Levinnyttäkin melanoomaa hoidetaan hyvin tuloksin
Ihomelanooma lisääntyy edelleen, mutta sen hoidot ovat kehittyneet suurin harppauksin. Levinneenkin taudin kanssa voidaan usein elää vuosia.
Lue artikkeli
Ihomelanooma lisääntyy edelleen, mutta sen hoidot ovat kehittyneet suurin harppauksin. Levinneenkin taudin kanssa voidaan usein elää vuosia.
Lue artikkeli
Vertaistukikoulutus antoi hyvät valmiudet toimia vertaistukijana, kertoo Tuija Etula. Hän on Coloresin, Suomen suolistosyöpäyhdistyksen vapaaehtoinen.
Lue artikkeli
Huolestuttavalta vaikuttava luomi tai ihomuutos kannattaa käydä näyttämässä omassa terveyskeskuksessa. Pääkaupunkiseudulla asuvien on myös mahdollista lähettää sähköisen palvelun kautta kuva lääkärille alustavaa diagnoosia varten.
Lue artikkeli
Juha Pekka Turunen aloitti Syöpäjärjestöjen pääsihteerinä 1.4.2022.
Lue artikkeli
Etäliikuntaan voi osallistua missä vain. On tärkeää, että syöpään sairastunut harrastaa liikuntaa ja liikkuu monipuolisesti jo heti diagnoosin saatuaan.
Lue artikkeli
Ruskettunut iho on useimpien mielestä edelleen hyvännäköinen, vaikka ruskettuneella emme ehkä tarkoita yhtä tummaksi paahdettua ihoa kuin 80-luvulla. Onneksi asenteet ovat muuttuneet, kymmenisen vuotta sitten 76 prosenttia oli sitä mieltä, että ruskettunut iho on hyvännäköinen, nyt sitä mieltä on enää 63 prosenttia.
Lue artikkeli
Kuntoutuskursseilla tehdään kaikenlaista, kurssilla voi vaikka opetella melomaan. Teemakurssit ovat valtavan suosittuja, melonnan lisäksi on tarjolla monenlaista liikuntaa, tanssi- ja taideterapiaa. Kurssi voi olla viiden päivän irtiotto poissa kotoa tai tapaamisia on kerran viikossa parin kuukauden ajan. Myös etänä voi osallistua monelle kurssille.
Lue artikkeli
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja Seppo Rajaniemi on sananmukaisesti liikkuva ihminen. Hänen hyvä hetkensä liittyy usein liikuntaan ja erityisesti pyöräilyyn.
Lue artikkeli
Anssi Auvinen on Tampereen yliopistossa epidemiologian professorina ja Eturauhassyövän tutkimuskeskuksen johtaja. Hänelle myönnettiin Syöpäsäätiön suurapuraha viime vuonna.
Lue artikkeli
Lappeenrantalainen Leena Eloranta sairasti melanooman ja on nyt vahvasti mukana Syöpäjärjestöjen vapaaehtoistoiminnassa. Hän on löytänyt itselleen sopivan paikan Suomen Syöpäpotilaiden hallituksesta ja Saimaan Syöpäyhdistyksen vertaistukijana.
Lue artikkeliVoit chattailla syöpään erikoistuneen sairaanhoitajan kanssa – tai soittaa tai lähettää viestin. Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelu on tarkoitettu sinulle, jota syöpä koskettaa.
Voit keskustella chatissä hoitajan kanssa klo 9–15 välillä. Näet chat-kuvakkeen sivustolla oikeassa alanurkassa.
Lue lisääNeuvontapuhelin palvelee numerossa 0800 19414. Hoitaja vastaa puhelimeen maanantaisin ja torstaisin klo 10-18 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10-15. Palvelu on maksuton.
Lue lisääVoit saada vertaistukea sekä kahden kesken tukihenkilön kanssa, että vertaisryhmässä. Vertaistukea on tarjolla sekä kasvokkain että etänä.
Lue lisää