Harvinainen sarkooma vei käden, mutta Tessa Stenroos palasi työelämään
Kohouma solisluun takana johti ällistyttävään lopputulokseen, kun eläinlääkäri Tessa Stenroos, 40, sairastui viime vuonna äärimmäisen harvinaiseen sarkoomaan. Syöpä johti vasemman käden amputaatioon, mutta se ei kuitenkaan vienyt naisen valoisaa elämänasennetta.
”Oli maaliskuun alku vuosi sitten, kun valmistauduin seuraavana aamuna lähtemään Romaniaan vatsaontelon tähystyskurssille”, eläinlääkäri Tessa Stenroos aloittaa.
”Illalla huomasin soliskuopassa patin ja ymmärsin, että se pitää tutkia. Lievä huoli nousi heti, mutta olin odottanut kurssimatkaa kiihkeästi. Päätin varata ajan työterveyteen heti reissun jälkeen.”
Matkasta tuli elämyksellisempi lopulta muista kuin sisällöllisistä syistä, sillä jo välilaskukentällä Istanbulissa Stenroosin äiti soitti:
”Meidän pojalla oli murtunut käsi ja he olivat mummun kanssa päivystyksessä. Lisäksi äidin puoliso oli saanut aivoinfarktin. Seuraavana päivänä äiti soitti jälleen ja kyseli meidän pesukoneen käyttöohjeita, sillä kotiväki oli saanut vatsataudin.”
Stenroos itse ei tiennyt vielä silloin, että hän tulee seuraavien kuukausien aikana liittymään sairausryhmään, jollaisia on kirjattu koko maailmassa vain 24 kappaletta.
Kyllä se syöpä on
Työterveyslääkäri otti kyhmyn tosissaan ja ohjasi samana päivänä Stenroosin ultraan.
”Lääkäri sanoi heti, että joku tuumori siellä kyllä on ja sain lähetteen TT-kuvaan. Shokki iski siinä kohtaa ensimmäisen ja ainoa kerran. Isälläni on ollut kahdesti imusolmukesyöpä ja ajatus patin sijainnista vei luonnollisesti siihen. Olin kuitenkin luottavainen, sillä isä on selvinnyt sairaudesta kahdesti, miksi en minäkin.”
Prosessi eteni tietokonetomografia kuvauksista magneettikuviin ja siitä koepalojen ottoon. Stenroos on kiitollinen, että kaikki järjestyi lopulta hyvin nopeasti. Satasairaalasta Porista hänet siirrettiin pian Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, sillä siellä toimii sarkoomaan erikoistunut työryhmä.
”Ensimmäisissä alustavissa vastauksissa tiedettiin, että kyseessä ei ole aggressiivinen yksilö, vaikka ei tiedettykään mistä tarkemmin ottaen on kyse. Poissuljettiin siis ensin tavallisimpia syöpiä ja kun sarkoomaan päädyttiin, oli alatyypin määrittäminen haasteellisempaa.”
”Koepaloja otettiin lopulta useamman kerran, kun tutkittavaa materiaalia tarvittiin lisätutkimuksia varten aina Amerikkaan asti.”
Sarkooma on tukikudoksesta lähtevä kudosten pahanlaatuinen kasvain. Stenroosin sarkooma oli pahanlaisessa paikassa hermokimpun ympärillä, lähes kiinni keuhkopussissa, solisluussa ja ylimmissä kylkiluissa. Hän kuvailee paikkaa hankalaksi.
”Paikka oli hankala isojen verisuonten sijainnista vuoksi ja samassa paikassa oli myös käsivartta hermottava olkahermopunos. Jo hyvin varhain lääkärit puhuivat varovaisesti pahimmasta mahdollisesta eli koko käden menettämisestä. Onneksi, sillä sain aikaa tottua ajatukseen”, hän pohtii.
Jos selviän leikkauksesta ja hoidoista, pystyn elämään yhdellä kädellä”
Operaatiossa, jossa Tessa Stenroosin vasen käsi, solisluu, kaksi ylintä kylkiluuta sekä osa keuhkopussia poistettiin, tehtiin olkapään paikalle amputoidun käden kyynärvarresta eräänlainen kieleke, tai ”filee”, joksi Stenroos itse sitä kutsuu. Järeän leikkauksen myötä katosi siis myös vasen olkapää. Leikkaus tehtiin TAYS:ssa viime syyskuussa. Vaativaan leikkaukseen osallistui yhdeksän kirurgia ja heidän lisäkseen muuta sairaanhoidon henkilökuntaa. Tehohoito leikkauksen jälkeen kesti viikon.
”En pelännyt varsinaisesti kuolemaa, vaan sitä mitä kaikkea menetän, jos kuolen. Ja tietysti mietin lapsia, se on selvää.”
Stenroosilla ja hänen miehellään on kaksi lasta, 10-vuotias Jooa ja 6-vuotias Neela, jotka molemmat ovat kulkeneet reippaasti rinnalla, vaikka välillä onkin tarvinnut yhdessä itkeä ja ihmetellä. Kotiutumisen jälkeen uutta arkea on opeteltu yhdessä ja Stenroos on hiljalleen palannut myös töihin Porin Eläinlääkäripalveluun, jonka osaomistaja hän itsekin on. Jos kaikki menee hyvin ja keuhkoihin kertyvän nesteen määrä pienenee jatkossakin, kevään aikana työaikakin normalisoituu.
