”Ei sen kummempi kuin muukaan tauti”
Marjatta Kärkkäinen, 75, on selvinnyt rintasyövästä ja puoliso Martti Hintukainen, 78, eturauhassyövästä. Kesällä Marjatalla todettiin imusolmukesyöpä, jonka hoidot ovat vielä kesken. ”Tässä iässä miltei kaikilla on jotakin vaivaa, isompaa tai pienempää. Meillä on sellainen asenne, että ajatellaan myönteisen kautta ja luotetaan lääkäreihin”, sanoo Marjatta.
”En ole vielä saanut hankituksi uutta peruukkia, joten kaivoin laatikon pohjalta tämän 15 vuotta vanhan”, sanoo Marjatta Kärkkäinen ja sipaisee vaaleaa polkkatukkaansa.
Peruukin pohjamateriaali on vanhanaikainen ja ehkä jo vähän hapertunutkin, mutta kuulemma toimii vielä.
”Yritin pudistella tämän hyvin ja pidin muutaman päivän muovipussissa pakastimessakin, jotta mahdolliset pöpöt kuolisivat”, hän selittää.
Peruukki on ajalta, jolloin Marjatta sairastui rintasyöpään toukokuussa 2010. Toinen rinta leikattiin kokonaan ja sytostaattihoidot veivät hiukset.
”En silloin erityisesti miettinyt tukkaani. Se tuntui pieneltä murheelta. Tosin en minä niin hirveästi muutenkaan huolehtinut, luotin hoitoihin ja uskoin paranevani.”
Marjatan äiti oli ollut syöpäpotilas ja yksi sisar oli kuollut syöpään, joten tilanne oli tavallaan tuttu. Hänen oma rintasyöpänsä ei ollut erityisen aggressiivinen, ja se löydettiin ajoissa.
”Otin sairastumiseni realistisesti ja asennoiduin myönteisesti. Vajaan vuoden kuluttua löydöksestä olin jo töissä, ensin tämä peruukki päässä ja seuraavana kesänä minulle oli jo kasvanut lyhyt kihara tukka.”
Nyt peruukille oli yllättäen taas tarvetta. Uusi syöpädiagnoosi ei säikäyttänyt Marjattaa, vaan hän uskoo, että tämäkin hoituu. Myös puoliso Martti Hintukainen on sairastanut syövän ja hänkin on selvinnyt siitä.
Robotti leikkasi siististi
Ollaan omakotitalossa Ruskon kirkonkylässä, Turun lähellä. Marjatta kertoo, että talo on valmistunut vuonna 1976 ja se on hänen miehensä Martin rakentama.
Martti puhuu sanoja tiivistelevää länsimurretta ja kertoo asuneensa samalla seudulla koko elämänsä. Marjatta on aikanaan muuttanut Turkuun Keski-Suomesta. Martilla on kaksi aikuista tytärtä avioliitosta ajalta ennen Marjattaa, yhteisiä lapsia pariskunnalla ei ole.
Martin asenne syöpään on yhtä realistinen kuin puolisollakin. Hän ei ole kantanut suurta huolta sen enempää Marjatan kuin omastaankaan syövästä.
”Ei syöpä sen kummempi ole kuin muutkaan taudit. Melkein kaikilla on tässä iässä jo jotakin, vanhuuden vaivoja tai vakavampia sairauksia, vain harvat selviävät terveenä hautaan.”
Martilla todettiin eturauhassyöpä vuonna 2011, vuosi Marjatan rintasyövän jälkeen.
”Kaverilla oli todettu samainen tauti vähän aiemmin, joten päätin mennä kokeisiin”, Martti muistelee.
”Pääsin leikkaukseen nopeasti ja homma sujui siististi.”
Hänelle tehtiin robottileikkaus, avohaavaa ei tarvittu lainkaan. Syöpä havaittiin onneksi niin ajoissa, että sytostaatteja tai edes sädehoitoja ei annettu. PS-arvoja seurattiin kuitenkin tarkasti, ja myöhemmin, vuonna 2019 Martti sai 30 kertaa sädehoitoa, siinä kaikki.
