Kohtaamiset ovat olleet upeita!
"Kuulin ensimmäisen kerran Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksestä, kun puolisoni kuoli", kertoo Tiina Hänninen Vesannolta. "Paikallisosaston väki kävi muistamassa perhettämme oikein porukalla. Myöhemmin toimikunnan jäsen pyysi minut mukaan toimintaan."
Tiina Hänninen valittiin vuosi sitten Vesannon paikallisosaston sihteeriksi ja taloudenhoitajaksi. Hän itse epäilee tulleensa valituksi, koska pärjää tietokoneen ja sosiaalisen median kanssa.
Olen 42-vuotias kolmen lapsen äiti, lähihoitaja ja yksityisyrittäjä Vesannolta. Minulla on jalkahoitola kodin ohessa ja teen kotikäyntejä. Lisäksi käyn osa-aikaisesti vuorotöissä hyvinvointialueen vanhuspalveluissa. Lapset ovat teini-ikäisiä, kaksi opiskelee jo muualla, mutta nuorimmainen asuu vielä kotona.
Jäin leskeksi vuonna 2013 lasten ollessa vielä pieniä. Miehelläni oli ohutsuolessa harvinainen aggressiivinen liposarkooma, joka vei hänet parissa kuukaudessa diagnoosista hautaan. Muitakin läheisiäni on sairastunut syöpään.
Toimikunnan jäsen pyysi minut mukaan, kun tiesi historiani. Hän kertoi, että toimikunnan porukka vanhenee ja että uhkana on lopettaa koko paikallistoiminta. Olin vuoden verran toimikunnan jäsenenä, sitten päädyin sihteeriksi.
Järjestelen ja ideoin kokouksia, tapahtumia sekä retkiä toimikunnan kanssa. Teen paperihommia ja somejulkaisuja.
Yhdistyksen uusille toimijoille on hyvä ja kattava Teams-koulutus. Edellinen sihteeri perehdytti minua hyvin, ja antaa neuvoja vieläkin jos tarvitsen. Yhdistyksen toimistohenkilökunnalta Kuopiosta saa aina nopeasti vastauksia kysymyksiin. Kiitos heille hyvästä työstä.
Koen syövän ehkäisyyn liittyvän valistuksen tärkeäksi ja täällä omalla paikkakunnalla haluan järjestää kivaa ja hyödyllistä. Kohtaamiset ovat olleet upeita!
Järjestämme kaikille avoimia tapahtumia, koska pelkästään jäsenille kohdistettu toiminta karsii väkeä pienellä paikkakunnalla. Hyvän mielen tuottaminen ihmisille on minunlaiselleni hoitajalle sisäänrakennettu tarve, siitä tulee itsellekin pitkäksi aikaa hymy huulille.
Olen käyttänyt Syöpäyhdistyksen ilmaisia palveluita ja haluan kertoa niistä muillekin.
Nyt on nuorempienkin aika lähteä mukaan vapaaehtoistyöhön! Joka puolelta kuuluu, miten yhdistyksiä lopetetaan, kun ei ole toimijoita tai toimijat ovat ikääntyneet eivätkä jaksa enää.
Ymmärrän kyllä, että aika ei kaikkeen riitä. Minullakin on kiirettä perheen, töiden ja elämäni kanssa, mutta teen tätä, koska se on minulle tärkeää.
Jos emme ryhdistäydy järjestö- ja vapaaehtoistoimintaan, järjestöiltä loppuu rahoitus ja näin ollen koko toiminta. Sitä en haluaisi.
Teksti: Anu Kytölä
Kuva: Timo Hartikainen