Eläimet elämäntyönä edelleen
”Rakastin kirurgiaa ja se on kurjaa, etten tietysti voi enää leikata”, Stenroos pohtii.
Työ eläinten parissa on hänelle kutsumusammatti ja lapsuudenhaave. Siitä puhuttaessa Stenroos on vakavimmillaan. Silti hän on jo näiden kuukausien aikana löytänyt uusia kiinnostuksen kohteita eläinlääketieteen parissa.
”Haluan olla edelleen asiakkaiden parissa. Isomummu kasvatti koiria ja sanoin jo nelivuotiaana mikä minusta isona tulee. Ajattelin, että mummu säästäisi siinä sitten rahaa, kun voisin lääkärinä auttaa koiria”, Stenroos nauraa.
”Olen tosi kiitollinen, että ehdin olla eläinlääkärinä jo 15 vuotta. Koulutus yhdistettynä pitkään kokemukseen antaa laajaa ymmärrystä, mitä kaikkea voin nyt uudessa tilanteessa tehdä. Ultraäänitutkimuksia olen nyt tehnyt todella paljon ja hoitanut sisätauti-, korva- ja ihopotilaita. Olen ymmärtänyt, että minulla ei ole ammatissani mitään hätää, vaikka toinen käsi puuttuu. Kysyntää Porissa olisi sydämen ultraäänitutkimuksiin, joten sekin on yksi vaihtoehto.”
Pirskahtelevaa elämännälkää ja viisaita pohdintoja somessa
Satakunnan Syöpäyhdistykseen Tessa Stenroos liittyi melko alkuvaiheessa prosessia, ensimmäisen Tampereen reissun jälkeen.
”Olen käynyt siellä keskustelemassa ja miehenikin on ollut pari kertaa mukana. Koen saaneeni sieltä luottamusta sairautta kohtaan, ettei tähän välttämättä kuole.”
”Nyt olen katsellut syöpäyhdistyksen kursseja, vaikka oma sairauteni onkin tosi harvinainen. Ehkä on muitakin, toisella tavalla harvinaisia syöpäpotilaita. Taideterapiaakaan en ole vielä kokeillut, hän pohtii.”
Jo viime kesänä, kun mistään ei ollut varmuutta Stenroos mietti sometilin avaamista sairastumiseen liittyen.
”Pohdin sitä paljon monelta kantilta ja sain lopulta kannustusta syöpäyhdistyksestäkin. Halusin ja haluan laittaa asioita myös itselle muistiin. Ei ajatuksiaan sitten muista enää myöhemmin.”
Nyt Instagramissa on @palojajapuolia -niminen tili, jolla on noin 4 500 seuraajaa. Tilillä hän pohtii sen hetkisiä tuntojaan avoimesti. Myös lukuisat viestit ja uudet tuttavuudet, joita somen kautta on tullut, ovat kannatelleet. Moni hämmästelee Stenroosiin valoisuutta ja kirkasta elämänasennetta vaikeiden hetkien ääressä.
”Ehkä tämän myötä olen tullut vielä selkeämmin itsekseni. Tähän liittyy myös tilanteen hyväksyminen. Koen vahvasti, että yksikätisyys on nyt osa minua, eikä sitä ole tarvetta peittää mitenkään. Jos joskus saan sellaisen myoelektronisen käden, jossa on toimintaa, sellainen voisi olla hyvä. Vielä siitä ei ole varmuutta, sillä ensin hermotuksen pitää lähteä toimimaan uuden kielekesiirteen kanssa.”
Se näyttääkin lupaavalta, sillä poistetusta kädestä siirretty osa on lähtenyt ”toimimaan” ja Stenroos saa haamukättä puristelemalla lihaksia liikutettua.
Elämä on nyt, vaikka identiteetti muuttuu
Nyt leikkauksesta on kulunut puolisen vuotta ja monenlaisia vaiheita on käyty läpi.
”Aavetuntemuksia on, mutta kipuja ei, se on hyvä juttu. Käyn kontrolleissa säännöllisesti ja aina se hiukan jännittää.”
Hiljattain Stenroos pohti somepostauksessaan uutta identiteettiään vammaisena.
”Yllätyin, miten automaattisesti esimerkiksi proteesihankinta lähti liikkeelle. Koen vahvasti uuden identiteettini ilman kättä, enkä koe tarpeelliseksi piilottaa sitä. Olen ollut huomaavinani kuitenkin, että yhteiskunta pyrkii peittämään vammaisuuden. Pohdin tätä asiaa paljon, koska se on itselleni uusi. Enhän koe muuttuneeni silti ihmisenä, vaikka raaja puuttuu. Tämä on asia, mikä vaatii mietiskelyä.”
Ehkä se vaatii myös rohkeita ja vahvoja suunnannäyttäjiä, lisää Stenroosin kaltaisia, jotka jaksavat puhua asiasta ja pohtia sen eri puolia.
”Esteettömyysasiat näen nyt ihan eri perspektiivissä. Yllättävän moneen asiaan tarvitaan kahta kättä. Toistaiseksi olen pärjännyt apua pyytämällä, enkä pidä sitä mitenkään pahana, toisiamme varten täällä ollaan.”
Teksti Elina Wallin
Kuvat Jussi Partanen
