Varhaisvaiheen munasarjasyöpä voi olla pitkään oireeton ja myöhemminkin vähäoireinen. Tyypillisiä ensioireita ovat lievät vatsavaivat, ruokahaluttomuus ja yleinen väsymys. Epämääräisten oireiden takia munasarjasyöpä huomataankin valitettavan usein vasta myöhäisessä vaiheessa. 80 prosentilla sairaus onkin jo toteamishetkellä levinnyt laajemmin vatsaontelon alueelle tai muihin elimiin.

Pidemmälle edennyt munasarjasyöpä aiheuttaa vatsan turvotusta, täyteläisyyttä tai painon tunnetta sekä maha- tai alaselkäkipua. Kun kasvain alkaa painaa viereisiä elimiä, se aiheuttaa usein suoliston toiminnan häiriöitä, tihentynyttä virtsaamisen tarvetta, ruokahaluttomuutta, laihtumista, yhdyntäkipuja ja muita kipuja. Vatsan turpoaminen johtuu yleensä siitä, että vatsaonteloon on kertynyt nestettä.

Joskus ensioireena saattaa esiintyä myös hengenahdistusta, yskää tai rintakipua, mikä voi olla merkkinä taudin leviämisestä keuhkopussiin.

Munasarjasyövän riskitekijöitä tunnetaan huonosti, mutta ainakin hormonaaliset tekijät vaikuttavat sen syntyyn. Hedelmättömyys, endometrioosi ja myöhäinen ensisynnytysikä suurentavat munasarjasyövän riskiä. Myös yli viisi vuotta kestänyt vaihdevuosien hormonihoito suurentaa sairastumisen riskiä, mutta riski pienenee hormonihoidon lopettamisen jälkeen.

Ylipaino ja diabetes lisäävät riskiä sairastua munasarjasyöpään. Tupakointi lisää riskiä sairastua joihinkin munasarjasyöpiin.

Munasarjasyövän perinnöllisyys

Sairastumisriskiin vaikuttaa myös se, jos lähisuvussa esiintyy munasarjasyöpää. Arvioiden mukaan 5–10 prosenttiin suomalaisten munasarjasyövistä liittyy perinnöllinen alttius. Riskiryhmään kuuluvat ne naiset, joiden suvussa esiintyy munasarjasyöpäoireyhtymä, rinta- ja munasarjasyöpäoireyhtymä (BRCA1- tai BRCA2-geenimutaatio) tai periytyvä paksusuolisyöpäoireyhtymä (Lynchin syndrooma).

Näille naisille suositellaan munasarjojen ja munanjohtimien poistoa lasten saamisen jälkeen tai viimeistään 40-vuotiaana, koska heistä jopa puolet sairastuu elämänsä aikana munasarjasyöpään ja sairastumisikä on varhaisempi kuin ei-perimään liittyvissä syövissä.

Jos kahdella tai useammalla lähisukulaisella on todettu munasarjasyöpä, kannattaa ottaa yhteyttä perinnöllisyysneuvontaan. Se on tarpeen myös, jos sairastuneen lähisuvussa esiintyy munasarjasyöpäoireyhtymä, rinta- ja munasarjasyöpäoireyhtymä (BRCA1- tai BRCA2-geenimutaatio) tai periytyvä paksusuolisyöpäoireyhtymä (Lynchin syndrooma).

Suojaavat tekijät

Monet tekijät suojaavat munasarjasyövältä. Sairastumisen riskiä pienentävät ehkäisypillerien käyttö, raskaudet, imetys ja sterilisaatio. Suojaavana mekanismina voi olla se, että munasolun irtoaminen estyy, mikä suojelee munasarjan tai munanjohtimen pintasolukkoa vaurioittavilta tekijöiltä kuten sytokiineista.

Munasarjasyövän diagnoosi perustuu lääkärin tekemään kliiniseen tutkimukseen, kuvantamistutkimuksiin ja kasvainmerkkiaineiden määritykseen. Sellaista tutkimusmenetelmää ei kuitenkaan ole, jolla tauti voitaisiin tunnistaa jo varhaisvaiheessa.

Toisinaan munasarjasyöpä löytyy kuitenkin rutiininomaisen gynekologisen tutkimuksen yhteydessä.

Munasarjasyövän levinneisyyttä voidaan tutkia vatsan kaikukuvauksen, tietokonetomografian ja magneettikuvauksen avulla. Tarvittaessa PET-TT-tutkimuksella voidaan saada lisätietoa levinneisyydestä.

