien haitat. Koska hoito perustuu siihen, että elimistön omia imusoluja eli lymfosyyttejä saadaan tappamaan syöpäsoluja, voi hoito aiheuttaa immuunivasteen myös elimistön omia soluja vastaan. Haitat ovat autoimmuunitautien tapaisia, ja tavallisimpi ovat kilpirauhasen toimintahäiriöt, ja erilaiset sisäelinten tulehdusreaktiot.

Hoitojen jälkeen sairastunut tapaa lääkäriä seurantakäynneillä. Seurannassa pyritään helpottamaan hoitojen aiheuttamia haittoja ja seuraamaan mahdollisia oireita. Lisäksi tuetaan sairastunutta tupakoinnin lopettamisessa.
Leikkauksen jälkeen sairastunut käy ensimmäisen kahden vuoden ajan seurantakäynnillä 3-6 kuukauden välein syövän asteesta riippuen. Sen jälkeen seurantakäyntien väli pidennetään vuoteen.

Noin puolet leikkauksella hoidetuista keuhkosyövistä uusiutuu. Valtaosa uusiutumista tulee ensimmäisen kahden vuoden sisällä hoidoista. Noin 70 prosenttia kaikkien keuhkosyöpien uusiutumista on kauempana elimistössä olevia etäpesäkkeitä, joihin ei ole parantavaa hoitoa.

Levinneen keuhkosyövän hoidon tavoitteena on oireiden lievittyminen ja elinajan pidentyminen. Solunsalpaajahoitojen jälkeen tautivapaata aikaa on yleensä noin 4–6 kk, mutta osalla tauti etenee hoidosta huolimatta nopeasti.
Täsmälääkkeillä on saatu parempia tuloksia, ja tautivapaata aikaa voi olla 6–12 kuukautta, joskus pidempäänkin. Mikäli sairastuneelle voidaan antaa immunologista hoitoja, ja kasvain selvästi pienenee hoitojen aikana, ennuste voi olla huomattavasti parempi, ja pienellä osalla potilaista tautivapaata aikaa voi olla jopa vuosia

Suurin osa sairastuneista saa ainakin yhden solunsalpaajahoitosarjan. Taudin edetessä voidaan harkita toista solunsalpaajahoitoa, mikäli sairastuneen kunto pysyy kohtuullisen hyvänä.

Keuhkosyöpäpotilaiden ennusteet vaihtelevat paljon, eikä tyypillistä ennustetta voi sanoa. Ennusteeseen vaikuttavat sairauden levinneisyysaste, potilaan ikä ja sukupuoli sekä yleisoireiden esiintyminen (laihtuminen) ennen hoitoa. Paikallinen ei-pienisoluinen keuhkosyöpä voidaan hoitaa parantavasti leikkauksella, mutta levinneen ei-pienisoluisen keuhkosyövän ennuste on edelleen huono. Eloonjäämisaika on jonkin verran parantunut viimeisten vuosien aikana kohdennettujen hoitojen ansiosta.

Keuhkosyöpää sairastavien naisten ennuste on jonkin verran parempi kuin miesten. Tämä johtuu siitä, että naisilla esiintyy vähemmän pienisoluisia keuhkosyöpiä, joiden ennuste on huonoin. Keskushermostossa, luustossa tai maksassa olevat etäpesäkkeet huonontavat ennustetta.

Keuhkosyövän sairastaneista miehistä on viiden vuoden kuluttua diagnoosista elossa 13 prosenttia ja naisista 21 prosenttia. Keuhkosyövän eri alatyyppien taudinkulku vaihtelee syöpäbiologisista tekijöistä johtuen ja osassa alaryhmistä ennuste on huomattavasti keskimääräistä parempi.