Liikunta palautti ilon ja voimat

Teki tiukkaa palata sairauden jälkeen kuntosalille, kun voimat olivat olemattomat. Mutta sitkeä liikkuminen palautti Reijo Rantalan työkunnon ja toi mahtavan fiiliksen.

Kun Reijo Rantalan äiti viimeisinä vuosinaan oli sairaalassa ensin vajaan viikon, hän kotiutui keppien kanssa. Seuraavan sairaalareissun jälkeen äiti alkoi kulkea rollaattorin kanssa ja sitä seuraava vei hänet jo pyörätuoliin. Se oli Rantalalle opetus. Lihasvoimat katoavat, ellei niitä ylläpidä.

Ennen omaa sairastumistaan aluemyyntipäällikkö Reijo Rantala teki pitkiä koiralenkkejä vaimonsa kanssa ja treenasi kuntosalilla. Lokakuussa 2014 alkoivat selkäkivut, joihin lääkäri määräsi kipulääkettä. Uusi käynti toi viikon sairaslomaa, lisää kipulääkettä ja lähetteen fysioterapeutille, mutta kivut vain pahenivat.

– Menin akupunktioonkin piikkipelostani huolimatta. Muutaman piikin jälkeen meinasi taju lähteä.

Joulukuun puolivälissä kipu yltyi sietämättömiksi. Tällä kertaa lääkäri tutki kunnolla, ja munuaisten vierestä löytyi nyrkinkokoinen imusolmukemassa.

Piikkipelkoiselle Rantalalle oli luvattu, että varjoainekuvausta varten ei tehdä nahkaan reikiä, joten hän kauhistui, kun käteen piti laittaa kanyyli. Sairaanhoitaja sanoi, että sinulla on munuaissyöpäepäily, ja kanyyli pitää nyt laittaa.

– Lääkärit eivät olleet sitä ennen puhuneet syöpäepäilystä mitään, Rantala sanoo.

Koepala otettiin 22. joulukuuta, ja jouluaattoaamuna Rantala kävi verikokeissa.

Rantalalla on kaksi aikuista poikaa, joista nuorempi asui tuolloin vielä vanhempiensa luona.

– Se oli erilainen joulu, tunteet olivat ristiriitaiset.

Solunsalpaajahoidot alkoivat 30. joulukuuta, mutta vasta runsaan viikon kuluttua varmistui diagnoosiksi non-Hodgkinin lymfooma, hidas ja krooninen.

– Olin ensimmäisen hoitokerran jälkeen yön sairaalassa, mutta uuttavuotta vietimme kuitenkin ystävien kanssa. Alkoholia en nauttinut, ja välillä itkettiinkin, mutta silti oltiin yhdessä ja juhlittiin. En yhtään tiennyt, mitä oli tulossa.

”Tuskin jaksoin postilaatikolle mennä”

Solunsalpaajahoitojen myötä Reijo Rantalalle tuli 15 kiloa lisää painoa.

– Söin jäätelöä ja karkkia ihan hirveästi, mutta lääkärini sanoi, että tässä tilanteessa on parempi lihoa kuin laihtua.

Pahoinvointia ei juuri ilmennyt, mutta voimat olivat vähissä. Hän oli vuorotellen puolitoista viikkoa töissä ja saman sairauslomalla. Pidemmällä myyntireissulla päivään mahtui vain yksi asiakaskäynti, toista ei jaksanut.

Pahimmillaan Rantala jaksoi hädin tuskin mennä postilaatikolle. Kävelylenkeillä hän kävi voimiensa mukaan ja joskus kääntyi puolimatkasta kotiin, kun vaimo jatkoi koirien kanssa.

– Cairnterrierimme Pele ja Messi ovat pieniä, mutta hyviä liikkumaan.

Kun hän jälkeenpäin kysyi nuoremmalta pojaltaan, miten isän syöpä oli hänen mielestään mennyt, poika sanoi: ”sehän meni tosi hyvin, eihän sulla ollut mitään”.

– Olin suojellut sitä kotona asuvaa poikaa. Olin aamulla pirteänä, kun hän heräsi aamupalalle. Kun hän oli mennyt kouluun, saatoin maata koko päivän.

Rasittava liikunta jopa pelotti Rantalaa. Taustalla oli muisto kaksi vuotta aikaisemmin kuolleen isonveljen sairaudesta.

– Veljelläni oli keuhkosyöpä, ja hän kuoli sydänkohtaukseen Turun Karina-kodissa. Se pelotti.

Kun Rantalalla vielä epäiltiin munuaissyöpää, hän etsi siitä tietoja netistä.

– Sitten olinkin mielestäni jo kuoleman porteilla.