Mahdollinen leikkaus ja leikkauksen suunnittelu tehdään syövän hoitoon erikoistuneessa sairaalassa. Suomessa nämä hoidot on keskitetty yliopistosairaaloihin. Lopullinen diagnoosi ja syövän levinneisyys varmistuvat vasta leikkauksessa tehtyjen havaintojen ja otettujen näytteiden perusteella.

Verinäytteestä tutkitaan niin sanotut kasvainmerkkiaineet, jotka ovat kasvainsolujen vereen erittämiä aineita. Munasarjasyövän tärkeitä merkkiaineita ovat mm. CA 125, HE4 , AFP, Ca19-9. Merkkiainepitoisuutta voidaan käyttää hyväksi, kun arvioidaan hoidon tuloksellisuutta. Jos hoito tehoaa hyvin, syöpäsolujen määrä vähenee ja vastaavasti merkkiainepitoisuus laskee.

Jos potilaalta epäillään varhaisvaiheen munasarjasyöpää, eikä sitä voida todeta muilla keinoilla, voidaan tehdä vatsaontelon tähystys eli laparoskopia. Laparoskopian yhteydessä voidaan ottaa kudos- ja solunäytteitä.

Munasarjasyövän hoidon valinta ja potilaan ennuste riippuvat kasvaimen levinneisyydestä, joka ilmaistaan levinneisyysluokittelun (FIGO) tai TNM-luokituksen avulla. TNM-luokituksessa T (tumor) kuvaa kasvaimen tunkeutumista ympäristöönsä, N (node) leviämistä läheisiin imusolmukkeisiin ja M (metastasis) mahdollisia etäpesäkkeitä

Munasarjasyöpä pyrkii leviämään lantion ja vatsaontelon imusolmukkeisiin, vatsapaitaan, vatsakalvoon ja kasvamaan sisäelinten ympärille. Sairauden myöhäisvaiheessa se voi levitä verenkierron mukana myös maksaan, keuhkoihin, luustoon tai keskushermostoon.

Munasarjasyövän levinneisyysluokitus

Levinneisyysaste I

Kasvain rajoittuu munasarjoihin.
IA
Kasvainta on vain toisessa munasarjassa, munasarjan kapseli on ehjä eikä pinnassa ole kasvainta. Askitesnesteessä ja huuhtelunäytteissä ei ole kasvainsoluja. T1aN0M0
IB
Kasvainta on molemmissa munasarjoissa, munasarjojen kapselit ovat ehjät eikä pinnassa ei ole kasvainta. Askitesnesteessä ja huuhtelunäytteissä ei ole kasvainsoluja. T1bN0M0
IC
Kasvainta on yhdessä munasarjassa tai molemmissa. Lisäksi munasarjan kapseli on revennyt, munasarjan pinnassa on kasvainta tai askitesnesteessä tai huuhtelunäytteissä on kasvainsoluja. T1cN0M0

Levinneisyysaste II

Kasvainta on yhdessä munasarjassa tai molemmissa sekä lantion alueella munasarjojen ulkopuolella.

IIA Kasvain on levinnyt kohtuun tai munanjohtimiin. Askitesnesteessä ja huuhtelunäytteissä ei ole kasvainsoluja. T2aN0M0
IIB Kasvainta on muissa lantion kudoksissa, mutta askitesnesteessä ja huuhtelunäytteissä ei ole kasvainsoluja. T2bN0M0
IIC Kasvainta on muissa lantion elimissä. Lisäksi askitesnesteessä tai huuhtelunäytteissä on kasvainsoluja. T2cN0M0

Levinneisyysaste III

Kasvainta on yhdessä munasarjassa tai molemmissa, vatsakalvossa lantion ulkopuolella tai alueellisissa imusolmukkeissa. Maksassa on pinnallisia etäpesäkkeitä.

IIIA Kasvaimen leviäminen lantion ulkopuolelle vatsakalvoon on varmistettu mikroskooppisesti. Imusolmukkeissa ei ole kasvainkudosta. T3aN0M0
IIIB Vatsaontelon pesäkkeiden koko on alle 2 cm, eikä imusolmukkeissa ole kasvainkudosta. T3bN0M0
IIIC Vatsaontelon pesäkkeiden koko on yli 2 cm tai imusolmukkeissa on kasvainkudosta. T3cN0M0, T1–3N1M0

Levinneisyysaste IV

Etäpesäkkeitä on vatsaontelon ulkopuolella; kasvainsoluja on esimerkiksi keuhkopussissa tai maksassa. T1–3N0–1M1

Levinneisyyden lisäksi hoitojen valintaan ja tulokseen vaikuttaa syöpäsolujen mikroskooppinen luokitus. Suurin osa munasarjasyövistä on pintasolukosta lähtöisin olevia eli epiteliaalisia kasvaimia. Näistä suurin osa (70 %) on serooseja kasvaimia, loppuosa muodostuu musinooseista, endometrioideista ja kirkassolukasvaimista sekä niin sanotuista matala-asteisista (low grade) serooseista kasvaimista. Kasvaintyypit poikkeavat toisistaan ennusteen, leikattavuuden ja solusalpaajaherkkyyden suhteen.

