”Saan takaisin paljon enemmän kuin itse annan”
Hannu Poutanen on toiminut saattohoidon tukihenkilönä 20 vuotta. Yllättäen jopa myyntityökoulutuksesta on ollut apua kokemusten käsittelyssä.
Hannu Poutanen oli vielä tukevasti työelämässä 20 vuotta sitten, kun hän päätti osallistua Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilökoulutukseen. Hän on työskennellyt monipuolisissa myyntitöissä esimerkiksi S-marketin päällikkönä sekä yritysasiakkaiden palvelutehtävissä vakuutusyhtiössä ja myöhemmin Terveystalossa.
”Isäni kuoli syöpään, ja syöpää on ollut muillakin lähiomaisilla. Se kuuluu elämään”, Poutanen pohjustaa.
Syöpäyhdistyksen viikonloppukoulutuksessa 20 vuotta sitten osa valitsi saattohoidon tukihenkilön roolin ja osa halusi ryhtyä niin sanotuksi vierellä kulkijaksi eli vertaistukihenkilöksi toiselle syöpäpotilaalle, koska heillä oli omakohtaista kokemusta syövästä.
Poutanen korostaa, että tukihenkilönä oleminen edellyttää sitoutumista. Siitä tuskin tulee massojen toimintaa tai muoti-ilmiötä, eikä sitä kannata lähteä lyhyeksi ajaksi kokeilemaan. Mutta se antaa paljon.
”Kun lähden sieltä sairaalan saattohoitoyksiköstä kotiinpäin, tuntuu, että olen saanut takaisin ainakin satasen edestä enemmän kuin itse olen antanut.”
Kouvolassa on järjestetty vuodesta 2015 alkaen tukihenkilövierailuja sairaalan saattohoitoyksikköön aina keskiviikkoisin. Vierailuja voi sopia sen mukaan, miten oma kalenteri joustaa.
”Kun aloitin, meitä oli viisi henkilöä siinä remmissä. Silloin oma vierailuvuoroni oli noin kerran kuussa tai viiden viikon välein. Elin aika hektistä aikaa työelämässä, mutta kuitenkin aikaa löytyi. Se on sitä kalenterin käyttöä. Nyt ”remmissä” on 10−12 henkeä, joten tahti on harventunut. Jokainen sopii vierailusta menojensa mukaan, eikä kukaan rasitu liikaa.”
Hannu Poutanen vierailee joskus myös kotona olevan saattohoitopotilaan luona. Silloin sairastuneen omainen saa vapaahetken ja pääsee ulos hoitamaan omia asioitaan.
Kysy ja kuuntele
Saattohoidossa olevan ihmisen kohtaamiseen vaaditaan ensi sijassa taitoa kuunnella. Hannu Poutanen kehottaa olemaan oma itsensä. Useinkaan ei puhuta kuolemanvakavista asioista, riittää, että ihminen saa kertoa elämäntarinaansa. Pitkän keskustelun saa aikaan usein vain kysymällä, mitä henkilö on tehnyt työkseen.
”Omaiset ovat voineet kuulla ne tarinat moneen kertaan. On virkistävää, kun voi kertoa rakkaista asioistaan jollekin ulkopuoliselle, joka on kiinnostunut. Silloin sairauskin helposti unohtuu”, Poutanen sanoo.
Jos sairastunut kertoo huolistaan, niistä yleisin on huoli omien lasten pärjäämisestä.
”Kyllä minä suosittelisin tätä toimintaa, mutta en kehota lähtemään siihen kokeilumielessä, vaan syvän harkinnan kautta.
”Ei väliä, vaikka ne omat lapset olisivat jo seitsemänkymppisiä”, Poutanen sanoo naurahtaen.
Hän kertoo kuulleensa vuosien mittaan tarinoita ”äärestä laitaan”, joskus valtion budjetistakin. Jos hän olisi kirjoittanut kaikki tarinat muistiin, niistä saisi koottua monipuolisen paikallishistoriikin. Useimmat juttukumppanit ovat varttuneita, ja he kertovat mielellään ihan vanhoista tapahtumista.
Joskus sairastunut on ollut hyvinkin huonossa kunnossa. Vierellä istuva ihminen voi silti lohduttaa vain olemalla siinä.
”Potilas on voinut sanoa, että ”en jaksa sun kanssa nyt jutella ollenkaan, olen niin väsynyt”. Minä sanon siihen, että voin vaikka istua tässä viisi minuuttia ja poistun sitten.
Toinen esimerkki on rouva, jonka syöpähoidot oli lopetettu ja omien sanojensa mukaan hän ”tässä nyt vain odottelee, koska se noutaja tulee”. Poutasella ja rouvalla oli hyvät jutut meneillään, kun tuettavan sisko soitti kännykkään.
”Rouva näytti minulle, että ole hiljaa. Siskolleen hän sanoi olevansa niin väsynyt, että ei jaksa jutella, ja että huomenna voisit tulla käymään. Sitten suu kävi, kun hän jatkoi juttelua minun kanssani.”
Keskustele itsesi kanssa
Hannu Poutasella on myyntihommista opittu rutiini asioiden purkamiseen. Poistuttuaan sairaalasta tai kotisaattohoidosta hän istuu hetken autossaan ja kertaa juuri kuulemiaan asioita, ”juttelee itsensä kanssa”. Silloin asiat eivät jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Hänen mukaansa se toimii eräänlaisena oman itsensä työnohjauksena.
”Se on sitä vanhaa myyntikoulukasvatusta, että puretaan asiakaskäynti autossa.”
Tukihenkilö voisi tarvittaessa purkaa kokemaansa myös sairaalan hoitajien tai syöpäyhdistyksen neuvontahoitajan kanssa, mutta toistaiseksi Poutanen on pärjännyt ilman. Hän miettii, että työhistoria esimerkiksi henkivakuutusten parissa opetti puhumaan vaikeistakin asioista.
”Kyllä minä suosittelisin tätä toimintaa, mutta en kehota lähtemään siihen kokeilumielessä, vaan syvän harkinnan kautta. Erityistä osaamista ei kuitenkaan tarvita, syöpäyhdistykset kouluttavat.”
Tiina Pelkonen
kuvat Tomi Westerholm
Artikkeli julkaistu Syöpä-lehdessä 4/2022
Kuntoutustoiminnan yllättävä digiloikka
Korona-aika toi myös Syöpäjärjestöjen kuntoutustoiminnan täysin uuden tilanteen eteen. Oli äkkiä keksittävä keinoja, miten tavoittaa jäsenistö. Avuksi tulivat etäjumpat ja -kokoontumiset.
Lue artikkeliTunnen mielihyvää auttaessani muita
Aarne Sujala on vetää Suomen pohjoisinta osastoa Utsjoella, Suomi-neidon päälaella.
Lue artikkeliUskon, että minulla on annettavaa
Mervi Kaartoaho tuntee, että vapaaehtoistyö tuo hänen elämäänsä tarkoitusta. Hän sairastui peräsuolisyöpään keväällä 2018 55-vuotiaana.
Lue artikkeli