Lapsipotilaasta lääkäriksi

Melanoomaan sairastuminen lapsena sai Anna Rukon muuttamaan omat kokemuksensa voimavaraksi toimia muiden hyväksi.

25-vuotiaan, toista vuotta lääketiedettä opiskelevan espoolaisen Anna Rukon elämä muuttui totaalisesti 14 vuotta sitten.

”Ihmiset ajattelevat, että minulle ei voi tapahtua mitään ja sitten on joku, jolle se tapahtuu. Tällä kertaa se olin minä”, Anna toteaa.

11-vuotiaan Annan ihossa oli vaarattoman näköinen patti. Se ei muistuttanut luomea, eikä kukaan oikein osannut pitää sitä vaarallisena. Patin pinta hankautui kuitenkin usein rikki, jonka vuoksi sitä näytettiin ensin kouluterveydenhoitajalle ja myöhemmin lääkärille. Patti ei herättänyt suurempaa huolta, mutta siitä tehtiin kiireetön lähete ihotautilääkärille. Edes ihotautilääkäri ei osannut patista huolestua ja kutsui sitä ”tukkeutuneeksi rauhaseksi”. Lopulta patti päätettiin äidin vaatimuksesta poistaa.

Näyte lähetettiin patologille kiireettömänä. Annan vanhemmille kerrottiin, että patologin lausunto postitetaan kotiin.

”Viikon kuluttua äidilleni soitettiin, että seuraavana päivänä on tultava käymään Jorviin. Vastaanotolla meille kerrottiin, että kyseessä on melanooma.”

Kun Annan äiti sai puhelun, perheen nuorin lapsi Kaarlo oli viiden päivän ikäinen. Vauva-arki muuttui hetkessä. Annan ja Kaarlon lisäksi perheeseen kuuluu Annaa vuotta nuorempi Aaro-veli.

Annan hoidot aloitettiin ja ne kestivät kaikkiaan noin kahden vuoden ajan.

Arki muuttui

Tutkimuksessa melanooman todettiin levinneen nivusten imusolmukkeisiin, jotka poistettiin leikkauksessa. Leikkauksen jälkeen Anna alkoi aluksi saada sytostaatteja. Hän sai olla hoitoviikkojen välillä muutamia viikkoja kotona, kävi sairaalakoulua ja sai kotiopetusta.

Hoidot olivat rankkoja ja Anna laihtui paljon voimakkaan pahoinvoinnin takia. Kun käyttöön otettiin interferonihoito, Anna pystyi paremmin olemaan koulussaan.

Kahden vuoden hoidot tehosivat eikä syöpää enää ilmennyt hoitojen aikana.

Anna jäi hieman jälkeen koulunkäynnissä ja myöhemmin oli petrattavaa. Se, että hänet otettiin useaksi vuodeksi pois kavereiden keskeltä normaalista koulunkäynnistä ja arjesta oli kipeä kokemus.

”Se on omalla tavallaan traumaattinen kokemus monelle. Samalla, kun kärsii kovista kivuista ja pahoinvoinnista, menettää itsemääräämisoikeuden. Olin murrosiän kynnyksellä, jolloin muut irtautuvat vanhemmistaan ja haluavat tehdä omia valintoja mutta olin jumissa samassa potilashuoneessa äidin kanssa. En saanut päättää, mitä puen päälleni, mitä syön, syönkö lääkkeitä, jotka saivat minut oksentamaan kerta toisensa jälkeen. Suurelle osalle lapsista jää hoidoista myös erilaisia myöhäisoireita.”

Osa lapsista ei selviydy. Jonkin aikaa syöpähoitojen jälkeen Annalla oli tunne, että hän ei uskalla hankkia kavereita, koska pelkäsi, että kaverit kuolevat.

”Syöpä ei ole sellainen tauti, että se alkaa, loppuu ja elämä palautuu siihen samaan, mitä se oli aikaisemmin.

Anna näki myös, mitä lapsen syöpä merkitsee perheelle. Omaishoitajana toimivat uupuneet vanhemmat eivät voi työskennellä, perheen talous romahtaa ja perheen muut lapset jäävät helposti vähemmälle huomiolle.

”Lukioaikana minulla oli melanooman uusimisepäily. Kontrollikuvissa sekä maksassa että rintarangassa näkyi varjostumia. Pesäkkeiden löytymisestä meni kymmenen kuukautta siihen, että koepalat pystyttiin ottamaan. Se vaikutti raskaasti minuun, sillä tiesin tilanteen olevan erittäin huono, mikäli pesäkkeet osoittautuisivat syöväksi. Oli vaikeaa motivoitua lukemaan ylioppilaskirjoituksiin, kun en tiennyt olenko silloin enää elossa.”

Onneksi syöpää ei löytynyt.