Munasarjasyöpää hoidetaan sekä leikkauksella että solunsalpaajahoidolla. Leikkaus on ensisijainen hoito, mutta lähes aina sitä täydennetään solunsalpaajilla. Solusalpaajahoidon jälkeen pyritään mahdollisuuksien mukaan aloittamaan syövän uusiutumisen vähentämiseksi niin sanottu ylläpitohoito. Tällaisia ovat Parp entsyymin estäjät ja verisuonikasvutekijän estäjät. Hoito valitaan syöpätyypin, syövän levinneisyyden ja potilaan yleiskunnon perusteella.

Noin puolet munasarjasyövistä voidaan hoitaa parantavasti. Jos syövän paraneminen ei ole enää mahdollista, palliatiivisella eli oireenmukaisella hoidolla pyritään helpottamaan taudin aiheuttamia oireita.

Munasarjasyövän leikkaus

Leikkaus on munasarjasyövän hoidon perusta. Leikkauksessa varmistetaan kasvaimen histologinen tyyppi, määritetään sen levinneisyys ja poistetaan kasvain. Mikäli kaikkea kasvainkudosta ei pystytä poistamaan, sitä vähennetään leikkauksella, hoitoa jatketaan solusalpaajahoidolla ja harkitaan uudelleen leikkausta, mikäli kasvain reagoi hyvin sytostaattihoitoon.

Leikkauksessa pyritään täydelliseen kasvainkudoksen poistoon. Mitä vähemmän syöpäkudosta jää jäljelle, sitä parempi on potilaan ennuste. Yleensä leikkauksessa poistetaan molemmat munasarjat, munanjohtimet, kohtu, umpilisäke ja vatsapaita. Lantion alueen ja aortan viereiset poikkeavat imusolmukkeet poistetaan. Toisinaan joudutaan tekemään myös suolistoon ja virtsateihin kohdistuvia toimenpiteitä, maksa- ja haimaresektioita, munuaisen tai vatsakalvon poistoja. Nämä ns ultraradikaalit leikkaukset tehdään moniammatillisessa yhteistyössä

Säästävä eli pienempi leikkaus voidaan tehdä naisille, jotka haluavat vielä lapsia ja joilla on toiseen munasarjaan rajoittunut syöpä. Tällaisessa leikkauksessa poistetaan vain sairastunut munasarja ja varmistetaan taudin rajoittuneisuus useilla näytteillä koko vatsaontelon alueelta.

Oireita helpottava (palliatiivinen) leikkaus voidaan tehdä, jos kasvain tukkii esimerkiksi suolistoa tai virtsateitä. Tällaisen leikkauksen tavoitteena ei ole parantaa syöpää vaan helpottaa oireita. Tällaisissa tapauksissa syövät ovat usein pitkälle edenneitä tai uusiutuneita.

Yksittäinen uusiutunut kasvain tai etäpesäke voidaan poistaa leikkauksella. Uusiutunutta syöpää leikataan kuitenkin vain harvoin, sillä usein uusiutunut tauti on laajasti levinnyt eikä leikkaus paranna taudin ennustetta vaan voi viivästyttää muun hoidon aloittamista

Solunsalpaajat eli sytostaatit

Pelkkä leikkaus riittää vain niille sairastuneille, joiden kasvain on täysin rajoittunut munasarjaan. Muiden munasarjasyöpien leikkausta täydennetään sytostaateilla. Solunsalpaajat tehoavat yleensä hyvin munasarjasyövän ensivaiheessa.

Munasarjasyövän hoidossa käytetään yleensä karboplatiinia, paklitakselia, doketakselia ja joskus myös sisplatiinia. Perushoitona käytetään karboplatiinin ja paklitakselin yhdistelmää. Kaikille se ei kuitenkaan sovi. Yhdistelmähoidon sijasta voidaan käyttää myös pelkkää karboplatiinia, jos syöpä ei ole levinnyt munasarjojen ulkopuolelle tai sairastuneen yleiskunto on huono.

Hoito annetaan useimmiten kolmen viikon välein, jossa hoito on ensimmäisenä päivänä ja sen jälkeen on kolmen viikon tauko, minkä aikana elimistö toipuu hoidosta. Usein hoitojaksoja on kuusi, mutta niitä voi olla myös enemmän.

