Hoito ei lopu, vaan muuttuu saattohoidoksi
Kun syöpäsairas saa kuulla, että parantavat hoidot lopetetaan, se on yleensä valtava sokki.
Neuvontahoitaja Minna Tani Kymenlaakson Syöpäyhdistyksestä toivoo, että lääkäreillä ja hoitajilla olisi pelisilmää. Potilas ei pysty sokin vuoksi vastaanottamaan paljon tietoa, ja väärinkäsitykset ovat mahdollisia.
”Asioihin pitää palata monta kertaa. Potilaalla ja läheisellä on oikeus tulla kuulluksi. Heille pitää kertoa asiat rehellisesti ja ajan kanssa. Heille pitää antaa mahdollisuus soittaa lääkärille tai hoitajalle sen jälkeenkin, että epätietoisuus hälvenee, Tani sanoo.
On tärkeää, että potilas ja läheiset tietävät koko ajan, mikä taho hoidosta kulloinkin vastaa. Kun potilas siirtyy palliatiivisen poliklinikan asiakkaaksi, pitää kertoa, mitä se tarkoittaa.
”Ei saa tulla pimeää hetkeä, jolloin potilas kokee olevansa tyhjän päällä. Kun parantavat hoidot loppuvat, se ei tarkoita, että hoito loppuu, vaan että hoitovastuu siirtyy seuraavalle taholle.”
Tani kehottaa olemaan itse aktiivinen ja kysymään esimerkiksi mitä tapahtuu viikon päästä ja kuka ottaa yhteyttä. Hän toivoo, että potilaalle ja läheiselle kerrottaisiin Syöpäyhdistyksen, sairaalan psykiatrisen hoitajan tai sairaalapapin palveluista.
”Syöpäyhdistyksen palvelut ovat ilmaisia. Me olemme ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Meihin saa yhteyden nopeasti, ja yleensä jo viikon sisällä voidaan tavata joko kotona, sairaalassa tai toimistolla. Meidän kauttamme löytyy myös vertaistukihenkilöitä.”
Lisää erikoislääkäreitä tarvitaan
Helmikuun lopussa sosiaali- ja terveysministeri Annika Saarikko sai käteensä ministeriön työryhmän väliraportin palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tilasta Suomessa. Siinä todettiin, että saattohoidon järjestämisessä on suuria alueellisia eroja. Saattohoito-osastoja tai saattohoitokoteja on vain suurissa kaupungeissa, ja kotisaattohoidon saatavuudessa on puutteita.
Minna Tani on melko tyytyväinen alueensa tilanteeseen. Kouvolassa sijaitsevan Pohjois-Kymen sairaalan sekä Kotkassa sijaitsevan Kymenlaakson keskussairaalan palveluita pyritään yhtenäistämään.
”Nyt sekä Kouvolassa että Kotkassa on saattohoito-osasto, palliatiivinen poliklinikka sekä kotiutustiimi tai kotisairaala. Syöpäyhdistysten tukihenkilöt on otettu sydämellisesti vastaan, ja he vierailevat viikoittain saattohoito-osastoilla”, Tani kertoo.
Hän myöntää, että kaikki eivät välttämättä vieläkään saa saattohoitoa oikeaan aikaan tai tarpeeksi. Kun saattohoitopotilas ei voi enää olla kotona, hänen olisi hyvä päästä saattohoito-osastolle suoraan eikä sairaalan kautta.
”Jos saattohoitopäätös puuttuu, hoitopolku hankaloituu.”
Varsinaista saattohoitokotia ei Kymenlaaksossa ole, mutta Minna Tanin mielestä sitä ei tarvitakaan. Terveyskeskuksen tiloissa sijaitseva Kouvolan Villa Apila on saatu viihtyisäksi ja kodinomaiseksi, vaikka siellä ei ole sisäpihaa tai saunaa.
”Potilaat ovat yhden hengen huoneissa, ja siellä on omaisille tila, jossa voi levätä, keittää kahvia tai lämmittää ruokaa. Myös tukihenkilön keskusteluja varten on rauhallisia tiloja.”
Se, mitä tarvittaisiin lisää –Kymenlaaksossa sekä työryhmän raportin mukaan koko maassa – on palliatiivisen hoidon erikoispätevyyden omaavia lääkäreitä. Kouvolassa on nyt vain yksi.
”Sellaiset lääkärit tarvittaisiin Kouvolan ja Kotkan saattohoito-osastoille, palliatiivisille poliklinikoille sekä tietenkin sijaiset kaikille. Jokaisella pitää olla oikeus hyvään elämän loppuvaiheeseen.”
Teksti: Tiina Pelkonen
kuva: Tomi Westerholm
