Toiveikas näytelmä luopumisesta

Reko ja Tina Lundánin kirjoihin perustuva näytelmä on tulossa sekä Kansallisteatteriin että Tampereen Työväen Teatteriin. Tositapahtumiin perustuva Tunnit, viikot, kuukaudet kertoo surusta ja luopumisesta.

Kirjailija, dramaturgi ja teatteriohjaaja Reko Lundán kuoli aivokasvaimeen lokakuussa 2006. Hänen vaimonsa Tina Lundán oli miehensä sairastuessa opintovapaalla työstään Nelosen uutisista ja luki kotimaista kirjallisuutta.

”Kirjoittelin ja jatkoin sitä palattuani töihin. Istuin työmatkat bussissa ja kirjoitin vihkoon – en päiväkirjaa, vaan niin sanottua autofiktiota. Kirjan prosessi alkoi jo pari vuotta ennen, kuin Reko tuli siihen mukaan”, Tina Lundán sanoo.

Hänelle sopii hyvin, että kirjasta tehdään nyt näytelmä.

”Luovutin sen tekstistä, kun se valmistui. En edes lukenut sitä sen jälkeen. Säveltäjä Jussi Tuurna, joka oli aloitteellinen näytelmän synnyssä. oli läheinen Rekon kanssa. Minulla on täysi luottamus siihen, mitä Jussi tekee.”

Hän luottaa myös näyttelijä Timo Tuomiseen, joka on ollut monessa tuotannossa Reko Lundánin kanssa ja hänen ystävänsä.

”On ollut sellainen olo, että he tekevät omaa teostaan ja minä elän elämääni. Olen lukenut käsikirjoituksen kerran ja jutellut käsikirjoittaja Kati Kaartisen kanssa ennen kuin teimme sopimuksen. Ennen ensi-iltaa käyn varmaankin katsomassa läpimenon.”

Lundánien yhdessä kirjoittama kirja Viikkoja, kuukausia (WSOY 2006) ilmestyi muutama viikko ennen Reko Lundánin kuolemaa, ja Tina Lundánin Ensimmäinen kesä (WSOY 2008) pari vuotta sen jälkeen. Näytelmä Tunnit, viikot, kuukaudet perustuu näihin kirjoihin.

Näytelmä alkaa kirjanjulkaisutilaisuudesta

Säveltäjä Jussi Tuurna tutustui Reko Lundániin Teatterikoulussa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa ja työskenteli hänen kanssaan monissa tuotannoissa sekä Kom-teatterissa että Kansallisteatterissa.

”Hänen kuolemansa jälkeen en halunnut lukea Viikkoja, kuukausia -kirjaa. Kymmenen vuotta sitten opiskelin espanjaa ja löysin sen espanjankielisenä kirjakaupasta. Ajattelin, että sen lukeminen nyt voisi olla sopiva etäännytys”, Tuurna kertoo.

Luettuaan kirjan hän alkoi miettiä siitä näyttämöteosta ja oli yhteydessä Kansallisteatterin pääjohtajaan Mika Myllyahoon.

Myös näyttelijä Timo Tuominen oli aloitteellinen, kun talossa koottiin työryhmää näytelmää varten. Ohjaaja Tuomas Rinta-Panttila tuli mukaan juteltuaan asiasta Tuomisen kanssa. Hänelle ohjaajana on tärkeää, että teos kiinnittyy sille näyttämölle, jolla se esitetään.

”Tapani tehdä teatteria ei ole luoda näyttämön sisälle sulkeutuvaa fiktiivistä maailmaa, vaan esityksen tulee kommunikoida paikan kanssa.”

Ohjaajan ensimmäinen palaveri kirjan käsikirjoittajan Kati Kaartisen kanssa oli runsas vuosi sitten. Silloin mietittiin, miten kirjojen tapahtumat saadaan siirretyksi näyttämölle. Silloin löytyi idea, jonka mukaan nainen on kirjoittanut kirjan miehensä viimeisistä ajoista ennen kuolemaa, ja että kirjan julkaisutilaisuus pidetään Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.

”Nainen tulee, lukee otteita kirjasta ja kiittää ihmisiä siitä, että he ovat tulleet tilaisuuteen. Yhtäkkiä kuollut mies saapuu paikalle, ja he alkavat hapuillen kertaamaan, mitä kaikkea olikaan tapahtunut”, Rinta-Panttila kertoo.

Musiikki tuo helpotuksen hetkiä

Voiko näytelmä lohduttaa ihmistä, joka on samassa tilanteessa kuin Tina Lundán miehensä sairastuttua? Lundán toivoo sitä, mutta ei erityisemmin usko, että juuri mikään siinä tilanteessa voisi lohduttaa.

