Miten jatkaa elämää kontrollien jälkeen – Syöpä ohi, vai onko?

Tauti hoidettiin ja nyt ovat myös kaikki kontrollikäynnit takana. Miksi pelottaa, vaikka pitäisi vain elää normaalia elämää ja nauttia siitä, että on terve? Entä jos en olekaan terve, jos syöpäsolu piilottelee vielä jossain katveessa ja odottaa hetkeä, jolloin se voisi taas alkaa lisääntyä? Entä, jos tulee jotain tuntemuksia, ja joudun sitten odottelemaan kuukausitolkulla ennen kuin saan lääkärinajan julkiselta puolelta?

”Syövän kontrollikäynnit ovat olleet pelon ei-kemiallinen vastalääke. Kun ne loppuvat, ei ole ihme, jos tulee tunne heitteille jäämisestä”, psykologi Arto Pietikäinen sanoo.

Pietikäinen vertaa tunteita, myös pelon tunnetta, rantapalloon. Jos tekee asioita, jotta ei tarvitsisi kohdata pelkojaan, se on kuin painaisi rantapalloa veden pinnan alle. Se ei pysy siellä, vaan mitä kovemmin sitä painaa, sitä voimakkaammin se pomppaa pintaan. Pelkoja ei siis tule yrittää torjua, vaan ne kannattaa kohdata.

”Pelon kanssa sovussa oleminen tarkoittaa, että ei vahvista eikä lietso sitä, mutta ei myöskään yritä sitä dissata.”

Ajatukset eivät ole faktoja

Arto Pietikäinen ohjaa asiakkaitaan ja lukijoitaan kohtaamaan pelot uudella tavalla. Tunteet ja ajatukset ovat kaksi eri asiaa: tunteita ei kannata yrittää hallita, mutta siihen, miten reagoi ajatuksiinsa, voi vaikuttaa.

”Pelon vahvistaja on mieli, joka tuottaa ennusteita ja katastrofiajatuksia. Siihen, mitkä mittakaavat pelko saa, voi kuitenkin vaikuttaa harjoittelemalla psykologista joustavuutta”, Pietikäinen sanoo.

Ihmisen mieli on luotu sellaiseksi, että se haluaa varmuutta ja selvyyttä tulevaisuudesta. Niitä tunteita sairaus horjuttaa.

”Mielen tuottamista ennusteista voi tulla meille totuus tulevaisuudesta, vaikka kenelläkään meistä ei ole kristallipalloa.”

”Kun oppii tarkastelemaan ajatuksiaan vähän etäämpää, huomaa, että kun mielellä on taipumus ennustaa ikäviä asioita, ne ovat vain omia ajatuksiani, eivät totuus tulevaisuudesta”, Pietikäinen sanoo.

Näitä tietoisuuden ja läsnäolon taitoja voi harjoitella.

Jos ei suuntaa hänen vastaanotolleen, harjoittelu onnistuu itsenäisestikin. Sen voi aloittaa esimerkiksi katsomalla Youtubesta Arto Pietikäisen videoita tai noutamalla kirjastosta jonkun hänen kirjoistaan, esimerkiksi Joustava mieli tukena elämänkriiseissä (duodecim 2019).

Älä ”pullota” tunteitasi

Kirjassaan Arto Pietikäinen luettelee erilaisia tehottomia tapoja suhtautua kriisitilanteisiin. Mieli haluaa suojella meitä kaikelta vaaralliselta, ja nuo tavat ovat mielen luonnollisia yrityksiä helpottaa omaa oloa. Moni yritys kuitenkin vie ojasta allikkoon.

Ihminen voi esittää reipasta selviytyjää, vaikka sisäinen maailma olisi hajalla. Jos hän on oppinut pelkäämään tunteita, jotka hän kokee liian vaikeiksi kohdata, hän haluaa jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, Hän haluaa ”pullottaa” tunteensa vähättelemällä tilannetta ja pitämällä itsensä niin kiireisenä, ettei ehdi katsoa tunteitaan kohti.

”Jos yrittää tukahduttaa ja paeta pelkojaan pitämällä itsensä kiireisenä, voi tulla vastakkaisefekti eli pelot voivat silloin jopa suurentua”, Pietikäinen sanoo.

Toisessa ääripäässä ihminen voi loputtomiin analysoida, muistella ja vatvoa tapahtunutta ja sen tuottamia reaktioita. Ihminen voi myös syytellä itseään ja märehtiä kaikkea, mitä olisi voinut tehdä toisin.

