Syöpäoireiden takia on korona-aikanakin tärkeää hakeutua pikaisesti lääkäriin
Koronapandemia yllätti Suomen viime keväänä ja syöpänäytteitä otettiin alkuvuodesta selvästi vähemmän kuin aiemmin.
Lue artikkeli
Koronapandemia yllätti Suomen viime keväänä ja syöpänäytteitä otettiin alkuvuodesta selvästi vähemmän kuin aiemmin.
Lue artikkeli
Sari-Maija Nurmi on suomalaisista munuaissyöpäpotilaista ensimmäinen, jonka hoidossa voitiin käyttää immuuniterapiaa sen jälkeen, kun lääke oli siihen tarkoitukseen hyväksytty. Hänellä oli kymmeniä etäpesäkkeitä, jotka ovat nyt pysyneet poissa neljä vuotta.
Lue artikkeli
Immuunihoidot ovat jo osa monen syövän hoitoa, ja ne voivat parantaa myös levinneen syövän ennustetta merkittävästi. Immuunihoitojen nopea tuleminen luo ennennäkemättömiä haasteita tutkimukselle, terveydenhuoltojärjestelmälle ja yhteiskunnalle, sanoo tutkijaprofessori Juha Klefström.
Lue artikkeli
Ivalossa toimivat Maria Pehkonen ja Raisa Similä hoitavat terveyskeskuksen sairaanhoitajan työn lisäksi myös syöpäpotilaita. Sijainti kaukana keskussairaalasta antaa oman leimansa työhön.
Lue artikkeli
Margita Strandberg-Heinonen on Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen vastaava hoitaja Vaasassa.
Lue artikkeli
Tanssia voi olla monenlaista. Jokainen, olipa minkä tahansa kuntoinen tai ikäinen, voi tanssia. Jo pieni käden liike voi ilmaista paljon.
Lue artikkeli
Kun Diana Sillforsilta löytyi suolistosyöpä ja myöhemmin etäpesäkkeitä maksasta, sairaus muutti tärkeysjärjestystä. Hän ymmärsi, että vähemmälläkin työnteolla pärjää. Avanne, tukanlähtö ja muut syövän sivuvaikutukset eivät huolettaneet, kunhan elämä jatkuu.
Lue artikkeli
Vaikka Pompier-ravintoloiden isä Janek Bjurström on poissa, hän on silti läsnä. Työyhteisössä on huomattu, että vaikka paljon on muuttunut, kaiken ei tarvitse muuttua.
Lue artikkeli
Suomessa merkittävä osa avanneleikkauksista tehdään peräsuolen syöpää sairastaville potilaille. Avannehoitaja Inga-Lill Mäkelä tapaa potilaita ennen ja jälkeen leikkauksen.
Lue artikkeli
Veli-Matti Partanen työskentelee väitöskirjatutkijana Suomen Syöpärekisterissä. Hän koordinoi yhteispohjoismaista NordScreen-projektia, jossa kehitetään indikaattoreita kohdunkaulan syövän seulontaohjelmien arviointiin.
Lue artikkeli