Vapaaehtoistoiminta kuvastaa arvomaailmaa

Ihminen on lähtökohtaisesti myötätuntoinen olento ja haluaa muille hyvää, käytännön tasolla se ilmenee muun muassa vapaaehtoistyön tekemisellä.

Muiden auttaminen tuo merkityksellisyyden kokemusta ja lisää myös omaa hyvinvointia.

Pohjoismainen yhteiskunta perustuu ajatukseen, että valtiolla on laaja sosiaalinen vastuu kansalaisistaan. Vapaaehtoinen auttaminen nähdään täydentävänä ja nimenomaan vapaaehtoisena. Vapaaehtoistoimintaan osallistumalla voi omalla panoksellaan muuttaa ympäröivää yhteiskuntaa ja vaikuttaa omaankin elämään.”

Pääsääntöisesti ihmiset haluavat vilpittömästi tehdä jotain sellaista, mikä koituu myös toisten hyväksi. Vapaaehtoistoiminnassa toteutuu kaksi inhimillistä perustarvetta: turva ja merkityksellisyys. Hyöty kulkee molempiin suuntiin ja toiminnan kumpikin osapuoli saa sekä turvaa että merkityksellisyyden tunnetta”, kaupunkiteologian professori Henrietta Grönlund Helsingin yliopistosta kertoo.

Suomalaiset ovat innokkaita auttamaan. Kansalaisareenan teettämän kyselytutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista tekee jotakin vapaaehtoistyötä ja vielä useammat auttavat muulla tavoin, esimerkiksi antamalla lahjoituksia ja tukemalla läheisiään.

”Ihmiset tekevät vapaaehtoista työtä syvin motiivein. Ensisijaisena nousee esille auttamishalu, mutta usein pyritään vaikuttamaan johonkin spesifiin asiaan, joka on lähellä omaa sydäntä. Vapaaehtoiseksi ryhtymisessä voi toki olla muitakin syitä, esimerkiksi että se tarjoaa mahdollisuuden tavata samanhenkisiä ihmisiä ja tehdä jotain mielekästä omalla vapaa-ajalla. Monet erityistaitoja omaavat haluavat lisäksi tarjota osaamistaan muiden hyödyksi.”

Elämänkatsomus ja kulttuuri ohjaavat

Arvomaailma ja uskonnollinen motivaatio toimivat usein kannustimena pyyteettömään toimintaan. Lähimmäisenrakkaus konkretisoituu vapaaehtoistyössä ja ajatuksessa kulkea toisen rinnalla.

Grönlundin mukaan pohjoismaiseen luterilaiseen kulttuuriin liittyy muun muassa tasa-arvon korostunut asema sekä hieman varautunut suhtautuminen oman edun tavoitteluun. Muiden Pohjoismaiden tavoin Suomi kuuluu korkean luottamuksen maihin, jonka perustana ovat pienet elintasoerot sekä yhtäläinen mahdollisuus koulutukseen ja perusturvaan. Hyvinvointivaltiossa yhteistä hyvää tuotetaan verovaroin.

”Esimerkiksi Yhdysvalloissa taas ajatuksena on, että hyvinvointi tulee bisneksen kautta Vaurautta jaetaan eteenpäin oman harkinnan ja kiinnostuksen mukaan. Tietynlaisen yhteiskunnallisen aseman saavuttaneiden ihmisten tulee harjoittaa hyväntekeväisyyttä esimerkiksi rahalahjoitusten tai toiminnan välityksellä”, Grönlund huomauttaa.

Nykyään nuoret ovat tosi kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnasta

”Kyseessä on usein pikemminkin normi kuin vapaaehtoisuus, ja siihen sisältyy sosiaalisten suhteiden tuoma paine. Meillä taas vapaaehtoistyössä paino on erityisen vahvasti vapaaehtoisuudessa, eikä siihen ole sosiaalista velvoitetta. Sitä paitsi ajatus hyväntekeväisyysyhteiskunnasta, jossa avun saanti olisi riippuvainen toisten hyvästä tahdosta, on meillä pikemminkin pelottava.”

Suomessakin vapaaehtoistoimintaan kehittämiseen on panostettu viime vuosikymmeninä paljon esimerkiksi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoituksissa. Vapaaehtoistoiminta kuitenkin nähdään meillä edelleen vahvasti julkista sektoria täydentävänä, eikä sitä paikkaavana.

Arvokas vertaistuki

Syöpäjärjestöissä toimii paljon vapaaehtoisia vertaistukijoina. Vertaistuen hyvä puoli on siinä, että se ei ole ammattiapua eikä toisaalta liian läheisen ihmisen antamaa. Omille läheisilleen ei välttämättä voi vuodattaa kaikkia vaikeita tunteita.

”Kokemusasiantuntijuutena vertaistuki poikkeaa muista rooleista, sillä siihen ei sisälly esimerkiksi potilas-lääkärihierarkiaa tai ammattiroolia. Osapuolet ovat ikään kuin samalla viivalla, jossa lähdetään potilaan tunteesta eikä niinkään diagnoosista. Toinen ymmärtää selittämättä, mistä on kyse. Vertaisauttaja ei kavahda tai hyssyttele esimerkiksi kuolemanpelkoa, vaan asiasta voidaan puhua avoimesti ihmisenä ihmiselle. Tuettavalle voi olla todella tärkeää tietää, että vapaaehtoinen on tehtävässään omasta vilpittömästä halustaan, ei asemansa vuoksi. Keskeistä on myös selviytymisen näkökulma, josta vertaistuki voi olla esimerkkinä.”

Henrietta Grönlund on keskittynyt tutkimuksissaan erityisesti kansalaistoimintaan ja hyvän tekemiseen, sekä tarkastelemaan arvojen ja uskonnon yhteyksiä niihin. Hän on tutkinut laajasti muun muassa yksilötason kokemuksia ja näkemyksiä kansalaisvastuusta ja osallistumisen motivaatiosta.

”Vuosien varrella olen lisäksi tehnyt paljon vapaaehtoistyötä aina ihmisoikeustyöstä auttaviin puhelimiin ja erilaisiin luottamustehtäviin. Olen siis saanut kokea tutkimusten osoittaman vapaaehtoistoiminnan voiman myös omakohtaisesti.”

Myös nuoret haluavat mukaan

Vapaaehtoistyötä tekevät kaikenikäiset ja sekä naiset että miehet yhtä lailla. Elämäntilanteen vuoksi aktiivisimpia ovat yleensä nuoret aikuiset ja toisaalta eläkeikäiset. Tosin korona-aikana monet eläkeläiset lähes hävisivät toiminnasta.

”Nykyään nuoret ovat tosi kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnasta, vaikka moni heistä kokee, ettei oikein tiedä, miten pääsisi mukaan tai onko hänellä mitään annettavaa. Tässä mielessä nuoret saattavat aliarvioida itseään, eivätkä tohdi tehdä aloitetta. Siksi heitä kannattaisi lähestyä aktiivisemmin ja pyytää mukaan toimintaan”, Grönlund huomauttaa.

”Tutkimusten perusteella tiedetään, että vapaaehtoistyöllä on jokin erityinen vaikutus työn tekijälle itselleen ja että vapaaehtoistyötä tekevät jopa elävät muita pidempään. Kyse on todennäköisesti aktiivisesta elämäntavasta, johon yhdistyy merkityksellisyyden kokemus ja onnellisuus. Ihminen, joka saa tehdä jotain hyvää muiden eteen, voi paremmin henkisesti ja fyysisesti.”

Teksti: Arja-Leena Paavola

Kuvat: Eeva Anundi