Nämä keinot voivat tarjota nopeaa helpotusta, mutta ne eivät poista pelkoja. Tunnemyrsky voi nousta mieleen, kun ihminen on suojattomimmillaan esimerkiksi yrittäessään yöllä nukahtaa – kun ei ole mitään, mihin paeta.

 Pelon tunne on normaali ja luonnollinen reaktio.

Kukaan ei pelkää 24/7, mutta kun tunnemyrsky on voimakkaimmillaan, juuri silloin kannattaa opetella maadoittumista nykyhetkeen ja ankkuroitua omaan hengitykseen ja kehon aisteihin.

Pietikäisen mukaan omat pelon tunteet on tärkeä tuntea.

”Mitä halukkaampi on tuntemaan omat tunteensa, sitä vähemmän se johtaa kamppailuun niiden kanssa.”

Mitä elämältäsi oikeasti haluat?

Arto Pietikäinen edustaa hyväksymis- ja omistautumisterapiaa, niin sanottua kolmannen aallon kognitiivisen käyttäytymisterapian suuntausta. Siitä on tutkitusti saatu hyviä ja elämänlaatua parantavia tuloksia syöpäpotilaiden psykososiaalisessa hoidossa.

”Syöpäpotilaiden elämänlaatu on kohentunut, kun missä vaiheessa hoitopolkua tahansa on käyty läpi lyhytkin valmennus siitä, miten kohtaan pelkoni joustavasti”, Pietikäinen sanoo.

Masennus- ja ahdistuspisteet ovat lievittyneet, ja valmennuksen jälkeen on ollut helpompi sitoutua itsestä huolen pitämiseen ja liikuntaan.

Hyväksymis- ja omistautumisterapian yhtenä tavoitteena on saavuttaa taito elää entistä enemmän tässä hetkessä, tiedostaa elävänsä juuri nyt arvojensa mukaista, rikasta ja merkityksellistä elämää tekemällä niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeimpiä. Sen mahdollistamiseksi on tärkeää miettiä, mihin haluaa elämänsä käyttää.

Toiseksi on tärkeää oppia käsittelemään epämiellyttäviä ja ahdistavia ajatuksia ja tunteita uudella tavalla ja erittelemään niitä, jolloin niiden vaikutusvalta pienenee. Näitä taitoja kutsutaan mindfulness– eli tietoisuustaidoiksi.

Kohtele itseäsi kuin hyvä ystävä kohtelisi

Arto Pietikäinen muistuttaa myötätunnosta itseä kohtaan. Paitsi että tarvitsemme myötätuntoa ja lohdutusta läheisiltämme, me tarvitsemme sitä itseltämme. Syyttelevä ja pelotteleva sisäinen puhe on hyödytöntä ja haitallistakin.

”Ankara itsesyyttely tai jossittelu, miksi en silloin tehnyt sitä tai tätä, miksi olen tupakoinut… Kun elämä satuttaa, on päinvastoin tärkeää kohdella itseään myötätunnolla. Ei pidä ajatella, että minussa on jotain vikaa, vaan kohdata itsensä kuten hyvä ystävä kohtaisi.”

Syöpäpotilas voi kutsua hoitopolkuaan ja omaa sairauskokemustaan taisteluksi syöpää vastaan. Pietikäisen mukaan sotatermien käyttöä kuitenkin kannattaa välttää, ellei puhu vain omasta puolestaan.

”Taistelu on erikoinen vertauskuva, mutta jos ihminen itse sanoo voittaneensa taistelun, se on hänen oma asiansa ja terminsä. Mutta kyse ei oikeasti ole taistelusta, jonka voi voittaa omalla tahdollaan ja sitkeydellään.”

Pietikäinen korostaa mielialan merkitystä toipumisessa ja kuntoutumisessa. Hän kannustaa myös palaamaan sairauden jälkeen töihin mahdollisuuksien ja oman kunnon mukaan. Joskus toimenkuvaa joutuu vähän muokkaamaan vähemmän kuormittavaksi, mutta monelle työ on terapiaa. Se tuo elämään sisältöä, eivätkä huoliajatukset silloin pyöri koko ajan mielessä.

”Mielialaa ylläpitää se, että on aktiivinen, huolehtii itsestään ja tapaa ihmisiä.”

Teksti: Tiina Pelkonen
Kuvat: Tomi Westerholm