”Olen pienen hetken syöpäpotilaan elämässä”
Margita Strandberg-Heinonen on Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen vastaava hoitaja Vaasassa.
Lue artikkeliMargita Strandberg-Heinonen on Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen vastaava hoitaja Vaasassa.
Lue artikkeliTanssia voi olla monenlaista. Jokainen, olipa minkä tahansa kuntoinen tai ikäinen, voi tanssia. Jo pieni käden liike voi ilmaista paljon.
Lue artikkeliKun Diana Sillforsilta löytyi suolistosyöpä ja myöhemmin etäpesäkkeitä maksasta, sairaus muutti tärkeysjärjestystä. Hän ymmärsi, että vähemmälläkin työnteolla pärjää. Avanne, tukanlähtö ja muut syövän sivuvaikutukset eivät huolettaneet, kunhan elämä jatkuu.
Lue artikkeliGeeniteknologia kehittyy nykyisin huimaa vauhtia myös syöpätutkimuksessa. Geenien käyttömahdollisuudet lääketieteessä ja terveyden edistämisessä ovat suuruusluokaltaan valtavat, mutta kehityksellä on myös kääntöpuolensa, joka vaatii yhteiskunnallista keskustelua.
Lue artikkeliKesällä useimmilla meistä on mainio mahdollisuus kääntää ajatukset omaan ruokailuun, siihen miten syö ja mitä syö.
Lue artikkeliTupakoinnin lopettaminen pienentää sairastumisriskiä kaikenikäisillä ja parantaa syöpäpotilaan ennustetta.
Lue artikkeliSyöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller tekee tiiminsä kanssa valtavasti töitä Roosa nauha -keräyksen onnistumiseksi.
Lue artikkeliKatsoin ulos Kotkan keskussairaalan ikkunoista. Näkymä oli sama kuin täsmälleen 37 vuotta sitten, jolloin pidin vastasyntynyttä esikoista rinnallani. Vauva hamusi rintaani ja luonto tarjosi parastaan. Imetin esikoistani melkein vuoden, niin että hän osasi jo juosta äidin luo hörppäämään kesken leikin. Imetys oli minulle nautinto, etenkin silloin kun rinnat olivat täynnä. Myös puolisoni nautti rinnoistani, ne olivat suuret ja pyöreät, luomut.
Lue artikkeliJanina Fry heittäytyy innolla uusiin haasteisiin, niin Tanssii tähtien kanssa -tanssikilpailuun kuin Roosa nauha keräykseenkin.
Lue artikkeliSyöpäjärjestöjen neuvontapalveluihin tulee paljon kysymyksiä syöpäriskin periytyvyydestä.
Kokosimme tähän viisi yleisintä kysymystä ja vastauksemme niihin.
Voit chattailla syöpään erikoistuneen sairaanhoitajan kanssa – tai soittaa tai lähettää viestin. Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelu on tarkoitettu sinulle, jota syöpä koskettaa.
Voit keskustella chatissä hoitajan kanssa klo 9–15 välillä. Näet chat-kuvakkeen sivustolla oikeassa alanurkassa.
Lue lisääNeuvontapuhelin palvelee numerossa 0800 19414. Hoitaja vastaa puhelimeen maanantaisin ja torstaisin klo 10-18 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10-15. Palvelu on maksuton.
Lue lisääVoit saada vertaistukea sekä kahden kesken tukihenkilön kanssa, että vertaisryhmässä. Vertaistukea on tarjolla sekä kasvokkain että etänä.
Lue lisää