Uusiutunutta syöpää hoidetaan yleensä solunsalpaajilla. Jos munasarjasyöpä uusiutuu yli puolen vuoden kuluttua hoidoista, hoito aloitetaan yleensä aiemmin käytetyllä solunsalpaajayhdistelmällä eli yleisimmin karboplatiinin ja paklitakselin yhdistelmällä. Yleensä hoito tehoaa sitä paremmin, mitä pidempi aika syövän uusiutumiseen on kulunut.

Kohdennetut lääkkeet eli täsmälääkkeet

Munasarjasyövän hoidossa käytetään myös kohdennettuja lääkkeitä, joista lupaavimmaksi on osoittautunut Parp-entsyymin estäjät. Parp-entsyymin estäjät ovat lääkeaineita, joiden vaikuttavuus on erityisen hyvä niillä sairastuneilla, joilla on todettu tietty DNA-korjausmekanismin häiriö geneettisesti tai syöpäkasvaimessa (tavallisimmin BRCA1- tai BRCA2-mutaatio). Näille sairastuneille suositellaan Parp-entsyymin estäjien käyttöä niin primäärihoidossa kuin uusiutuneen kasvaimen hoidossa. Osa niistäkin sairastuneista, joilla kyseistä mutaatiota ei ole todettu, hyötyy parp-estäjistä uusiutuneen taudin hoidossa. Parp-entsyymin estäjien käytön hyödyn arvioi hoitava lääkäri potilaskohtaisesti.

Verisuonikasvutekijöiden estäjistä tehokkaaksi on osoittanut kasvutekijä vasta-aine bevasitsumabi. Se parantaa jonkun verran erityisesti niiden sairastuneiden ennustetta, joiden syöpä on levinnyt eikä leikkauksessa ole saatu poistettua koko kasvainta. Yleensä tällöin on kyseessä levinneisyysasteen IIIC–IV munasarjasyöpä.

Bevasitsumabi voidaan yhdistää myös uusiutuneen syövän solunsalpaajahoitoihin ja jatkaa ylläpitohoitona.

Hormonihoito

Uusiutuneen munasarjasyövän hoidossa voidaan käyttää myös estrogeenia alentavia hormonihoitoja, kuten tamoksifeenia, GnRH-analogeja tai aromataasientsyymin estäjiä. Niitä on mahdollista käyttää harkinnan mukaan silloin, jos solunsalpaajia ei voida jostain syystä käyttää tai ne eivät enää tehoa, samoin kuin tietyissä hormoniriippuvaisissa syöpätyypeissä.

Hormonihoidot tehoavat noin joka viidenteen munasarjasyöpään (lähinnä niin sanottuihin matala-asteisiin serooseihin kasvaimiin). Yleensä ne ainakin hidastavat taudin etenemistä.

Sädehoito

Sädehoitoa käytetään munasarjasyövän hoidossa harvoin

Sädehoidolla voidaan hoitaa esim. kasvaimen aiheuttamia oireita, jos luissa, aivoissa tai keuhkoissa oleva etäpesäke aiheuttaa hankalia oireita. Tällaisen sädehoidon tavoitteena ei ole parantaa syöpää vaan helpottaa oireita. Nämä syövät ovat usein pitkälle edenneitä ja uusiutuneita.

Munasarjasyöpä vaatii usein pitkäaikaisia hoitoja ja pitkäaikaista seurantaa. Ensimmäisen vuoden aikana lääkärivastaanotto on yleensä 3 kuukauden välein, kolmantena vuonna on kaksi puolivuotiskontrollia. Munasarjasyövän seurannan tavoitteena on tukea sairastuneen jaksamista, helpottaa hoidon aiheuttamia haittoja ja todeta taudin mahdollinen uusiutuma mahdollisimman varhain.

Seurantakäynneillä lääkäri tekee gynekologisen tutkimuksen ja tunnustelee koko vatsan alueen, rinnat ja imusolmukealueet. Tarvittaessa tehdään vatsan ja lantion alueen radiologisia tutkimuksia. Seurantakäyntien määrä ja tiheys vaihtelevat syövän levinneisyyden ja tyypin mukaan.

Hyvin sujuneista hoidoista huolimatta useimmat munasarjasyövät uusiutuvat. Tavallisinta on, että uusiutuma tulee vatsaontelon alueelle tai imusolmukkeisiin.

Munasarjasyövän sairastaneista on viiden vuoden kuluttua elossa 48 prosenttia. Selviytyminen munasarjasyövästä riippuu taudin tyypistä ja levinneisyydestä sekä ensimmäisen leikkauksen tuloksesta. Paras ennuste on naisilla, joiden tauti ei ole kasvanut munasarjojen ulkopuolelle.