Oma hyväntekeväisyysprojekti vei politiikkaan

Anna oli tehnyt koruja jo sairaala-aikana. Vuonna 2013 perhe oli lomalla Sallan mökillään. Anna kärsi nivelkivuista eikä pystynyt laskettelemaan. Äiti oli ottanut mukaan Annan korutarvikkeet ja Anna alkoi valmistaa kauniita koruja aikansa kuluksi. Hän sai idean alkaa myydä niitä uuden lastensairaalan hyväksi. Hän tiesi omista kokemuksistaan, kuinka huonoissa tiloissa lapset olivat Lastenklinikalla ja halusi tehdä jotain asian hyväksi.

”Perustin jo sen reissun aikana Facebook-sivut ja aloin huutokaupata koruja. Myynti lähti nopeasti kasvamaan. Reilussa vuodessa olin saanut kerättyä 50 000 ja kaikkiaan rahaa tuli yli 60 000 euroa.”

Anna palkittiin tästä Vuoden Lapsuusteko-palkinnolla ja kutsuttiin presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle 18-vuotiaana.

Anna sai myös muun muassa Zonta Int.YWPA-tunnustuspalkinnon, joita jaetaan vuosittain kymmenelle nuorelle naiselle maailmassa.

”Koruprojektini kautta pääsin vaikuttamaan epäpoliittisella tavalla asioihin ja näin, että pystyin tuomaan omia mielipiteitäni esiin ja ymmärsin, että minun mielipiteeni on aivan yhtä arvokas kuin kenen tahansa muun mielipide. Politiikkaan meneminen oli luonnollinen jatkumo, sillä politiikka on se keino ja väylä, millä asioihin pystyy isosti vaikuttamaan.”

Anna valittiin Espoon kaupunginvaltuustoon 2017, viime kuntavaaleissa hän ei ollut ehdolla. Aluevaaleissa 2022 hänet valittiin Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon.

”Näen tärkeänä panostaa erityisesti perusterveydenhuoltoon. Sotepalvelut kiinnostavat, kun olen itsekin niitä tarvinnut. Olen ollut potilaana, päättäjänä ja tulevaisuudessa olen lääketieteen ammattilainen. Uskon, että mitä useammalta näkökannalta asioita voi pohtia, sitä tasapainoisempaan lopputulokseen voi päästä.”

Pienillä asioilla on iso merkitys

Annan omat sairaalakokemukset ovat syy sille, että hän halusi mennä lääketieteelliseen.

”Toivon, että olen sellainen lääkäri, joka osaa kohdella potilaita siten, kuin itse olen halunnut tulla kohdelluksi. Uskon, että on iso rikkaus, kun on ollut monta lääkärikontaktia, joista moni on ollut todella hyviä ja sitten ei niin hyviä. Kun pystyn opintojen aikana pohtimaan, mikä on itsestä tuntunut hyvältä, se syventää ymmärrystä ja pystyn sitä kautta kehittämään omaa työminääni.”

Kun lääkäri on oikeasti läsnä tilanteessa, se auttaa Annan mukaan paljon.  Annalle merkitsi hyvin paljon, kun eräs lääkäri muisti hänen syntymäpäivänsä ja toi kanttiinista karkkipussin lahjaksi.

”Lukioaikana minulla oli melanooman uusimisepäily.  Oli vaikeaa motivoitua lukemaan ylioppilaskirjoituksiin, kun en tiennyt olenko silloin enää elossa.

Maksabiopsia yhtä aikaa pelotti ja kiinnosti Annaa. Lääkäri antoi hänen katsoa ruudulta, miten näytettä otettiin.

”Kerran lääkäri kysyi, haluanko nähdä päästäni otettuja magneettikuvia ja tulosti niitä sitten toiveestani minulle. Tällaisilla pienillä asioilla on iso merkitys. Tämä vahvisti sitä, että haluan lääkäriksi. Lääkäri, joka tulosti niitä magneettikuvia minulle, tuskin tajusi, kuinka iso merkitys niillä oli silloin minulle.”

Annalla ei ole enää melanooman suhteen kontrollikäyntejä. Raskaat ja vaikeat vuodet ovat takana.

”En usko, että vaikeat kokemukset vahvistavat ihmistä. Ihmisellä on lupa olla heikko eikä aina tarvitse jaksaa.”

Annan mielestä syöpä ei ole sellainen tauti, että se alkaa, loppuu ja elämä palautuu siihen samaan, mitä se oli aikaisemmin.

”Se on enemmän sitä, että minulla on ollut elämä ennen syöpää ja elämä syövän kanssa ja elämä syövän jälkeen. Ne kaikki ovat erilaisia elämiä keskenään.”

Teksti Riitta Ahonen
Kuvat Nina Susi