”Läheisen sairastuminen on aina isompi juttu kuin omat taudit, joten tietysti huolehdin Martin puolesta”, kuvailee Marjatta, mutta jatkaa että kumpikaan heistä ei todellakaan ole asioita vatvovaa ja huonoja vaihtoehtoja miettivää tyyppiä.
Palkitsevaa tukityötä
Marjatta oli ollut Syöpäjärjestön jäsen jo vuosia ”ihan kannatuksesta, äidin sekä siskon syövän jälkeen”. Sairastuttuaan hän kävi kerran järjestön vertaistukitilaisuudessa.
”Tuntui kuitenkin, että en tarvinnut sitä. Rintasyöpiä on niin monenlaisia ja ihmiset ovat eri elämäntilanteissa. En välttämättä halunnut miettiä syövän moninaisia polkuja ja pelkoja. Halusin palata mahdollisimman pian tavalliseen arkeen.”
Sen sijaan Martin innostamana hän meni mukaan Etuset-kerhoon.
”Kun olin leikkauksessa, niin osastolla oli mukava sairaanhoitaja, joka suositteli sitä, ja pitihän se käydä katsomassa”, muistelee Martti.
Marjatta ilahtui, kun huomasi, että pariskunta voi mennä yhdessä mukaan toimintaan, ja että tällä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Etuset-kerholla oli kiinnostavia keskustelutilaisuuksia ja retkiä. Uusia ystäviä löytyi pian, ja nyt he ovat olleet mukana järjestössä jo yli kymmenen vuotta. He kuuluvat Etusetin toimikuntaan, ja kerhon toimikunnalla on säännöllinen tukipäivystysvuoro syöpäyhdistyksen infopisteellä TYKS:ssa.
”Sinne voi tulla juttelemaan peloistaan ja tuntemuksistaan tai kysellä apua sairastumiseen liittyvissä käytännön asioissa. Me olemme siellä vuorollamme joka viides viikko yhtenä päivänä.”
Marjatta sanoo, että vapaaehtoistyö on ollut palkitsevaa, tuntuu hyvältä, kun voi olla avuksi ja antaa ihmisille edes hitusen toivoa.
”Yleensä sanon, että ei kannata olla huolissaan. Aina on toivoa. Joskus tietysti kirpaisee, kun kohdalle osuu vaikka nuori isä, joka on saanut huonoja uutisia. Ja joskus näkee, kuinka sairastuneen on vaikea puhua, hän vain kävelee hiljaa ohi surunsa kanssa.”
Soutua, hiihtoa ja laulua
Sekä Marjatta että Martti ovat olleet eläkkeellä jo pitkään. Sähkösuunnittelijana toiminut Marjatta jäi vapaalle kymmenkunta vuotta sitten ja maansiirtoalan yrittäjä Martti myöhemmin. Tekemisiä ja harrastuksia pariskunnalta ei ole puuttunut. He ovat syöpäjärjestön lisäksi mukana eläkeläisjärjestössä ja Martti on seurakunnan miesryhmässä, pappakerhossa ja lisäksi hän on ollut muun muassa harmonikkakerhossa. Molemmat ovat harrastaneet myös kuorolaulua.
”Meillä on seisemän pariskunnan yhteisesti omistama lomaosake Pyhätunturilla, joten Lapissa on tullut hiihdettyä ja liikuttua melkoisesti. Joinakin vuosina olemme olleet siellä viisikin kertaa.”
Martti esittelee vierashuoneen palkintoseinää, jossa on soutumitaleita ja palkintoja, muistoja vuosien varrelta.
”Korona-aikana askartelin tällaisen taustan ja hyllykön, jossa ne ovat kauniisti esillä”, hän sanoo.
Pariskunnan elämä on jatkunut syöpähoitojen jälkeen melko lailla entiseen malliin. Kontrolleissa on käyty, mutta tilannetta ei ole ihmeemmin mietitty eikä pelätty. Martilla ei ollut edes syöpään liittyvää jatkolääkitystä, Marjatta söi lääkkeitä viisi vuotta. Kun diagnoosista oli kulunut kymmenen vuotta, hänet todettiin terveeksi.