”Se on kuitenkin musiikkinäytelmä, ja musiikki tekee tunteista helpompia käsitellä. Minulle musiikki toi lohtua sekä sairauden aikana että sen jälkeen.”

Jussi Tuurna sanoo musiikin voivan tuoda helpotuksen hetkiä ja kääntävän näkökulmaa.

”Sillä on merkitystä myös näytelmän rakenteen kannalta, kun tapahtumat etenevät vääjäämättömästi kohti pistettä, jonka kaikki tietävät jo alussa.”

Tekijöiden mukaan näytelmä ei kuitenkaan ole musikaali eikä pienoisooppera. Sen henkilöt eivät yhtäkkiä ala laulaa arkisissa tilanteissa.

”Se on teatteriesityksen ja konsertin yhdistelmä”, Tuomas Rinta-Panttila sanoo.

Molemmat näyttelijät ovat tunnettuja musiikkiteatterin tekijöitä. Petra Karjalainen on loistanut Tampereen Työväen Teatterin musikaalien päärooleissa. Timo Tuominen tunnetaan Brel-tulkinnoistaan sekä Kansallisteatterin musiikkinäytelmistä, esimerkiksi Pirkko Saision Homo-näytelmästä.

Paluu töihin helpotti

Miehen kuoleman jälkeen Tina Lundánin ystävät veivät häntä pois kotoa teatteriin ja konsertteihin. Lapset pitivät kiinni elämässä ja nykyhetkessä, kun tulevaisuutta ei pystynyt ajattelemaan.

Vertaistukea Lundán ei kaivannut.

”Vertaistarinat kuulostivat kauhean raskailta. Suru itsessään on itsekäs tunne. Siinä ei näe, jos muilla on vaikeaa. On vain kuoren sisällä eikä haluakaan avautua”, hän pohtii.

Tina Lundán työskenteli kuvatuottajana Nelosen uutisissa vuosina 1997–2014 ja oli koko sen ajan iltatöissä.

Ilman vahvaa tukiverkostoa se ei olisi onnistunut. Molemmat isoäidit ja Reko Lundánin sisko jakoivat keskenään 6–12-vuotiaiden lasten noutamiset ja illat heidän kanssaan.

”Oli helppo palata töihin. Siellä olin eri maailmassa, ja työporukka on kuin pieni perhe. Jos alkoi itkettää, saatoin kapsahtaa jonkun kaulaan eikä kukaan hätkähtänyt. Ilmapiiri oli lämmin ja empaattinen.”

Tyhjyyden jälkeen elämä voitti

Tina Lundán muistelee kiitollisuudella Syöpäklinikan lääkäreitä ja hoitajia. Lääkärit olivat luottohenkilöitä, joihin sai ottaa yhteyttä, ja tiukkoja tilanteita oli paljon.

”Saimme uskomattoman hienoa kohtelua. En hetkeäkään usko, että se johtui siitä, että Reko oli julkisuuden henkilö. Heillä oli aito halu auttaa nuorta lapsiperhettä.”

Kirjassa Viikkoja, kuukausia kerrotaan, että ”Pohjois-Euroopan paras neurokirurgi” leikkaa Reko Lundánin. Kirurgi oli Juha Hernesniemi. Hän oli Tina Lundánin mukaan valtava tuki ja auktoriteetti.

Aika pian kävi ilmeiseksi, että sairaus johtaa kuolemaan. Se kohdattiin lopulta Terhokodissa.

”Olen kiitollinen siitä tuesta, jota siellä saimme. Puolison ja lasten jaksaminen otettiin hienosti huomioon. Lapset saivat käydä siellä koska tahansa, ja siellä sai myös olla yötä.”

Raskain hetki oli heti kuoleman jälkeen. Aika sairaudesta siihen asti oli ollut taistelua elämästä, huolehtimista lapsista ja puolisosta sekä lopuksi saattohoidossa olevan puolison tukemista. Sitten projekti oli ohi, ja tuntui tyhjältä.

Myös kaikkien niiden paikkojen kohtaaminen, joissa oli oltu yhdessä, oli raskasta. Lundán lähti ystävänsä kanssa Tarttoon ratsastamaan islanninhevostilalle.

”Muistan sen pettymyksen, kun Reko ei ollut sielläkään.”

Nykyisin Tina Lundán työskentelee Yle Areenassa teknisenä asiantuntijana. Kuusi vuotta sitten hän tutustui nykyiseen kumppaniinsa melontaharrastuksen parissa. Kahden kirjan jälkeen hän harkitsi lastenkirjan kirjoittamista, mutta totesi, että pitkäjänteinen kirjailijantyö ei ole häntä varten.

”Nyt sydäntäni lähellä on retkeily ja retkiluistelu.”

Tiina Pelkonen
kuvat Tomi Westerholm