Rantala kehuu silloista lymfooma.fi-sivustoa ja muitakin sairaalojen ja syöpäjärjestöjen informatiivisia nettisivuja, jotka antavat toivoa, toisin kuin netistä kahdeksan vuotta sitten löytyneet.

Hoitojen aikanakin voi liikkua

Vielä vähän aikaa sitten syöpäpotilaita kehotettiin lepäämään. Nyt puhaltavat vähän eri tuulet. Reijo Rantala on ajan hermolla, koska hän käy hematologisten syöpäpotilaiden kursseilla kuuntelemassa luentoja ja vertaistukihenkilönä kertomassa oman tarinansa.

– Esimerkiksi Ruotsissa potilas saa kuntopyöräillä samalla, kun sytostaatit tippuvat suoneen – toki voimiensa mukaan. Hoitojen aikana kannustetaan muutenkin harrastamaan liikuntaa enemmän kuin ennen.

Rantala on aina urheillut: ”kokeillut kaikkia lajeja, missään en ole pärjännyt”, hän vähättelee. Juniorina hän pelasi seuratasolla koripalloa ja jalkapalloa. Tennistä, squashia ja kaukalopalloa on kokeiltu. Turkulaisessa kaukalopalloseurassa Portsan Norsuissa (PorNo) hän käytti pinkkiä pelipaitaa.

– Kun sairastuin, he lähettivät kortin, vaikka en heitä kovin hyvin tuntenut.

Kun puolen vuoden solunsalpaajajakso päättyi, Rantala pidensi koiralenkkejään ja alkoi saman tien käydä kuntosalilla. Hän kuitenkin järkyttyi siitä, kuinka heikoksi oli sairauden aikana tullut.

– Olen isokokoinen mies, ja minun jälkeeni laitteelle tuli pieni neitokainen lisäämään painoja.

Rantalan itsetunto kuitenkin kesti, jokainenhan treenaa vain itsensä vuoksi.

Hän muisteli äitiään ja tiedosti, miten tärkeitä ovat käsivoimat, että pystyy itseään auttamaan, ja jalat, että pystyy nousemaan tuolista.

– Ihmisten pitäisi ymmärtää, että koko ajan pitäisi tehdä niitä juttuja! Kun salit olivat koronan aikana tauolla, huomasin sen jälkeen, että hittolainen, piti taas aloittaa pienemmillä painoilla!

Kuntosalille on vaihtoehtoja

Kaikki eivät halua mennä kuntosalille, vaikka tiedostavat lihaskunnon tärkeyden etenkin iän karttuessa. Mutta kotonakin voi tehdä paljon.

– Omaa painoaan hyödyntäen voi tehdä vatsa- ja selkälihasliikkeitä. Ja jos on paljon painoa, se on vielä tehokkaampaa, Reijo Rantala sanoo ja nauraa.

Keppi- ja kuminauhajumppa ovat käteviä. Kotiin voi myös ostaa painoja, ja jos ei ole kahvakuulaa, voi nostella lapsenlasta.

– Meillä on kaksi, kolmevuotias ja puolivuotias.

Rantala on löytänyt Syöpäjärjestöjen etäliikuntasivut, joiden avulla liikuntaa voi harrastaa juuri silloin, kun itselle sopii.

– Sieltä löytyy videoita eri tasoisille liikkujille, aivan huonokuntoisillekin. Käykää ihmeessä tutustumassa, Rantala kehottaa.

Syöpä ei synny matalasta mielialasta, mutta toipumisessa mielen hyvinvoinnilla on iso merkitys. Se kannustaa pitämään itsestä huolta, lepäämään ja liikkumaan silloin, kun niiden aika on.

Kun mieli on matala, ei ehkä viitsisi lähteä ulos.

– Mutta kun on lähtenyt ja käynyt lenkillä tai salilla, niin hittolainen, kuinka hyvä fiilis sen jälkeen onkaan!

Jos viruu koko päivän sisällä ilman raitista ulkoilmaa, se syö aivojen toimintakykyä. Mutta jos näkee vaivaa kuntonsa eteen, oppii arvostamaan kehoaan ja miettimään, mitä laittaa suuhunsa. Ei tule ahmittua suklaata ja jäätelöä kuten ennen.

Vaimon ja koirien kanssa tehdyt lenkit ovat Rantalalle erityisen rakkaita. Sairauden aikana pariskunta paransi kävellessään maailmaa ja puhui päivän asiat kuntoon.

– Minulla on aivan mahtava vaimo, hän on tukenut sairauden aikana kaikissa asioissa ja ymmärtänyt huonoimpinakin päivinä.

Tiina Pelkonen
kuvat Tomi Westerholm