Lautasmalli pätee edelleen
Vanha kunnon lautasmalli ei vanhene: sen avulla voi syödä edelleen terveellisesti ja nyt myös ympäristöystävällisesti.
Syöpäjärjestöjen ravitsemusasiantuntija Clarissa Bingham kertoo, että terveellinen ja ympäristöystävällinen ruoka tarkoittaa suunnilleen samaa. Kun syö terveellisesti ja pitää huolta terveydestä, ehkäisee syöpää ja saa vielä pelastettua maapallonkin.
”Terveyttä edistävä ruoka sisältää runsaasti kasvikunnan tuotteita, joihin sisältyvät kasvikset ja täysjyväviljat.”
Terveellinen ja ympäristöystävällinen ruoka tarkoittaa suunnilleen samaa.
Bingham pitää lautasmallia superkätevänä, koska sen avulla on helppo rakentaa täysipainoinen ruokavalio. Kun täyttää lautasen ensin puolilleen kasviksia, muille aterian osille jää sopivasti tilaa.
”Tykkään mallista siksi, että pääruokalautasen lisäksi siihen kuuluu täysjyväleipä, margariini leivän päälle, marjajälkiruoka ja maito, jonka vähentämisestä keskustellaan.”
Hän muistuttaa kuitenkin, että lautasen koko on vuosien varrella kasvanut. Koon suureneminen koskee erityisesti ravintolaruokailua. Isoista annoksista tulee helposti syötyä turhan paljon, ja ravintolaruoka voi sisältää runsaammin rasvaa kuin kotiruoka.
Sydänmerkki suojaa
Clarissa Bingham kehottaa kaikkia kiinnittämään huomiota Sydänmerkillä varustettuihin ruokiin. Hän itse kuuluu Syöpäjärjestöjen edustajana ryhmään, joka päättää, mikä elintarvike saa käyttää Sydänmerkkiä.
”Sydänmerkki ei suojaa vain sydäntaudeilta, vaan sen sisältämä elintarvike on terveellisempi valinta omassa kategoriassaan. Merkki ei tarkoita, että tuote olisi täysin terveellinen, mutta omassa ryhmässään se on terveellisin vaihtoehto. Jos esimerkiksi keksillä on Sydänmerkki, se on kekseistä terveellisin.”
Sydänmerkkiä myöntäessään ryhmä katsoo tuotteen rasvan ja suolan määrää sekä kuitua ja sokeria. Sydänmerkin voi nykyään saada ravintolaruokaankin. Noin 1 000 ravintolaa hyödyntää sitä parhaillaan.
Kasviksia joka aterialle
Kasvisten runsas käyttö on sekä terveellinen että ympäristöystävällinen valinta. Tämä on tärkeää erityisesti syövän ehkäisyssä, koska lihaa suositellaan syötäväksi vain noin puoli kiloa viikossa sen karsinogeenisuuden vuoksi.
”Tasapainoinen ruokavalio syntyy ilman lihaakin. Kannattaa kokeilla kasviproteiinia ja lihan korvikevalmisteita. Ne voivat olla hyvän makuisia ja niitä on helppo tehdä”, Bingham toteaa.
Yksi keino käyttää vihanneksia on napata kaupan pakastehyllystä vihannespussi. Binghamin mukaan pakastevihannekset ovat edullisia ja nopeita valmistaa. Vitamiinihukka on vähäinen, sillä ravintoaineet säilyvät hyvin pakastetuissa tuotteissa.
Syöpäpotilaan kannattaisi kokeilla ja maistella erilaisia kasviksia ja vihanneksia. Mikrossa kypsentäminen, höyryttäminen tai keittäminen säilyttää esimerkiksi pakastevihannesten värit hyvin ja auttaa pitämään ne syömään houkuttelevan näköisinä.
Kasviksissa on vielä se etu, että niistä saa paljon kuitua, mikä vähentää ummetusta. Tosin osa kasviksista sulaa huonosti ja niihin kuten lihaankin voi liittyä ruoansulatusvaivoja.
”Syöpäpotilaan olisikin tärkeä huolehtia yleisestä ravitsemustilastaan, jotta hän saisi riittävästi energiaa.”
Napostelu pannaan
Napostelu on yksi nykymaailman valitettava ruokailutrendi. Se tarkoittaa yleensä epäterveellistä ruokaa, kun harva napsii kasviksia.
”Suoliston tulisi saada levätä välillä. Kun syö vain aterioilla ja keskittyy siihen, miltä ruoka näyttää ja maistuu, voi syödä harvemmin, hitaammin ja tietoisemmin.”
Kylläisyysmekanismi toimii viiveellä. Annoksen katselu tai kuvaaminen antaa jo elimistölle ensimmäiset signaalit kylläisyydestä. Jos kylläisyysmekanismi ei toimi, ihminen syö helposti tarpeettoman suuria ruokamääriä.
Clarissa Bingham korostaakin, että ateriat kannattaisi keskittää aamuun ja päivään. Jos tuolloin syö riittävästi, nälkävelka pysyy kurissa. Nälkävelka tarkoittaa sitä, että syö liian vähän päivällä, mutta ahmii ja herkuttelee sitäkin enemmän illalla. Tällainen väärä ateriarytmi johtaa helposti ylipainoonkin.
Syöpäpotilaan ruokahalu saattaa vaihdella paljon, joten parempi syödä silloin, kun pystyy. Avuksi voivat tulla kylmät ruoat, koska niitä on helpompi niellä ja niiden makukin on miedompi kuin lämpimien. Jos ruoka ei maistu, pitäisi yrittää edes juoda.
Teksti Mirja Karlsson
Kuvat Eeva Anundi
NOSTO ””
NOSTO ”Sydänmerkki ei tarkoita, että tuote olisi täysin terveellinen, mutta omassa ryhmässään se on terveellisin vaihtoehto.”