Jotakin oli vialla
Viime keväänä Marjatta sai kuitenkin yllättäen huonoja uutisia. Hänellä oli ollut sitkeää flunssaa jo vuoden verran ja toisessa kyljessä tuntui jatkuvaa kipua.
”Äidillä oli ollut keuhkosyöpä, ja hän oli kuollutkin siihen, joten epäilin tietysti sitä. Menin terveyskeskukseen, siellä otettiin keuhkokuva ja sain antibioottikuurin, mutta oloni ei parantunut.
Marjatta luotti kuitenkin omiin tuntemuksiinsa. Hänen mielestään kaikki ei ollut hyvin, ja niinpä hän meni yksityiselle keuhkolääkärille selvittääkseen syyt oireilleen. Sieltä hänet ohjattiinkin TYKS:iin kuvauksiin, mutta keuhkosyövän sijaan paljastui jotakin muuta.
”Olin yllättänyt syövän lajista, mutta en säikähtänyt, sillä lääkäri osasi puhua kannustavasti. Hän sanoi, että sinulla on imusolmukesyöpä, mutta hoitoja löytyy.”
Kun diagnoosi oli selvä, kaikki sujui jälleen julkisellakin puolella hyvin ja rivakasti. Sytostaattihoidot alkoivat jo kesällä, ja nyt hiukset ovat jälleen lähteneet.
”Pitäisi tilata uusi peruukki, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi”, sanoo Marjatta. Tukkaa enemmän häntä harmittaa se, että vaikka olo on kohtuullisen hyvä, niin monet harrastukset ovat jääneet.
”Varsinkin näin flunssa-aikaan pitää olla varovainen, että kumpikaan meistä ei saa tartuntaa, kun minulla ovat nämä hoidot kesken. Laulukuoroonkaan emme ole tohtineet mennä, eikä varmaan uskalleta tänä talvena Lappiinkaan.”
Marjatta sanoo olevansa tyytyväinen julkiseen terveydenhoitoon ja pätevään sekä ystävälliseen TYKS in henkilökuntaan: ”Vakavasti sairas ihminen saa erittäin hyvää hoitoa, ei mitään valittamista.”
Sen sijaan hän antaa yhden neuvon, joka on tärkeä nimenomaan taudin toteamisvaiheessa: ”Ole sinnikäs, pidä huoli itsestäsi ja luota omiin tuntemuksiisi. Jos julkiselta puolelta ei löydetä syytä oireille – esimerkiksi väsymykselle, jatkuville kivulle tai tulehduksille – mutta kaikki ei silti tunnu olevan hyvin, niin varmista tilanne yksityislääkäriltä. Yksi kalliimpi lääkärikäynti saattaa olla elintärkeä askel ajoissa hoitoon pääsemisessä.”
Sairaudet kuuluvat elämään
Pariskunta aikoo jatkossakin asua omassa talossa, niin kauan kuin se on mahdollista. Toistaiseksi kunto on riittänyt.
”Olemme molemmat isoista perheistä, Martin lapsuudenkodissa oli kymmenen lasta, meillä yksitoista. Joukon jatkona oppi huolehtimaan itsestä ja toisesta”, sanoo Marjatta.
”Yrittämisen halu on aina ollut suuri, oli kyse sitten työstä, ihmisten kanssa pärjäämisestä tai vaikka sairastumisesta selviämisestä”, täydentää Martti.
He ajattelevat kumpikin positiivisesti, aina valoisalta kantilta.
”Ei me murehdita mitään. Ystäviäkin on sairastunut, ja moni on kuollutkin, se on surullista, mutta se kuuluu elämään. Kaikki täältä joskus lähdetään, ei se miksikään pelkäämällä muutu. Päivä kerrallaan eletään”, sanoo Martti, ja Marjatta jatkaa.
”Pikemminkin ajatus elämän rajallisuudesta ja kuolemasta on aiheuttanut sen, että osaan olla entistä kiitollisempi kaikista pienistäkin hyvistä asioista. Aamulla kun herään, niin edessä on uusi päivä.”
Teksti Sanna Wirtavuori
Kuvat Suvi Elo
